Siirry pääsisältöön

Miten kirjoitetaan runokirja

No nyt rupesi Lyyti kirjoittamaan, kun sai paperia ja kynän. Ihan totta, siinä ne tärkeimmät edellytykset. Mustepullo on kanssa kätevä, jos nimittäin kirjoittaa musteella, niin kuin allekirjoittanut. Toinen hyvä juttu on käydä viikon mittainen kurssi, jossa opetellaan käyttämään kymmensormijärjestelmää. Sitten voi helposti ja ilman jännetupentulehdusta siirtää mielikuvituksensa antimet tietokoneelle ja muokata niitä näytössä, jos tahtoo. Kannattaa kyllä tahtoa, muuten voi tulla kökköjä tai käydä niin kuin minulle käy varsin usein runoa kirjoittaessani: alku lähtee hyvin käyntiin, jännite kasvaa keskikohdassa - mutta sitten loppu lässähtää. Tai runosta jää ikään kuin puuttumaan viimeinen säkeistö tai säe tai jumallause tai jotakin. Tässä kohtaa on tosi hyvä, jos voi luetuttaa runon jollakulla runokaverilla. Vaikkei kaveri ehkä osaisikaan neuvoa, mitä runolle pitäisi tai voisi tehdä, niin ainakin hän voi huomauttaa, että tästä tuntuu puuttuvan jotakin.

Mietin, kauanko mahdoin kirjoittaa Rakkauden satunnaisotantaa. Sehän ei edes alun perin ollut se teos, joka minun piti koettaa saada julkaistua. Tekeillä oli vallan toinen runokokoelma, joka kulki työnimellä Elo kuvissa. Tässä hiljattain poikani kävi raportoimassa, että suunnittelee kokoelmaan kansikuvaa. Jouduin tuottamaan hänelle pettymyksen: olin leikellyt sen osiin (siis digitaalisesti), yhdistellyt, purkanut, koonnut ja vaihtanut nimeä. Sellaista runokokoelmaa kuin Elo kuvissa ei enää ole.
ruusu
Ruusu

Lähetin Elon kuvissa kirjoituskilpailuun, mutta se ei lupaavasta alusta huolimatta selvinnyt finaaliin asti. Kun luin sen uudestaan, luulen ymmärtäneeni ainakin joitain syitä, miksei se edennyt pitemmälle. Jos Rakkauden satunnaisotannassa lähestyn tarkasteltavia asioita sisältä päin, omasta kokemuksesta lähtöisin, niin elävissä kuvissa lähestyin niitä ulkoapäin. Siinä ei sinänsä ole mitään vikaa, mutta en oikein saa runoja toimimaan. Edessäni on kuva, johon en saa eloa. Saatan kuvata asiaa, tilannetta, hetkeä tai ihmisiä, mutta en ainakaan kaikin ajoin pääse sisälle tunteeseen tai kokemukseen, eikä sitten varmaan pääse lukijakaan.

ruusu
on ruusu

Olin juuri lähettänyt käsikirjoitukseni Runo-Kaarinaan, kun kuulin Facebookiksi kutsutusta puskalennättimestä, että Mediapinta-kustantamo aikoo julkaista tänä vuonna miljoonatriljoonatsiljoona runokirjaa, tai ainakin monta. En edes löytänyt mitään osallistumisohjeita, olen yleensäkin aika huono löytämään ja parempi eksymään, mutta kirjoitin Juhani Vesikolle ja tarjosin käsikirjoitustani. Koska Elo kuvissa oli parhaillaan toisaalla ruodittavana, lähetin Rakkauden satunnaisotannan. Piilossa pidetyn kakkoshevosen. Ja siitä se sitten tuli, kirja. Ei se täydellinen ole, siinä on kohtia, joita näin jälkeenpäin ajatellen olisi kannattanut vielä hioa. Vaikka aloitinkin kokoelman (aluksi Rakkautta ja randomia; sittemmin Enemmän rakkautta ja vähemmän randomia) jo muutama vuosi sitten, kirjoitin muutaman runon vielä aivan viime metreillä. Sen kyllä huomaa, tai ainakin minä itse huomaan.

Keskimäärin ja kaiken kaikkiaan olen tyytyväinen julkaisuprosessiin. Mikään rahasampo ei runokirjan kirjoittaminen ole, mutta ei siihen toisaalta mennytkään paljoa rahaa, vaan pikemminkin aikaa. Ja verta, hikeä ja kyyneleitä.

Merta, hikeä ja kyyneleitä.
tai:
Merta, pikeä ja kyyneleitä.

Jos sinulla siellä jossain tietokoneesi uumenissa on melkein valmis runokäsikirjoitus, niin kannattaa työstää se valmiiksi ja tarjota vielä tämän vuoden aikana Mediapinnalle. Parempi ratkaisu tämä pienen budjetin toiminta on kuin omakustanne. Vaikkei kirjasta tulisi bestselleriä, vaikkei sitä edes ostaisi kukaan, niin ainakin on jotakin kansien välissä, omatekemä tuote, jota voi esitellä muille. Kirja voi toimia käyntikorttina, ja se on samalla työnäyte. Tiedät mitä antaa joululahjaksi äidille, mummille ja serkun kummin kaimalle. Ehkäpä kirjoittamasi runot poikivat jonkun muun projektin tai löydät ihmisiä, joiden kanssa haluat tehdä yhteistyötä. Ehkäpä päädyt kirjavaihtareihin ja saat luettavaksesi jotakin vallan erinomaista. Ja sitä paitsi, suoraan ja rehellisesti: on se nyt vain helskutin hyvä tunne pitää itse kirjoittamaansa kirjaa omissa käsissään. Jos minua nyt syytetään egoismista, niin siitä vaan. Tunnustan, syyllinen. Seuraavassa kirjani viimeinen runo:

Johtopäätös

Runo meni 
mutta rakkaus säilyy.

Tai sitten meni rakkaus
mutta runo säilyy.

Että miettikääpä sitä. Hyvää työviikkoa, lomaviikkoa, eläkeviikkoa, lastenhoitoviikkoa, matkaviikkoa, kurssiviikkoa tai muuten-vaan-viikkoa! t: Runo-Riikka

PS. Käy myös katsomassa kuvasarja Miten kirjoitetaan kirja.

ruusunen
Tämä on ruusun vauva.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Joutsenlaulua

Osaan harvoja runoja ulkoa, mutta jos jokin runo on minulle erityisen tärkeä, se alkaa useiden lukukertojen tuloksena soida päässä. Yksi sellainen on Otto Mannisen Joutsenlaulua, kokoelmasta Säkeitä I vuodelta 1905.

Ui merta ne unten päin utuista rantaa. Niit' aallot ne kantaa kuin kuultoa lunten.
Pois, pois yli aavain on polttava kaipuu. Mut vain se, ken vaipuu, se sävelet saa vain.
Mi helinä ikään yl' ulapan hiipi? - Vain uupunut siipi, vain mennyt ei mikään. 
Otto Manninen 1905


Mannisen kieli on kaunista, soinnikasta: hän hallitsee niin alku- kuin loppusoinnunkin. Runo toistaa - hyvin kauniilla tavalla - vanhan uskomuksen, jonka mukaan joutsen laulaa vain tehdessään kuolemaa. Sitten kun minun on aika lähteä tästä elämästä, toivoisin lähteväni joutsenen lailla, pehmeästi, laulaen, vedessä kelluen.

Mietin ja katselen Berliiniin talvehtimaan jääneitä joutsenia. Kuinka ne pärjäävät, jos joki jäätyy umpeen? Kaipaavatko ne jonnekin, ja jos niin minne? Sitäkin mietin, että minne mi…

Ekaa kertaa lukemassa

Eilen olin ensimmäistä kertaa lukemassa ääneen oman kirjani runoja. Jännäähän se oli. Kourallinen runonystäviä kokoontui Berliinin Suomikeskukselle kuuntelemaan runoja ja musiikkia sekä kahvittelemaan ja laulamaan yhdessä. Seuraavassa pieni kuvakimara tilaisuudesta.



Kiitokset yhteistyöstä, Berliinin Suomi Keskus, kiitokset Satu ja Anni, kotiväki sekä kaikki innokkaat kuulijat!

Miten opiskella ruotsia opiskelematta ruotsia

Kuulutko sinäkin niihin, joille koulun ruotsin tuntien muisteleminen aiheuttaa ahdistusta? Minä saan näppylöitä prepositioista, enkä meinaa millään muistaa, ovatko sanat en vai ett. Kaiken lisäksi olen nähnyt painajaisia ruotsinopettajastani - vaikka minulla oli ruotsista kymppi.

Innostuin pari vuotta sitten pohjoismaisesta elokuvasta, luultavasti ja ihan rehellisesti siksi, että Ruotsissa ja Tanskassa on niin söpöjä näyttelijöitä. Mutta kun saksalaiset dubbaavat kaiken filmimateriaalin jonka saavat käsiinsä, niin en päässyt lainkaan kuulemaan, millaisilla äänillä puhuvat esimerkiksi Mikael Persbrandt, Ulrich Thomsen tai Iben Hjeile. Joo, Persbrandt puhuu Philip Moogin äänellä, ja täytyy myöntää, että hyvinhän Moog dubbaa. Mutta kun minä tahdon kuulla ehtaa aitoa skandinaavia. Niin oli pakko ruveta kertaamaan ruotsia. Hävettää myöntää, että vaikka minulla on papereissa virkamiesruotsin tutkinto, jouduin aloittamaan olla-verbin taivutuksesta.

Ilmoittauduin viime keväänä Neuköllnin kansa…