Siirry pääsisältöön

Pusunäyttely

Apua, minulle flirttailtiin! Ei tosin pusunäyttelyssä vaan sen jälkeen, kun kävin grillillä syömässä halloumidönerin. Mutta kurkataan ensin näyttelyyn.

Bröhan-museossa, Berliinin Charlottenburgissa, on meneillään näyttely Kuss, suudelma. Esillä on kuvataideteoksia, veistoksia ja modernein medioin toteutettuja teoksia. Aikahaarukka ulottuu 1800-luvun lopulta nykypäivään. Erikoisnäyttelyyn on koottu eri taiteilijoiden hyvin eri tyyppisiä töitä aiheesta suuteleminen.

Oletin löytäväni Schlosstraßelta maailmoja järisyttävän spektaakkelin, mutta aivan siihen tämä näyttely ei taida yltää. Minusta teosvalikoima oli hieman liian misch-masch, sekalainen. Näyttelyn alkuosa koostui perinteisistä mies-naispusuista, joiden lisäksi esillä oli paperista revittyjä suikaleita, joiden merkitystä en ymmärtänyt. Videolla pieni koira nuoli omistajansa nenää. Bää! Olisi edes ollut hevonen.

Kaipasin kovasti söpöjä homopusuja, jotka löytyivät lopulta perimmäisestä huoneesta. Jostain syystä minua viehättää kahden miehen välinen suudelma, ennen kaikkea silhuetti. Museon mainoksesta tuttu sotilassuudelma lumisessa koivumetsässä on yksi näyttelyn parhaita teoksia. Vaikka asetelma Blue Noses -ryhmän valokuvassa näyttääkin kovin järjestetyltä, se on vaikuttava. Tai ehkä juuri siksi. Kuvassa on muitakin kontrasteja kuin vain koivunrunkojen musta ja valkoinen.

Suosikkipusuni löytyi niin ikään homopusuosastolta. Vanhantyylisessa putkitelevisiossa pyörii mustavalkoinen lyhytelokuva, jossa kaksi kaunista nuorta miestä suutelee toisiaan. Tässä suudelmassa on jotain erityistä herkkyyttä, jotain suurempaa mutta hentoa. Ehkä kauneinta on heidän intensiivinen katseensa, jossa on paljon rakkautta ja vain ripaus halua. Vasta kotona näyttelykuvastoa selaillessani huomaan katsoa, keitä filmin tekijät ovat. Tekijöiksi on merkitty Elmgreen & Dragset (Berliinissä työskentelevä taiteilijaduo) sekä ohjaaja Thomas Vinterberg. Kas kas, yksi suosikkiohjaajistani. Ei siis ihme, että pusukin miellyttää.

elmgree_dragset_vinterberg
 
 broehan_museum_kuss



broehan_museum_kuss
Johannes Weiß: Altair (yksityiskohta)
Toinen suosikkini on sininen keramiikkatyö, jonka ensi silmäyksellä luulin esittävän lavuaariin kiinnitettyjä kukkapurkkeja kyljellään. Älysin onneksi niiata sen verran, että pääsin kurkistamaan purkkien välisestä reiästä. Taiteilija palkitsi minut kauniilla pususilhuetilla. Vau!

Ai niin, se halloumidöner. Poikkesin kotimatkalla turkkilaiselle grillille ja tilasin pitaleivän, jonka välissä on paahdettua halloumijuustoa ja salaattia. Grillinhoitaja tiedusteli, mitä kastiketta haluaisin, ja kun vastasin kysymällä, mitä lajeja sitten olisi tarjolla, hän katsoi minua hämmästyneenä. - Ettekö ole koskaan ennen syönyt döneriä? Ettekö ole täältä? - Doch ja doch. Kerroin, että edellisestä dönerin syönnistäni oli kulunut niin pitkä aika, etten enää muistanut, miten sitä tilataan. Jätin kertomatta, että olin saanut viimeisimmästä döneristäni ruokamyrkytyksen ja pelännyt koko yön, että lapseni syntyisi ennen aikojaan. Sen sijaan tarinoin, ettei meillä Grünaussa ole lainkaan grillejä, joista voisi ostaa syötävää. Että meidän kiezissä jokainen kokkaa itse itselleen. - Minä kyllä kokkaisin sinulle, hän sanoi ja hymyili minulle silmillään.


Mietin lähtiessäni, saattaisiko tyyppi tosiaan ihastua keski-ikäiseen sadan kilon keijukaiseen? Olisiko meikäläiselläkin vielä markkina-arvoa? Luultavasti kyseessä oli vain turkkilainen kohteliaisuus, mutta kyllä se silti hieman kutkutti itsetuntoa.

Pusujen ja pikku flirtin voimalla sain viimeisteltyä elämäni toisen akryylimaalauksen "Suutele minua". Maalasin muuten naamat jo ennen tuota pusunäyttelyn veistosta. Silti näen vasemmanpuoleisissa tyypeissä jotakin samaa. Onkohan tällä jokin merkitys?

akryyli_pusukuva_RU
Suutele minua. RU-17



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ekaa kertaa lukemassa

Eilen olin ensimmäistä kertaa lukemassa ääneen oman kirjani runoja. Jännäähän se oli. Kourallinen runonystäviä kokoontui Berliinin Suomikeskukselle kuuntelemaan runoja ja musiikkia sekä kahvittelemaan ja laulamaan yhdessä. Seuraavassa pieni kuvakimara tilaisuudesta.



Kiitokset yhteistyöstä, Berliinin Suomi Keskus, kiitokset Satu ja Anni, kotiväki sekä kaikki innokkaat kuulijat!

Joutsenlaulua

Osaan harvoja runoja ulkoa, mutta jos jokin runo on minulle erityisen tärkeä, se alkaa useiden lukukertojen tuloksena soida päässä. Yksi sellainen on Otto Mannisen Joutsenlaulua, kokoelmasta Säkeitä I vuodelta 1905.

Ui merta ne unten päin utuista rantaa. Niit' aallot ne kantaa kuin kuultoa lunten.
Pois, pois yli aavain on polttava kaipuu. Mut vain se, ken vaipuu, se sävelet saa vain.
Mi helinä ikään yl' ulapan hiipi? - Vain uupunut siipi, vain mennyt ei mikään. 
Otto Manninen 1905


Mannisen kieli on kaunista, soinnikasta: hän hallitsee niin alku- kuin loppusoinnunkin. Runo toistaa - hyvin kauniilla tavalla - vanhan uskomuksen, jonka mukaan joutsen laulaa vain tehdessään kuolemaa. Sitten kun minun on aika lähteä tästä elämästä, toivoisin lähteväni joutsenen lailla, pehmeästi, laulaen, vedessä kelluen.

Mietin ja katselen Berliiniin talvehtimaan jääneitä joutsenia. Kuinka ne pärjäävät, jos joki jäätyy umpeen? Kaipaavatko ne jonnekin, ja jos niin minne? Sitäkin mietin, että minne mi…

Miten opiskella ruotsia opiskelematta ruotsia

Kuulutko sinäkin niihin, joille koulun ruotsin tuntien muisteleminen aiheuttaa ahdistusta? Minä saan näppylöitä prepositioista, enkä meinaa millään muistaa, ovatko sanat en vai ett. Kaiken lisäksi olen nähnyt painajaisia ruotsinopettajastani - vaikka minulla oli ruotsista kymppi.

Innostuin pari vuotta sitten pohjoismaisesta elokuvasta, luultavasti ja ihan rehellisesti siksi, että Ruotsissa ja Tanskassa on niin söpöjä näyttelijöitä. Mutta kun saksalaiset dubbaavat kaiken filmimateriaalin jonka saavat käsiinsä, niin en päässyt lainkaan kuulemaan, millaisilla äänillä puhuvat esimerkiksi Mikael Persbrandt, Ulrich Thomsen tai Iben Hjeile. Joo, Persbrandt puhuu Philip Moogin äänellä, ja täytyy myöntää, että hyvinhän Moog dubbaa. Mutta kun minä tahdon kuulla ehtaa aitoa skandinaavia. Niin oli pakko ruveta kertaamaan ruotsia. Hävettää myöntää, että vaikka minulla on papereissa virkamiesruotsin tutkinto, jouduin aloittamaan olla-verbin taivutuksesta.

Ilmoittauduin viime keväänä Neuköllnin kansa…