Siirry pääsisältöön

Marita, älä marise OSA 1

Runoilija aloittaa marittamisenkin vääränä päivänä. Kyllä, vaaleanpunainen KonMari on luettu ja ainakin osin ymmärretty. Facebook-haaste on bongattu ja väärin ymmärretty.

Tutuistuin KonMarin metodeihin jo vuosi pari sitten, mikä oli tarpeenkin, sillä muutimme ennen joulua. Silti kamaa oli ihan tuhottomasti! Miten me oltiin mahduttu niiden kanssa 57 neliön asuntoon? Nyt neliöitä on 81, ja kodissa mahtuu liikkumaankin. Minun büroonikin mahtuu sinne, ja minulla on ergonomisten EU-säädösten vaatima metri liikkumatilaa selkäni takana kirjoittaessani. Ikkunasta näkyy naapurin seinä. Ei niin luovaa - sen sijaan luovaa roinaa on täällä sisäpuolella ihan yllin kyllin.

Liityin 30 päivän minimalismihaaste -nimiseen facebookryhmään, ihan vain hetken mielijohteesta. Vaikka tykkäänkin kirjoista, niitä on meillä enemmän kuin ehdimme lukea. Olen sitä paitsi tykästynyt sähkökirjoihin ja lukulaitteisiin, lähinnä kai siksi, että sitä kautta suomen- ja ruotsinkielinen kirjallisuus on ulottuvillani. Ulkosuomalainen joutuu käytännössä ostamaan kaikki kotimaankieliset kirjat, jotka haluaa lukea, ja tuomaan ne matkalaukulla kesälomareissultaan. Hassua sinänsä, etteivät suomalaisten online-kirjakauppojen myyntihenkilöt ole huomanneet tätä. Eivät halua toimittaa ulkomaille, vaikka me täällä olisimme valmiita ostamaan kalliita kirjoja ja maksamaan osin hurjatkin postitus- ja pakkauskulut. No, ei se mitään, tilataan sitten ohrajauhoja ja mäntysuopaa. Tamperelainen yritys toimittaa niitä varsin edullisesti useimpiin EU-maihin.

Itse kudottu Anti-Trump-pipo
Kotimaisen (ja naapurimaiden) kirjallisuuden huono saatavuus on johtanut siihen, että innokkaat ulkosuomalaiset ovat perustaneet maan sisäisiä facebook-kirppisryhmiä, joissa sitten myydään, ostetaan, vaihdetaan ja lahjoitetaan kirjoja, joita ei haluta säilyttää. Paljoa ei kertaalleen luetulla kirjalla ole arvoa tällä hetkellä, hyvä jos kolme euroa kehtaa pyytää kovakantisesta opuksesta. Varmaankin yksi ja toinen on ostellut kirjoja Suomessa käydessään tai toivonut ja saanut lahjaksi. Ja tuorein lahjatoive oli sitten se Marie Kondon Siivouksen elämänmullistava taika. Olin vähällä myydä senkin. Ei sittenkään, aloin selailla sitä uudestaan.

Ja nyt tämä haaste sitten. Jo aiemmin ns. kirpparilaatikoihin luokittelemiamme leluja, pieneksi jääneitä vaatteita, kirjoja ja videoita voisi nyt koettaa aktiivisesti myydä. Haasteeseen kuuluu, että kuukauden ensimmäisenä päivänä luovutaan yhdestä tavarasta, toisena toisesta jne. Loppusummaksi tulee aika suuri luku. Jotkut tosin näkyy heittäneen pois pikkutavaroita, kuten kukan siemeniä. Äkkiäkös niitä on muutama sata kasassa. Olin heti aktiivinen ja myin poikani vanhat luomufarkut 3 eurolla saksalaisessa mamikirppisportaalissa. Halvalla meni. Toivottavasti ostaja lunastaakin ne. Kokemukseni mukaan saksalaiset ovat näissä nettikirppisasioissa keskimäärin vähemmän luotettavia kuin saksansuomalaiset. Jälkimmäisen ryhmän edustajille myin alta aikayksikön katsomatta jääneen klassikkoelokuvan sekä trilleriromaanin. Ilmeisesti 3 euroa on hyvä hinta mille tahansa.

Sitten huomasin, että nyt on kuukauden 19. päivä, ja haaste olisi pitänyt aloittaa 1. päivä. Tänään ryhmässä pitäisi kommentoida, mitkä yhdeksäntoista tavaraa on heittänyt pois eli vienyt roskiin, myynyt tai antanut kaverille. Päätin, etten kuitenkaan odota maaliskuuhun saakka (jos aloitan nyt, ehdin sopivasti valmiiksi juuri ennen pääsiäistä). Kirjoitin vihkoon "1. päivä" ja päivämäärän. Huomisen kaksi tavaraa siis jo myinkin, kirjoitin nekin muistiin. 2. päivä tuli siis suoritettua etuajassa. Tai miten sen nyt ottaa, pitäähän myydyt tavarat vielä pakata ja viedä postiinkin. En ota haastetta niin kovin kirjaimellisesti, mutta ajattelin kertoa teillekin, miten se sujuu. Monet kirjat, levyt ja videot ovat muuttuneet ylimääräisiksi digitaalisten palvelujen, kuten storytelin ja amazon primen myötä. Toisaalta haluan pitää lempikirjat paperiversioina ja säästää ne CD-levyt, joilla on minulle jokin erityinen tunnemerkitys.

Kahta en vaihda. Lempikirjat Demian ja Siddharta.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Joutsenlaulua

Osaan harvoja runoja ulkoa, mutta jos jokin runo on minulle erityisen tärkeä, se alkaa useiden lukukertojen tuloksena soida päässä. Yksi sellainen on Otto Mannisen Joutsenlaulua, kokoelmasta Säkeitä I vuodelta 1905.

Ui merta ne unten päin utuista rantaa. Niit' aallot ne kantaa kuin kuultoa lunten.
Pois, pois yli aavain on polttava kaipuu. Mut vain se, ken vaipuu, se sävelet saa vain.
Mi helinä ikään yl' ulapan hiipi? - Vain uupunut siipi, vain mennyt ei mikään. 
Otto Manninen 1905


Mannisen kieli on kaunista, soinnikasta: hän hallitsee niin alku- kuin loppusoinnunkin. Runo toistaa - hyvin kauniilla tavalla - vanhan uskomuksen, jonka mukaan joutsen laulaa vain tehdessään kuolemaa. Sitten kun minun on aika lähteä tästä elämästä, toivoisin lähteväni joutsenen lailla, pehmeästi, laulaen, vedessä kelluen.

Mietin ja katselen Berliiniin talvehtimaan jääneitä joutsenia. Kuinka ne pärjäävät, jos joki jäätyy umpeen? Kaipaavatko ne jonnekin, ja jos niin minne? Sitäkin mietin, että minne mi…

Ekaa kertaa lukemassa

Eilen olin ensimmäistä kertaa lukemassa ääneen oman kirjani runoja. Jännäähän se oli. Kourallinen runonystäviä kokoontui Berliinin Suomikeskukselle kuuntelemaan runoja ja musiikkia sekä kahvittelemaan ja laulamaan yhdessä. Seuraavassa pieni kuvakimara tilaisuudesta.



Kiitokset yhteistyöstä, Berliinin Suomi Keskus, kiitokset Satu ja Anni, kotiväki sekä kaikki innokkaat kuulijat!

Vesillä

Runoilija-minä on mielestään ansaitsemallaan tauolla, mutta onneksi sain kerran Martta-mummolta ison paksun kirjan kauniita vanhoja runoja. Niin että voin lainata parempia oppi-isiä ja -äitejä.

Olen monesti lueskellut Unto Kupiaisen Lyhyttä runousoppia, sillä se on yksi maailman parhaita oppikirjoja silloin, kun ei vielä tiedä runoudesta paljon mitään. Kannattaa kysyä kirjastosta tai antikvariaatista, se on todellinen aarre! Minulta on kuitenkin jäänyt huomaamatta, että Kupiainen kirjoitti myös itse runoja. Etsiessäni kohtuullisen lyhyttä runoa tälle päivälle löysin Suuresta runokirjasta hänen runonsa soutaja.

Se sopii näin kesään muutenkin, mikäpä olisi hauskempaa kuin soudella omassa rauhassa ja kuunnella, kuinka pisarat tipahtelevat airoista veden pintaan. En tosin ole vielä ehtinyt soutelemaan, pitäisi ajaa naapurikaupunginosaan ja vuokrata vene. Mutta vielä tässä ehtii, lomani alkaa vasta ensi viikolla.

Unto Kupiainen kirjoittaa soutamisesta kuitenkin elämän allegoriana. Ihminen …