Siirry pääsisältöön

Apua upeaa runoa

Suomi 100 runokirjaa on paisunut jo tuhanneksi tai miljoonaksi tai jotain, moneksi. Suomalaiset kirjoittavat. Monella suomalaisella on runoilijan sielu. Pelkäsin vähän, että jos runokirjoja julkaistaan kerralla monta, julkaistaankohan joukossa myös onnettomia töherryksiä. Apua jos oma kirjani Rakkauden satunnaisotanta osoittautuu semmoiseksi... Pääseekö se lainkaan esille lukuisten runokirjojen hehtaarimetsikössä? Millaisessa (kirja)sarjassa se painii?

Aika kovassa sarjassa, totean luettuani Hanna-Maija Valjasen Maassa massa maassa. En kehu kirjaa siksi, että tuntisin kirjailijan, sillä en tunne. Olen lukenut hänen Kiltin kapina -blogiaan, siinä kaikki. Päätimme vaihtaa kirjoja. Hän ei luvannut kirjoittaa mitään minun kirjastani, sillä hänen bloginsa on runoblogi eikä kirjojen esittelyblogi. Niin että en ole mitään velkaa. Paitsi että olen. Valjanen kirjoittaa erinomaista runoa. Sellaisesta lukija jää aina jotain velkaa.

Kokoelmassaan Maassa massa maassa Valjanen leikittelee kielellä, muttei unohdu kikkailemaan pelkästään kielen tasolla. Runoissa on syvempää sanottavaa. Välillä runoilija tykittää täysillä, välillä sanottava on enemmän piilossa. Mutta se on aina siellä.

Yksi suosikeistani on runo Kirskuntaa. Siinä hermorata(s) ja ärsyttävästi tilittävä rastas ovat sulautuneet hermorastaaksi. Mieliala on matalalla, sille kontrastina kuuluu kimeitä ääniä:

Aamuyöstä yöyöhön kaikuu hermorastaan laulu 
kuin kaikki vika olisi korvieni välissä
Krii-kiire-krii-kiire-krii!

Samastun runoon: tuollaisia lintuja on bongattu meidänkin kulmilla. Mutta noin osuvasti en olisi osannut niistä kertoa. Monet muutkin runot tulevat lähelle. Niissä on jotakin, mitä ehkä voisi kutsua mustaksi huumoriksi, mutta se ei kuitenkaan ole (pelkästään) sitä. En osaa määritellä sitä, mutta minua hymyilyttää, samalla kun sattuukin. Hyviä oivalluksia on vaikkapa runossa Terveystietoa:

Mistä kaikista syistä julkinen keskustelu 
tuomitsee juuri sinut. 

Sitä minäkin olen usein ihmetellyt. Toinen, aika karu, mutta ainakin minuun kolahtava huomautus on

Pohdi itsemurhan ja -tuhoisuuden eroja arjessa 
selviämisen kannalta

Huumori, joka on runouden vaikein laji, on läsnä Valjasen runoissa. Älkää ymmärtäkö väärin, eivät ne hauskoja ole. Ne ovat tosissaan. Tulevat lähelle, iholle ja ihon alle. Minua puistattaa ja samalla naurattaa kaikkein eniten runon Aate alku:

Yksi perkeleen pasifisti 
rauhanhimossaan suostu tappamaan 
minkään aatteen takia edes itseään

Runon jatko ei enää naurata, se tekee kipeää.

Etsii toivoa ihmisyydestä 
sekoittaa sen inhimillisyyteen 
trendiin joka häviää totuutta nopeammin - -

- - Muistomerkit ovat suurmiehille

Eivät suurikokoisille naisille 
joiden oikea käsi ei tiedä vasemman teoista 
paitsi painolastina

Tuntuu kuin runoilija kirjoittaisi minun elämästäni, paitsi vähän painokkaammin, vähän vahvemmin. Oikeastaan sääli siteerata vain katkelmia. Jos missään sävähti, kannattaa hankkia kirja itselle ja lukea sitä, tosissaan. Paras runo minusta on Peilien mukana ei tule käyttöohjeita. Lukekaa itse ja ihmetelkää, oppikaa. Ja huomatkaa, että Valjasen kokoelma kätkee sivuilleen myös lempeitä, värikkäitä ja toivontäytteisiä säkeitä:

- - piilotin sateenkaaren taskuuni 
Minä tiedän tätien leikkivän sateella Maija Poppasta



Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Joutsenlaulua

Osaan harvoja runoja ulkoa, mutta jos jokin runo on minulle erityisen tärkeä, se alkaa useiden lukukertojen tuloksena soida päässä. Yksi sellainen on Otto Mannisen Joutsenlaulua, kokoelmasta Säkeitä I vuodelta 1905.

Ui merta ne unten päin utuista rantaa. Niit' aallot ne kantaa kuin kuultoa lunten.
Pois, pois yli aavain on polttava kaipuu. Mut vain se, ken vaipuu, se sävelet saa vain.
Mi helinä ikään yl' ulapan hiipi? - Vain uupunut siipi, vain mennyt ei mikään. 
Otto Manninen 1905


Mannisen kieli on kaunista, soinnikasta: hän hallitsee niin alku- kuin loppusoinnunkin. Runo toistaa - hyvin kauniilla tavalla - vanhan uskomuksen, jonka mukaan joutsen laulaa vain tehdessään kuolemaa. Sitten kun minun on aika lähteä tästä elämästä, toivoisin lähteväni joutsenen lailla, pehmeästi, laulaen, vedessä kelluen.

Mietin ja katselen Berliiniin talvehtimaan jääneitä joutsenia. Kuinka ne pärjäävät, jos joki jäätyy umpeen? Kaipaavatko ne jonnekin, ja jos niin minne? Sitäkin mietin, että minne mi…

Ekaa kertaa lukemassa

Eilen olin ensimmäistä kertaa lukemassa ääneen oman kirjani runoja. Jännäähän se oli. Kourallinen runonystäviä kokoontui Berliinin Suomikeskukselle kuuntelemaan runoja ja musiikkia sekä kahvittelemaan ja laulamaan yhdessä. Seuraavassa pieni kuvakimara tilaisuudesta.



Kiitokset yhteistyöstä, Berliinin Suomi Keskus, kiitokset Satu ja Anni, kotiväki sekä kaikki innokkaat kuulijat!

Miten opiskella ruotsia opiskelematta ruotsia

Kuulutko sinäkin niihin, joille koulun ruotsin tuntien muisteleminen aiheuttaa ahdistusta? Minä saan näppylöitä prepositioista, enkä meinaa millään muistaa, ovatko sanat en vai ett. Kaiken lisäksi olen nähnyt painajaisia ruotsinopettajastani - vaikka minulla oli ruotsista kymppi.

Innostuin pari vuotta sitten pohjoismaisesta elokuvasta, luultavasti ja ihan rehellisesti siksi, että Ruotsissa ja Tanskassa on niin söpöjä näyttelijöitä. Mutta kun saksalaiset dubbaavat kaiken filmimateriaalin jonka saavat käsiinsä, niin en päässyt lainkaan kuulemaan, millaisilla äänillä puhuvat esimerkiksi Mikael Persbrandt, Ulrich Thomsen tai Iben Hjeile. Joo, Persbrandt puhuu Philip Moogin äänellä, ja täytyy myöntää, että hyvinhän Moog dubbaa. Mutta kun minä tahdon kuulla ehtaa aitoa skandinaavia. Niin oli pakko ruveta kertaamaan ruotsia. Hävettää myöntää, että vaikka minulla on papereissa virkamiesruotsin tutkinto, jouduin aloittamaan olla-verbin taivutuksesta.

Ilmoittauduin viime keväänä Neuköllnin kansa…