Viikon mietelause

"Rakkaus ei ole koskaan estänyt ketään seuraamasta unelmiaan." - Paulo Coelho -

keskiviikko 19. heinäkuuta 2017

Apua upeaa runoa

Suomi 100 runokirjaa on paisunut jo tuhanneksi tai miljoonaksi tai jotain, moneksi. Suomalaiset kirjoittavat. Monella suomalaisella on runoilijan sielu. Pelkäsin vähän, että jos runokirjoja julkaistaan kerralla monta, julkaistaankohan joukossa myös onnettomia töherryksiä. Apua jos oma kirjani Rakkauden satunnaisotanta osoittautuu semmoiseksi... Pääseekö se lainkaan esille lukuisten runokirjojen hehtaarimetsikössä? Millaisessa (kirja)sarjassa se painii?

Aika kovassa sarjassa, totean luettuani Hanna-Maija Valjasen Maassa massa maassa. En kehu kirjaa siksi, että tuntisin kirjailijan, sillä en tunne. Olen lukenut hänen Kiltin kapina -blogiaan, siinä kaikki. Päätimme vaihtaa kirjoja. Hän ei luvannut kirjoittaa mitään minun kirjastani, sillä hänen bloginsa on runoblogi eikä kirjojen esittelyblogi. Niin että en ole mitään velkaa. Paitsi että olen. Valjanen kirjoittaa erinomaista runoa. Sellaisesta lukija jää aina jotain velkaa.

Kokoelmassaan Maassa massa maassa Valjanen leikittelee kielellä, muttei unohdu kikkailemaan pelkästään kielen tasolla. Runoissa on syvempää sanottavaa. Välillä runoilija tykittää täysillä, välillä sanottava on enemmän piilossa. Mutta se on aina siellä.

Yksi suosikeistani on runo Kirskuntaa. Siinä hermorata(s) ja ärsyttävästi tilittävä rastas ovat sulautuneet hermorastaaksi. Mieliala on matalalla, sille kontrastina kuuluu kimeitä ääniä:

Aamuyöstä yöyöhön kaikuu hermorastaan laulu 
kuin kaikki vika olisi korvieni välissä
Krii-kiire-krii-kiire-krii!

Samastun runoon: tuollaisia lintuja on bongattu meidänkin kulmilla. Mutta noin osuvasti en olisi osannut niistä kertoa. Monet muutkin runot tulevat lähelle. Niissä on jotakin, mitä ehkä voisi kutsua mustaksi huumoriksi, mutta se ei kuitenkaan ole (pelkästään) sitä. En osaa määritellä sitä, mutta minua hymyilyttää, samalla kun sattuukin. Hyviä oivalluksia on vaikkapa runossa Terveystietoa:

Mistä kaikista syistä julkinen keskustelu 
tuomitsee juuri sinut. 

Sitä minäkin olen usein ihmetellyt. Toinen, aika karu, mutta ainakin minuun kolahtava huomautus on

Pohdi itsemurhan ja -tuhoisuuden eroja arjessa 
selviämisen kannalta

Huumori, joka on runouden vaikein laji, on läsnä Valjasen runoissa. Älkää ymmärtäkö väärin, eivät ne hauskoja ole. Ne ovat tosissaan. Tulevat lähelle, iholle ja ihon alle. Minua puistattaa ja samalla naurattaa kaikkein eniten runon Aate alku:

Yksi perkeleen pasifisti 
rauhanhimossaan suostu tappamaan 
minkään aatteen takia edes itseään

Runon jatko ei enää naurata, se tekee kipeää.

Etsii toivoa ihmisyydestä 
sekoittaa sen inhimillisyyteen 
trendiin joka häviää totuutta nopeammin - -

- - Muistomerkit ovat suurmiehille

Eivät suurikokoisille naisille 
joiden oikea käsi ei tiedä vasemman teoista 
paitsi painolastina

Tuntuu kuin runoilija kirjoittaisi minun elämästäni, paitsi vähän painokkaammin, vähän vahvemmin. Oikeastaan sääli siteerata vain katkelmia. Jos missään sävähti, kannattaa hankkia kirja itselle ja lukea sitä, tosissaan. Paras runo minusta on Peilien mukana ei tule käyttöohjeita. Lukekaa itse ja ihmetelkää, oppikaa. Ja huomatkaa, että Valjasen kokoelma kätkee sivuilleen myös lempeitä, värikkäitä ja toivontäytteisiä säkeitä:

- - piilotin sateenkaaren taskuuni 
Minä tiedän tätien leikkivän sateella Maija Poppasta



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti