Siirry pääsisältöön

Rakasta kuin Jane Eyre

Minun piti sairastua influenssaan, että sain luettua kauniin mutta hitaasti etenevän Kotiopettajattaren romaanin. Se kannatti. En tiedä kumpaako kyynelehdin enemmän, kirjan loppumista vai henkilöiden rankkoja edesottamuksia.

Charlotte Bronten Kotiopettajattaren romaani kuuluu eittämättä rakkausromaanien elittiin. Väittäisin jopa, että siinä on Se Rakkausromaani, muiden romanttisten kertomusten esikuva. Minun on nykyään vaikea lukea rentoutuakseni, sillä sisäinen freelancerini keksii miltei kaikista teksteistä jotakin käännettävää tai analysoitavaa. Jouduttuani sairasvuoteeseen kokeilin erilaisia kirjoja dekkareista runoihin, mutta joko ne olivat liian kamalia tai toivat liiaksi mieleen työni. Kotiopettajattaren romaani osoittautui kuitenkin poikkeukseksi: Minun ei tarvitse miettiä kääntämistä, sillä maineikas kirja on luultavasti käännetty jo kaikille maailman kielille. Suomentaja Tyyni Haapanen on myös tehnyt erinomaista työtä, minkä tähden uudelle käännökselle ei ole minkäänlaisia perusteita. Minun ei myöskään tarvitse kirjoittaa kirjaesittelyä, -arvostelua eikä -analyysiä, sillä teosta on taatusti räävitty riittämiin. Voimme siis keskittyä Jane Eyren, päähenkilön ja minäkertojan, rakkauteen. Ehkäpä voimme oppia jotakin 1800-luvun sankarittareltamme.

En suosittele kenellekään pusikoissa rämpimistä rankkasateessa, vaikka olisi kuinka pettynyt ja tuskainen olo. Lähdin minäkin kerran metsään rakkaussuhteen saamasta käänteestä vihaisena ja surullisena, mutta palasin melko pian takaisin. Ei tullut passia mukaan, joten en voinut palata "maitojunalla" vanhaan kotimaahani. Jouduin myös toteamaan, etten tiedä kenenkään Berliinin kaverini osoitetta - mehän tapaamme aina kahviloissa. Olin jo riittävän vanha palaamaan omaan kotiini selvittelemään asioita. Nuorella Jane Eyrellä kävi tuuri, kun hyväntahtoinen ihminen päästi hänet sisään. Tämä hyväntahtoinen henkilö sisaruksineen osoittautui vieläpä hänen serkukseen, mikä tosin kävi ilmi vasta moninaisten vaiheiden jälkeen. Kirjassa voi tapahtua näin onnekkaasti, mutta tosi elämästä ei voi olla ihan varma. Mahtaisikohan joku ystävällinen ihminen päästää sisään sateessa lionneen, ruuhkavuosien rapistaman naishenkilön, joka on lisäksi vielä ulkomaalainen?

Meidän ei tarvitse toistaa nuoren kotiopettajattaremme virheitä, vaan voimme siirtyä opiskelemaan positiivisia asioita. Kirjan luettuani sanoisin, että voimme oppia siitä ainakin kolme rakkausasiaa:
  • Kuuntele sydämesi ääntä. Ainakin minä olen usein saanut pettyä järjellä tekemiini päätöksiin, kun taas sydämeni - tai vatsanpohjatuntumani, intuitioni - on johdattanut minut hedelmällisemmille alueille. Aina en ole löytänyt juuri sitä hedelmää, jota olen etsinyt, mutta jokin herkullinen vitamiinipommi on aina tullut vastaan, jos sallitte tällaisen metaforan. Jane Eyrekin päätyy lopulta kovia kokeneen rakkaansa syliin. Intiaan lähtö St. Johnin kanssa olisi ilman muuta ollut virhe, siitä olisi tullut aivan toisenlainen kertomus (vrt. Judith Lennox: Kaikki sisareni).
  • Rakkaus ei katso ikää, kokoa eikä ulkonäköä. Vaikka kaunista ulkomuotoa ihaillaankin, se on sittenkin vain haihtuvaa usvaa, jonka sisäänsä kätkemät piirteet ratkaisevat tosi paikan tullen. Rakkaus myös saa meidät näkemään toisen ihmisen piirteet kauniina. Jane ja Mr. Rochester sanovat alusta pitäen toisilleen, ettet sinä nyt niin kaunis ole. Se ei ole heille merkityksellistä vaan pikemminkin hauska kirvoke pikku flirttiin.
  • Rakkaus ei katoa minnekään. Vaikka matkustaisit maailmaan ääriin, se seuraa mukanasi kaikkine tuskineen. Tuska on rakkauden vastapooli. Ilman yhtä ei olisi toista. Voit toki koettaa kätkeä tuskaisen rakkauden toisenlaisten tunteiden, toimeliaisuuden ja seikkailun alle, mutta sieltä se pilkistää päätään niinkuin hento liila krookus sulavan lumen alta. 
Huomaan, että Charlotte Bronten kirjoitustyylistä (tai kääntäjä Tyyni Haapasen tyylistä ja sanastosta) on tarttunut hitunen omaankin kirjoittamiseeni. Niin minulle usein käy, kun luen jotakin merkityksellistä. Kirjoittamisessa kaikenlaista matkimista pidetään usein vääränä, mutta se on itse asiassa aivan väärä oppi. Muutkin taiteilijat (kuvataiteilijat, muotoilijat, muusikot, tanssijat) opettelevat aluksi mallin mukaan. Puhutaan mimesiksestä, jäljittelystä. Miksei kirjoittaessa saisi soveltaa samoja oppeja? En suinkaan aio kirjoittaa uutta Kotiopettajattaren romaania, yksi ja aito riittää, ja nykyaikaisia muunnelmiakin on lukuisia (Nicolas Barreau, Diane Setterfield, Judith Lennox). Mutta vanhojen klassikoiden kielen tarkastelu, ja jäljittely, avartaa kirjoittavan ihmisen sanavarastoa ja ajatusmaailmaa. Ei haitanne, jos aluksi hieman (tahtomattaankin) matkii - se on vain yksi askel omaa kirjoitustyyliä kohti, oman äänen löytymistä kohti.




Kommentit

  1. Luin tämän kirjan hyvin nuorena ja muista ajatelleeni suorastaan jonkintyyppistä inhoa tuntien Janen ja Mr. R:n ikäeroa. Kuinka kukaan nuori voi rakastua noin vanhaan ihmiseen? :D :D :D Kirja on kauan ollut kirjahyllyssäni; ostin sen kun ajattelin lukevani sen joskus uudelleen. Ja nyt kun itse olen jo huomattavasti vanhempi kuin 40-vuotiaat, näen tämän kirjan varmasti hyvin erilailla kuin nuorena tyttönä sen lukiessani. Lukulistallani se kovasti jo odottelee. Kiitos kivoista pohdinnoista.

    VastaaPoista
  2. Minä olen nyt suunnilleen samanikäinen kuin Mr. Rochester, ajattelin varmastikin asioita hänen näkökulmastaan myös. Ja nuori tyttö ja vanhempi mies, ei se nyt niin tavatonta ole. Aika paljon elämänkokemusta Jane Eyrellekin on ehtinyt kertyä, vaikka nuori onkin. Toisaalta mietin, onkohan ikäero tuntunut 1800-luvulla vielä suuremmalta kuin nykyään, vai oliko ehkä tavallistakin valita noin eri ikäinen puoliso.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ekaa kertaa lukemassa

Eilen olin ensimmäistä kertaa lukemassa ääneen oman kirjani runoja. Jännäähän se oli. Kourallinen runonystäviä kokoontui Berliinin Suomikeskukselle kuuntelemaan runoja ja musiikkia sekä kahvittelemaan ja laulamaan yhdessä. Seuraavassa pieni kuvakimara tilaisuudesta.



Kiitokset yhteistyöstä, Berliinin Suomi Keskus, kiitokset Satu ja Anni, kotiväki sekä kaikki innokkaat kuulijat!

Joutsenlaulua

Osaan harvoja runoja ulkoa, mutta jos jokin runo on minulle erityisen tärkeä, se alkaa useiden lukukertojen tuloksena soida päässä. Yksi sellainen on Otto Mannisen Joutsenlaulua, kokoelmasta Säkeitä I vuodelta 1905.

Ui merta ne unten päin utuista rantaa. Niit' aallot ne kantaa kuin kuultoa lunten.
Pois, pois yli aavain on polttava kaipuu. Mut vain se, ken vaipuu, se sävelet saa vain.
Mi helinä ikään yl' ulapan hiipi? - Vain uupunut siipi, vain mennyt ei mikään. 
Otto Manninen 1905


Mannisen kieli on kaunista, soinnikasta: hän hallitsee niin alku- kuin loppusoinnunkin. Runo toistaa - hyvin kauniilla tavalla - vanhan uskomuksen, jonka mukaan joutsen laulaa vain tehdessään kuolemaa. Sitten kun minun on aika lähteä tästä elämästä, toivoisin lähteväni joutsenen lailla, pehmeästi, laulaen, vedessä kelluen.

Mietin ja katselen Berliiniin talvehtimaan jääneitä joutsenia. Kuinka ne pärjäävät, jos joki jäätyy umpeen? Kaipaavatko ne jonnekin, ja jos niin minne? Sitäkin mietin, että minne mi…

Miten opiskella ruotsia opiskelematta ruotsia

Kuulutko sinäkin niihin, joille koulun ruotsin tuntien muisteleminen aiheuttaa ahdistusta? Minä saan näppylöitä prepositioista, enkä meinaa millään muistaa, ovatko sanat en vai ett. Kaiken lisäksi olen nähnyt painajaisia ruotsinopettajastani - vaikka minulla oli ruotsista kymppi.

Innostuin pari vuotta sitten pohjoismaisesta elokuvasta, luultavasti ja ihan rehellisesti siksi, että Ruotsissa ja Tanskassa on niin söpöjä näyttelijöitä. Mutta kun saksalaiset dubbaavat kaiken filmimateriaalin jonka saavat käsiinsä, niin en päässyt lainkaan kuulemaan, millaisilla äänillä puhuvat esimerkiksi Mikael Persbrandt, Ulrich Thomsen tai Iben Hjeile. Joo, Persbrandt puhuu Philip Moogin äänellä, ja täytyy myöntää, että hyvinhän Moog dubbaa. Mutta kun minä tahdon kuulla ehtaa aitoa skandinaavia. Niin oli pakko ruveta kertaamaan ruotsia. Hävettää myöntää, että vaikka minulla on papereissa virkamiesruotsin tutkinto, jouduin aloittamaan olla-verbin taivutuksesta.

Ilmoittauduin viime keväänä Neuköllnin kansa…