Siirry pääsisältöön

Runo-oppia ulkosuomalaisille kirjoittajille

Kun Kansanvalistusseuran Etäopisto lopetettiin, ei ulkosuomalaisille kirjoittajille jäänyt juurikaan mahdollisuuksia opiskella kirjoittamista omalla äidinkielellään. Arvostelupalvelut ovat melko kalliita, ja Suomessa järjestettävät kurssit ovat usein kerran viikossa -kursseja tai useamman viikonlopun kursseja. Ulkosuomalaiselle no go. Olisi hauskaa, jos olisi jokin media, jonka kautta kirjoittamisen ammattilaiset voisivat sparrata ulkomailla asuvia kirjoittajia. Sellaisia kuin Etäopiston Luovien alojen hautomo oli. Ja ihan yleisetkin neuvot - vaikkapa lehden tai blogin muodossa - olisivat tervetulleita.

Onneksi ruotsalaisilla sentään on luovan kirjoittamisen lehti Skriva. Joitain lehden artikkeleita voi lukea lehden facebook-sivun kautta, ja lisäksi kirjoitusvinkkejä voi tilata uutiskirjeenä sähköpostiin - ilmaiseksi. Skrivassa on minusta hyvä syy kertailla koulussa oppimiaan ruotsin kielen taitoja ja opiskella lisää sanastoa. Nyt tulee mieleen se koulussa päähän päntätty, silloin hyödyttömältä tuntunut lause: "det är ett berikande faktor i mitt liv att kunna tala (läsa) svenska." Todellakin.

Mats Söderlundin Poesiskolan on ihan huippu. Ihan helppoa opiskelu runokoulun artikkelien pohjalta ei ole, kun pitää vaivata pieniä harmaita aivosoluja sekä kielellä että, no, kielellä. Hän esimerkiksi kirjoittaa lyriikan kompleksisuudesta, juuri siitä, mikä tekee runoudesta runoutta, mutta mikä ainakin minusta on juuri se vaikein juttu. Etten sano vain "hauki on kala", minkä kaikki tietävät, vaan jotakin uutta, joka kuitenkin yhdistyy jossakin pisteessä vanhaan, vaikkapa "hauki ei ole kala" tai "hauki on vala" tai "hauki on ala", mutta niin, että siinä olisi vielä jotakin järkeä. Järkevyys riippuu kontekstista, huutaa pieni kääntäjänsieluni heti, avaruuteen. Miten olisi "hauki on pala // kuuta taivaanrannalla"? Ähm, kaikkein mieluiten sanoisin "Hauki ei ole lainkaan".

Söderlund lainaa Tomas Tranströmeriä, jota pidetään yhtenä ruotsin parhaista runoilijoista (olen jo ladannut hänen runojaan storytellistä, vielä hieman pitäisi perehtyäkin niihin): "De yttre upplevelserna korresponderar ofta med de inre; det yttre stiger i mig. Den inre och den yttre världen är baada lika verkliga. Poesin uppstaar naagonstans i det rum där de möts." Siis jotenkin siihen tapaan, että ulkoiset ja sisäiset kokemukset vastaavat toisiaan, ulkoinen ja sisäinen maailma ovat yhtä todellisia, ja jossakin niillä main kuin ne kohtaavat toisensa, syntyy runous. *

Söderlund kehottaa runon kirjoittajaa luomaan runoihinsa syvyyttä yhdistelemällä erilaisia ilmiöitä sekä keksimään metaforia poimimalla käsitteitä eri sfääreistä. Epäkieliopillisuuksilla voi tuoda vanhoihin sanoihin uusia ulottuvuuksia. Tässä kohtaa neuvoja lukiessani ajattelen muun muassa lausetta "Rakasta minut ehjäksi". Sitä on varmastikin jo monessa paikkaa käytetty, mutta jotakin sellaista kai kirjoitusope tarkoittaa. Miten olisi "Sure minut eiliseen"? Tulee mieleen laulu "Joet tulvimaan itke". Ei yhtään hassumpi laulu muuten.

Runossa jokaisella sanalla, pilkun paikalla, jokaisella yksittäisellä kirjaimellakin on merkitystä. Auts, aika heikoilla jäillä kuljetaan, vaikka kesä onkin. Runon rakennuspalasista Mats Söderlund luettelee kuvat, äänet, rytmin, liikkeen, vastakohdan ja - kuudetta sanaa en ymmärrä, eikä sanakirjaa tullut mukaan reissuun. Noissa viidessäkin olisi jo opettelemista. Mutta kannattaa opetella, sillä se on hauskaa! Lopuksi runo-oppaamme vielä siteeraa tanskalaista runoilijaa Pia Tafdrupia: "Jotta sanat saavat voimaa, niiden täytyy tarttua toisiinsa ja sitoutua toisiinsa." Ettäs tiedätte.

Ehkäpä tästä jonakin päivänä puhkeaa runokukkanen.


* Pahoittelen lainauksessa käyttämääni vanhoillistanskalaista kirjoitusasua - mutta kirjoitan tätä lomaillessani itäsaksalaisessa keskivuoristossa, jossa ruotsalaiset o:t kiinnostavat yhtä vähän kuin revontulien syntymäloitsut.

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Joutsenlaulua

Osaan harvoja runoja ulkoa, mutta jos jokin runo on minulle erityisen tärkeä, se alkaa useiden lukukertojen tuloksena soida päässä. Yksi sellainen on Otto Mannisen Joutsenlaulua, kokoelmasta Säkeitä I vuodelta 1905.

Ui merta ne unten päin utuista rantaa. Niit' aallot ne kantaa kuin kuultoa lunten.
Pois, pois yli aavain on polttava kaipuu. Mut vain se, ken vaipuu, se sävelet saa vain.
Mi helinä ikään yl' ulapan hiipi? - Vain uupunut siipi, vain mennyt ei mikään. 
Otto Manninen 1905


Mannisen kieli on kaunista, soinnikasta: hän hallitsee niin alku- kuin loppusoinnunkin. Runo toistaa - hyvin kauniilla tavalla - vanhan uskomuksen, jonka mukaan joutsen laulaa vain tehdessään kuolemaa. Sitten kun minun on aika lähteä tästä elämästä, toivoisin lähteväni joutsenen lailla, pehmeästi, laulaen, vedessä kelluen.

Mietin ja katselen Berliiniin talvehtimaan jääneitä joutsenia. Kuinka ne pärjäävät, jos joki jäätyy umpeen? Kaipaavatko ne jonnekin, ja jos niin minne? Sitäkin mietin, että minne mi…

Ekaa kertaa lukemassa

Eilen olin ensimmäistä kertaa lukemassa ääneen oman kirjani runoja. Jännäähän se oli. Kourallinen runonystäviä kokoontui Berliinin Suomikeskukselle kuuntelemaan runoja ja musiikkia sekä kahvittelemaan ja laulamaan yhdessä. Seuraavassa pieni kuvakimara tilaisuudesta.



Kiitokset yhteistyöstä, Berliinin Suomi Keskus, kiitokset Satu ja Anni, kotiväki sekä kaikki innokkaat kuulijat!

Miten opiskella ruotsia opiskelematta ruotsia

Kuulutko sinäkin niihin, joille koulun ruotsin tuntien muisteleminen aiheuttaa ahdistusta? Minä saan näppylöitä prepositioista, enkä meinaa millään muistaa, ovatko sanat en vai ett. Kaiken lisäksi olen nähnyt painajaisia ruotsinopettajastani - vaikka minulla oli ruotsista kymppi.

Innostuin pari vuotta sitten pohjoismaisesta elokuvasta, luultavasti ja ihan rehellisesti siksi, että Ruotsissa ja Tanskassa on niin söpöjä näyttelijöitä. Mutta kun saksalaiset dubbaavat kaiken filmimateriaalin jonka saavat käsiinsä, niin en päässyt lainkaan kuulemaan, millaisilla äänillä puhuvat esimerkiksi Mikael Persbrandt, Ulrich Thomsen tai Iben Hjeile. Joo, Persbrandt puhuu Philip Moogin äänellä, ja täytyy myöntää, että hyvinhän Moog dubbaa. Mutta kun minä tahdon kuulla ehtaa aitoa skandinaavia. Niin oli pakko ruveta kertaamaan ruotsia. Hävettää myöntää, että vaikka minulla on papereissa virkamiesruotsin tutkinto, jouduin aloittamaan olla-verbin taivutuksesta.

Ilmoittauduin viime keväänä Neuköllnin kansa…