Viikon mietelause

"Ei tule elo etsimättä, kala jalan kastamatta." - Suomalainen sananlasku -

perjantai 7. heinäkuuta 2017

Pusunäyttely

Apua, minulle flirttailtiin! Ei tosin pusunäyttelyssä vaan sen jälkeen, kun kävin grillillä syömässä halloumidönerin. Mutta kurkataan ensin näyttelyyn.

Bröhan-museossa, Berliinin Charlottenburgissa, on meneillään näyttely Kuss, suudelma. Esillä on kuvataideteoksia, veistoksia ja modernein medioin toteutettuja teoksia noin 1800-luvun lopulta nykypäivään. Erikoisnäyttelyyn on koottu eri taiteilijoiden hyvin eri tyyppisiä töitä aiheesta suuteleminen.

Oletin löytäväni Schlosstraßelta maailmoja järisyttävän spektaakkelin, mutta aivan siihen tämä näyttely ei taida yltää. Minusta teosvalikoima oli hieman liian misch-masch, sekalainen. Näyttelyn alkuosa koostui perinteisistä mies-naispusuista, joiden lisäksi esillä oli paperista revittyjä suikaleita, joiden merkitystä en ymmärtänyt. Videolla pieni koira nuoli omistajansa nenää. Bää! Olisi edes ollut hevonen.

Kaipasin kovasti söpöjä homopusuja, jotka löytyivät lopulta perimmäisestä huoneesta. Jostain syystä minua viehättää kahden miehen välinen suudelma, ennen kaikkea silhuetti. Museon mainoksesta tuttu sotilassuudelma lumisessa koivumetsässä on yksi näyttelyn parhaita teoksia. Vaikka asetelma Blue Noses -ryhmän valokuvassa näyttääkin kovin järjestetyltä, se on vaikuttava. Tai ehkä juuri siksi. Kuvassa on muitakin kontrasteja kuin vain koivunrunkojen musta ja valkoinen.

Suosikkipusuni löytyi niin ikään homopusuosastolta. Vanhantyylisessa putkitelevisiossa pyörii mustavalkoinen lyhytelokuva, jossa kaksi kaunista nuorta miestä suutelee toisiaan. Tässä suudelmassa on jotain erityistä herkkyyttä, jotain suurempaa mutta hentoa. Ehkä kauneinta on heidän intensiivinen katseensa, jossa on paljon rakkautta ja vain ripaus halua. Vasta kotona näyttelykuvastoa selaillessani huomaan katsoa, keitä filmin tekijät ovat. Tekijöiksi on merkitty Elmgreen & Dragset (Berliinissä työskentelevä taiteilijaduo) sekä ohjaaja Thomas Vinterberg. Kas kas, yksi suosikkiohjaajistani. Ei siis ihme, että pusukin miellyttää.

elmgree_dragset_vinterberg
 
 broehan_museum_kuss



broehan_museum_kuss
Johannes Weiß: Altair (yksityiskohta)
Toinen suosikkini on sininen keramiikkatyö, jonka ensi silmäyksellä luulin esittävän lavuaariin kiinnitettyjä kukkapurkkeja kyljellään. Älysin onneksi niiata sen verran, että pääsin kurkistamaan purkkien välisestä reiästä. Taiteilija palkitsi minut kauniilla pususilhuetilla. Vau!

Ai niin, se halloumidöner. Poikkesin kotimatkalla turkkilaiselle grillille ja tilasin pitaleivän, jonka välissä on paahdettua halloumijuustoa ja salaattia. Grillinhoitaja tiedusteli, mitä kastiketta haluaisin, ja kun vastasin kysymällä, mitä lajeja sitten olisi tarjolla, hän katsoi minua hämmästyneenä. - Ettekö ole koskaan ennen syönyt döneriä? Ettekö ole täältä? - Doch ja doch. Kerroin, että edellisestä dönerin syönnistäni oli kulunut niin pitkä aika, etten enää muistanut, miten sitä tilataan. Jätin kertomatta, että olin saanut viimeisimmästä döneristäni ruokamyrkytyksen ja pelännyt koko yön, että lapseni syntyisi ennen aikojaan. Sen sijaan tarinoin, ettei meillä Grünaussa ole lainkaan grillejä, joista voisi ostaa syötävää. Että meidän kiezissä jokainen kokkaa itse itselleen. - Minä kyllä kokkaisin sinulle, hän sanoi ja hymyili minulle silmillään.


Mietin lähtiessäni, saattaisiko tyyppi tosiaan ihastua keski-ikäiseen sadan kilon keijukaiseen? Olisiko meikäläiselläkin vielä markkina-arvoa? Luultavasti kyseessä oli vain turkkilainen kohteliaisuus, mutta kyllä se silti hieman kutkutti itsetuntoa.

Pusujen ja pikku flirtin voimalla sain viimeisteltyä elämäni toisen akryylimaalauksen "Suutele minua".
akryyli_pusukuva_RU
Suutele minua. RU-17



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti