Ne tulevat taas - sanat

Sanat alkoivat taas tulla, jo viime viikolla. Kirjoitusinto oli ollut jonkin aikaa hukassa, ei tullut yhtään sanaa mieleen. Niin kuin eräänkin kerran, musiikki teki patoon reiän.

Idea romaanista on kypsynyt pitemmän aikaa, mutta mitään järjellistä aloitusta ei ole syntynyt. Mutta tässä joskus serkkuni luki runojani ja ehdotti, että ehkä voisin jatkaa runojen teemoista tai runojen tapaan proosan suuntaan. Sanoin että miksipäs ei, mutta ajattelin, että voi plääh. Miten edes osaisin?

Yleisesti ottaen ihminen ei ihan noin vain osaa yhtään mitään, edes kävellä saatikka soittaa viulua, joten miten voisi osata kirjoittaa runosta kumpuavaa proosaakaan? Rupesin harjoittelemaan. Ongelmaa - tai pikemminkin haastetta: amerikkalaiset kuulemma kutsuvat liike-elämässäkin ongelmia nimellä challenge, ratkaisun mahdollisuus mielessään - kannattaa lähestyä monelta kantilta, niin kuin tuossa aiemmin kirjoitin musiikkia koskien. Jos kirjoitat, kannattaa ottaa todesta kirjoittamisen opettajien neuvo: vaihda näkökulmaa, vaihda kertojaa, etsi, kokeile, paikkaa, aikaa, henkilöitä. Huomaat kyllä, kun kertoja alkaa kertoa tarinaa.

Tässä sitten yhtenä päivänä istuin kaverin kanssa parvekkeella nautiskelemassa vaaleanpunaista samppanjaa (eikä minulla ole montaa kaveria, puhumattakaan levollisista päivistä ja kuplivista juomista), niin kaveri sanoi jotain älyttömän järkevää. Vai olinko minä se, joka sanoi? En muista. Idea, jonka sain, kypsyi parissa päivässä ja liittyi yhteen aiemmin hahmottelemieni henkilöiden kanssa ja sen kanssa, mitä serkkuni sanoi. Aloitin. Minä todellakin aloitin. Aion kokeilla pitkää tekstiä, niin pelottavalta kuin se tuntuukin. Runo on yksi, runojen sarja on elämä. Proosallisten runojen röykkiö, lyyrinen romaani tai eeppinen runoelma - ehkä nämä olisivat ne virstanpylväät, joiden ohi minun kannattaisi mennä. Mutta maltillisesti, pysähdellen. Haluan katsella ympärilleni, etten vahingossa mene ohitse risteyksestä, josta tie kääntyy kiinnostaviin paikkoihin. Pelkkä tiehän näyttää tylsältä. Sitähän se oli, mitä kaveri sanoi, vai olinko se minä.
Ikea-installaatio, Jyllanti

Kun kirjoittaminen avautuu, siitä seuraa euforinen tunne. Se tarkoittaa ylitse pursuavaa onnellisuutta, joka nostaa elimistön serotoniinin tuotannon hetkessä tavoitetasolle. Ikävä kyllä sieltä onnen kuplasta tullaan myös yhtä nopeasti alas. Se on se kohta, jossa pitää ruveta tekemään töitä. Myöntää, että kirjoittaminen on työtä eikä pelkkää ilonpitoa. Thomas Mannin kerrotaan kirjoittaneen joka päivä yhden sivun, riippumatta siitä, tuliko ideoita vai ei. Aion koettaa sitä - kunpa muistaisin tämän aikeen vielä huomennakin. Mitä jos te lukijat muistuttaisitte minua aina välillä siitä, että aioin tänäänkin kirjoittaa? Jos kommentoitte jotakin tähän alle, saan aina sähköpostiviestin, että käypäs lukaisemassa kommentit. Silloin palaisin aina tähän juttuun ja huomaisin, mitä olinkaan aikonut.

Hyvää viikkoa teille, toivottavasti tekin löydätte sanat, joita etsitte, tai ne löytävät teidät!

Kommentit

  1. Sanalukot ovat ankeita, itelläkin nyt vähän sinnepäin ollut. Eli onnea sanavirrasta! Proosa ja runot ovat hyvin erilaisia, vaikka niiden välimaasto onkin samea. Sujuvaa projektia ja kirjoitusintoa!

    Jos runot tuntuvat edelleen ajankohtaisilta, pystytin tavallaan Runotorstain jatkajablogin. http://suoturve.net/runoneva/ kurkkaa, jos kiinnostaa ja anteeksi törkeä mainostus!

    VastaaPoista
  2. Taas on mennyt useampi päivä kirjoittamatta mitään luovaa. Leipätyöni puolesta olen kyllä kirjoittanut tai pikemminkin korjannut toisten tekstejä. Aiheena ollut puutyökone ei kuulosta kovin luovalta. Mutta itse asiassa se herätti yllättäviä muistoja. Itse asiassa kaikki lukemamme ja kirjoittamamme tekstit liittyvät jollakin tavalla toisiinsa. Ajattelin, että voisihan yksi päähenkilöistäni loukatakin kätensä vannesahalla, sen sijaan että tipahtaisi tappelun seurauksena kiviportaita. Saapa nähdä. Muistiinpanoja kyllä teen aina kun tulee jotain mieleen, monenkinlaisia vaihtoehtoja.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vesillä

Mitä rakkaus on?

Joutsenlaulua