Mustin ja valkoisin koskettimin

Luin taannoin Panu Tuomen runokokoelman Sylviuksen uurre. Se on ilmestynyt WSOY:ltä jo 2012 ja löysi vihdoin tiensä minunkin pöydälleni.

runokokoelma_chopinin_elamasta

Takakansiteksti kertoo, että kirjailija "tutkii säveltäjä Frédéric Chopinin elämänvaiheita ja vangitsee musiikin muotoutumisen magian kuvitteellisten kuulohavaintojen päiväkirjaan". Luin kirjan aluksi näiden odotusten pohjalta - ja petyin. En kuullut runoissa paljoakaan kuvitteellisia kuulohavaintoja, eivätkä säkeet muodostaneet visuaalisesti pianon koskettimia, kuten olin kuvitellut, sillä Tuomi käyttää lyhyitä, yhden tai kahden sanan säkeitä, joista olisi voinut muodostaa pianon koskettimiston, mustaa valkoisella, mutta ilmeisesti hän ei halunnut tehdä niin.

Runokokoelma toimii kuitenkin hyvin Chopinin lyhyenä elämäkertana. Juuri Chopinin takia poiminkin sen käsiini eräiden kirjamessujen erään kauppiaan alelaarista. Sinänsä harmi, että runoutta myydään alelaarissa, niin kuin se olisi ylijäämärunoutta. Toisaalta tuon Suomen reissuiltani mielelläni useammankin kirjan Berliiniin, eikä budjetti salli kaiken ostamista normaalihintaan. Mutta sitten taas toisaalta, kyllä kaksi euroa on liian vähän tästä kirjasta. Toisella, kolmannella ja neljännellä lukemalla se nimittäin alkaa kuulostaa paremmalta.

Ehkä Sylviuksen Uurteen ongelma on siinä, että elämäkerta-aihe rajoittaa liiaksi runollista ilmaisua. Mielestäni se olisi kaivannut muutaman runon lisää, jotta tositapahtumien esittelyyn olisi tullut hieman väljyyttä. Enemmän kuin säveliä kuulen Tuomen runoissa puisten koskettimien kalketta:
 - - olin vihreä // neilikka // ennen aikojaan, // kappelien // anjovis, // en pahemmin // tullut // kaivanneeksi // Puolan // hökkelikyliä; - - (runosta 53). Kun koliseva rytmi vie paljon huomiota, saattaa lukija unohtaa tarkastella sanojen merkityksiä, ennen kaikkea niiden yhteyksiä toisiinsa, kun ne on näin katkottu moniksi säkeiksi. Säkeiden lyhyys tuo mieleen säveltäjän keuhkosairauden, mutta runoissa on kuitenkin sen verran väljyyttä, ettei lukija hengästy, vaan pikemminkin tahtoo vielä encoren.

Hienoimpia kohtia kokoelmassa on runojen minän, Chopinin, soittotyylivertailu aikalaiseensa Lisztiin: kyynärpäät // siis matalalla, // jotta sävelet // nousevat // korkeuksiin, // sen vihjeen // saatoin antaa, // ei niin kuin // komeljanttari // Liszt, tuo // ylimielinen // ystäväni ja // keimaileva // ukkonen, // joka aina // ikään kuin // romahti // pianon ylle; // - - tärkeintä // oli kuiskata // eikä louhia // mitään kallioon; // jos Lisztillä // oli taltta, // minulla oli // sivellin. (runosta 61)

Ainakin pianon soiton harrastaja saa tästä pari vinkkiä soittamiseensa. Voin hyvin kuvitella, että Lisztille muodostui ennen pitkää tenniskyynärpää.

Kokoelman lopussa on joitakuita selityksiä kirjassa esiintyvistä henkilöistä, sanoista ja numeroista. Otan uteliaana vastaan tiedon siitä, että runot on nimetty alkulukujen mukaan (ja säkeitä on sen mukainen määrä). Sitä en tiedä, mitä tekemistä alkuluvuilla on Chopinin tai pianonsoiton kanssa. Koetin kyllä laskeskella, mutten löytänyt näitä asioita yhdistävää systemaattista järjestelmää.

Kyllä Sylviuksen uurre kannattaa lukea. Kannattaa unohtaa takakannen esittämä näkökulma ja koettaa lähestyä runoja (tai oikeastaan yhtä pitkää runoa) sen sisällöstä käsin, silloin sieltä löytää pieniä hienoja juttuja, kuten vaikkapa mestaripianistin kommentin siihen, miksei nuoruuden rakkaussuhde toiminut:

ehkä ne // satiinilaahukset // olivat liian // raskaita // minulle, // kirjeissämme // vain tuuliruusut // ja viinikirvat // kukkivat, // olisin voinut // laulaa, jos // parveke olisi // sijainnut // serenadikorkeudella. 

Hymyilyttää. Kaikkea ne miehenpuolet selittelevätkin.

Kirjassa on muuten hienot kannet, varsinkin kun sen jättää yöpöydälle avonaisena alassuin. Graafikkona on toiminut Sami Saramäki. Kuvassa koskettimet irtoavat ja lähtevät omille teilleen, mikä kuvaa kokoelman sisältöä paremmin kuin takakansiteksti.

tuomi_sylviuksen_uurre

Tässä vielä kuuntelulinkki youtubeen: valssi Chopinin balettimusiikista Les Sylphides. Huomaathan, että siirryt linkistä blogin ulkopuolelle.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vesillä

Runoja syksyyn

Joutsenlaulua