Siirry pääsisältöön

Mitko

Garth Greenwellin romaani What belongs to you jättää minut miltei sanattomaksi. Oikeastaan haluaisin vain aloittaa sen saman tien uudestaan. Jäin ikävöimään henkilöitä ja kirjailijaakin, jollain tavalla.

Greenwellin kirja on ilmestynyt vastikään suomeksi nimellä Kaikki mikä sinulle kuuluu. Sen on suomentanut Juhani Lindholm. En ole vielä saanut käsiini suomennosta, mutta lukisin sen mielelläni, sillä englanniksi lukiessani osa asioista ja tekstin vivahteista jää ymmärtämättä. Suomennos on ilmeisen onnistunut, siitä on hyvä artikkeli Tekstiluola-blogissa (minulle aivan uusi tuttavuus).

Aloin lukea yhtä aikaa kahta romaania, jotka on määritelty homoromaaneiksi tai HLBTIQ-kirjallisuudeksi. En pidä näistä määritelmistä, mutta ehkä ne ovat suuntaa antavia, kun etsii kirjoja aiheista, jotka kiinnostavat. Toinen, jota aloitin, on William S. Burroughsin Naked Lunch. Luen sitä saksaksi, kun nyt satuin sen saamaan kirjakaupasta, joten ymmärrän - teoriassa - enemmän kuin englanniksi. Paitsi etten ymmärrä. En tunne alamaailman sanastoa. Sitä paitsi kieli tökkii, eivätkä alun tapahtumat kiinnosta minua. Saattaa jäädä lukematta. Greenwellin Mitko painii aivan eri sarjassa.

Tarkempia esittelyjä What belongs to you -romaanin juonesta on muissa blogeissa, minua kiinnostavat ennen kaikkea vaikutelmat ja kirjojen herättämät ideat. Kerrottakoon kuitenkin sen verran, että tapahtumat sijoittuvat Bulgarian Sofiaan, osittain Varnaankin. Kontrasti rautaesiripun jäänteitä nuolevan kaupungin ja kauniin merenrantapaikkakunnan välillä on suuri. Päähenkilö, amerikkalainen opettaja, joutuu kamppailemaan puutteellisen kielitaidon ja muidenkin asioiden kanssa, jotka ovat tuttuja ulkomaille muuttaneelle. Miltä tuntuu, kun puheesta ei ymmärrä sävyjä? Keitä ovat Mitkon "ystävät"? Miten käydä lääkärissä, kun ei osaa uuden kotimaan kielen lääkärissäkäymissanastoa? Kertomukseen sisältyy muutamia kauhun hetkiä, mutta myös paljon kauniita, ihania hetkiä, sellaisia, joita ei unohda - ei lukijanakaan.

Greenwellin päähenkilö, minäkertoja, kuvaa tarinan lomassa eroottisia kokemuksiaan. Kirjailija onnistuu tekemään sen hyvin kauniisti. Niin kauniisti, että tekisi mieli vetää kaikki inhorealistit ja naturalistit alas vessanpöntöstä. Ajatus, joka minulle nousee päällimmäisenä mieleen Mitkon ja Minän tarinasta, on seuraava: seksi on piste, jossa rumuus ja kauneus kohtaavat. Melkeinpä pakko todeta: ehkä voimme käyttää tätä oivallusta myöhemmässä jaksossa.


Myöhempää jaksoa odotellessa kannattaa lukea Greenwelliä.




Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ekaa kertaa lukemassa

Eilen olin ensimmäistä kertaa lukemassa ääneen oman kirjani runoja. Jännäähän se oli. Kourallinen runonystäviä kokoontui Berliinin Suomikeskukselle kuuntelemaan runoja ja musiikkia sekä kahvittelemaan ja laulamaan yhdessä. Seuraavassa pieni kuvakimara tilaisuudesta.



Kiitokset yhteistyöstä, Berliinin Suomi Keskus, kiitokset Satu ja Anni, kotiväki sekä kaikki innokkaat kuulijat!

Joutsenlaulua

Osaan harvoja runoja ulkoa, mutta jos jokin runo on minulle erityisen tärkeä, se alkaa useiden lukukertojen tuloksena soida päässä. Yksi sellainen on Otto Mannisen Joutsenlaulua, kokoelmasta Säkeitä I vuodelta 1905.

Ui merta ne unten päin utuista rantaa. Niit' aallot ne kantaa kuin kuultoa lunten.
Pois, pois yli aavain on polttava kaipuu. Mut vain se, ken vaipuu, se sävelet saa vain.
Mi helinä ikään yl' ulapan hiipi? - Vain uupunut siipi, vain mennyt ei mikään. 
Otto Manninen 1905


Mannisen kieli on kaunista, soinnikasta: hän hallitsee niin alku- kuin loppusoinnunkin. Runo toistaa - hyvin kauniilla tavalla - vanhan uskomuksen, jonka mukaan joutsen laulaa vain tehdessään kuolemaa. Sitten kun minun on aika lähteä tästä elämästä, toivoisin lähteväni joutsenen lailla, pehmeästi, laulaen, vedessä kelluen.

Mietin ja katselen Berliiniin talvehtimaan jääneitä joutsenia. Kuinka ne pärjäävät, jos joki jäätyy umpeen? Kaipaavatko ne jonnekin, ja jos niin minne? Sitäkin mietin, että minne mi…

Miten opiskella ruotsia opiskelematta ruotsia

Kuulutko sinäkin niihin, joille koulun ruotsin tuntien muisteleminen aiheuttaa ahdistusta? Minä saan näppylöitä prepositioista, enkä meinaa millään muistaa, ovatko sanat en vai ett. Kaiken lisäksi olen nähnyt painajaisia ruotsinopettajastani - vaikka minulla oli ruotsista kymppi.

Innostuin pari vuotta sitten pohjoismaisesta elokuvasta, luultavasti ja ihan rehellisesti siksi, että Ruotsissa ja Tanskassa on niin söpöjä näyttelijöitä. Mutta kun saksalaiset dubbaavat kaiken filmimateriaalin jonka saavat käsiinsä, niin en päässyt lainkaan kuulemaan, millaisilla äänillä puhuvat esimerkiksi Mikael Persbrandt, Ulrich Thomsen tai Iben Hjeile. Joo, Persbrandt puhuu Philip Moogin äänellä, ja täytyy myöntää, että hyvinhän Moog dubbaa. Mutta kun minä tahdon kuulla ehtaa aitoa skandinaavia. Niin oli pakko ruveta kertaamaan ruotsia. Hävettää myöntää, että vaikka minulla on papereissa virkamiesruotsin tutkinto, jouduin aloittamaan olla-verbin taivutuksesta.

Ilmoittauduin viime keväänä Neuköllnin kansa…