Viikon mietelause

"Rakkaus ei ole koskaan estänyt ketään seuraamasta unelmiaan." - Paulo Coelho -

perjantai 28. heinäkuuta 2017

Sana



Sana


Jos sana olisi musiikkia
                      ja se on
                      tässä huoneessa
                      pöydällä
                      sininen, tyhjä

viinilasi, kun varjot tulevat
                      selän takaa
                      väijyen
                      ladattuine aseineen
                      tummat kodinturvajoukot
                     
Sana, kun ammut
                      tulet ammutuksi
                      pakkaat
                      pakenet
                      itseäsi yöhön

Jos sana olisi musiikkia
                      ja se on
                      se kuuluu
                      huoneessa
                      yössä
                      sinun askeleissasi

Punaisessa renkaassa työpöydälläsi
                      jokaisessa kirjaimessa
                      äänteen kuvassa
                      silmäsi mustuaisessa
                      pisteessä.


(C) RU-17

torstai 27. heinäkuuta 2017

Lempikirjani 2017

Katselin viime vuotista lempikirjaluetteloani ja mietin, onko se muuttunut. Jos lista on muuttunut, kieliikö se siitä, että minä itse olen muuttunut?

Viime vuosina kolme minulle tärkeintä kirjaa on olleet Goethen Nuoren Wertherin kärsimykset, Shakespearen Hamlet ja Hessen Siddharta. Mietin, olenko jo kasvanut ohi Wertheristä. Taidan olla. Nuoren miehen rakkaudentuska ei enää taida päästä minun, nelikymppisen naisen, äidin ja vaimon, top 10 -listalle. Mutta jos listaisin kirjoja, jotka ovat eniten vaikuttaneet elämääni, sillä listalla se olisi, sillä sen vaikutus on tinkimätön. Se antoi minulle rohkeutta potea rakkauden tuskaa ihan täysillä ja yhtä lailla rohkeutta heittäytyä täysillä uuteen rakkaussuhteeseen. Viimeksi mainittua suhdetta on kestänyt jo 17 vuotta, joten Wertheriä ei voi myydä kirjakirppiksellä.

Hesse ja Shakespeare ovat edelleen listalla, mutta entäs muut? Ovatkohan lasten kirjat enää niin kovain tärkeitä? Olenko lukenut kyllikseni Tomi Kontiota? Tällä hetkellä olen, mutta hänen runonsa ovat sellaisia, joihin haluan varmastikin palata myöhemmin. No niin, lopetan jaaritukset, tässä on tämän vuoden listahitit:

  1. Hermann Hesse: Demian 

  2. Hermann Hesse: Siddharta

  3. William Shakespeare: Hamlet 

  4. Karl Ove Knausgård: Talvi


  5. Garth Greenwell: What belongs to you

  6. Thomas Harris: Hannibal Rising

  7. Lassi Nummi: Heti, melkein heti

  8. Klausbernd Vollmar: Handbuch der Traum-Symbole

  9. Kaarlo Sarkia: Runot

  10. Nicolas Barreau: Pieni elokuvateatteri Pariisissa


Mitähän näistä voisi päätellä? Kolme klassikkoa, kaksi runokirjaa, esseemäinen romaani, ajankohtainen syvällinen romaani, yksi tietokirja, yksi syvällisempi trilleri ja yksi kevyt rakkausromaani. Taitavat kuvata minun monia puoliani. Kai minussa sitten on, vieläkin, palanen itseään etsiskelevää nuorta ihmistä (Demian, Siddharta, Hannibal ja What belongs to youn Mitko), runoa (Nummi ja Sarkia - kauniit nimet muuten!), kymmenesosa naiviia yltiöromantikkoa (Barreaun elokuvateatterin omistaja), neljännes talvea, tai jopa puolet, ripaus kannibaalia (apua!). Unien tulkinnasta olen kiinnostunut muuten vain, unien, runojen ja piirtämisen tähden.





tiistai 25. heinäkuuta 2017

Miten kirjoitetaan runokirja

No nyt rupesi Lyyti kirjoittamaan, kun sai paperia ja kynän. Ihan totta, siinä ne tärkeimmät edellytykset. Mustepullo on kanssa kätevä, jos nimittäin kirjoittaa musteella, niin kuin allekirjoittanut. Toinen hyvä juttu on käydä viikon mittainen kurssi, jossa opetellaan käyttämään kymmensormijärjestelmää. Sitten voi helposti ja ilman jännetupentulehdusta siirtää mielikuvituksensa antimet tietokoneelle ja muokata niitä näytössä, jos tahtoo. Kannattaa kyllä tahtoa, muuten voi tulla kökköjä tai käydä niin kuin minulle käy varsin usein runoa kirjoittaessani: alku lähtee hyvin käyntiin, jännite kasvaa keskikohdassa - mutta sitten loppu lässähtää. Tai runosta jää ikään kuin puuttumaan viimeinen säkeistö tai säe tai jumallause tai jotakin. Tässä kohtaa on tosi hyvä, jos voi luetuttaa runon jollakulla runokaverilla. Vaikkei kaveri ehkä osaisikaan neuvoa, mitä runolle pitäisi tai voisi tehdä, niin ainakin hän voi huomauttaa, että tästä tuntuu puuttuvan jotakin.

Mietin, kauanko mahdoin kirjoittaa Rakkauden satunnaisotantaa. Sehän ei edes alun perin ollut se teos, joka minun piti koettaa saada julkaistua. Tekeillä oli vallan toinen runokokoelma, joka kulki työnimellä Elo kuvissa. Tässä hiljattain poikani kävi raportoimassa, että suunnittelee kokoelmaan kansikuvaa. Jouduin tuottamaan hänelle pettymyksen: olin leikellyt sen osiin (siis digitaalisesti), yhdistellyt, purkanut, koonnut ja vaihtanut nimeä. Sellaista runokokoelmaa kuin Elo kuvissa ei enää ole.
ruusu
Ruusu

Lähetin Elon kuvissa kirjoituskilpailuun, mutta se ei lupaavasta alusta huolimatta selvinnyt finaaliin asti. Kun luin sen uudestaan, luulen ymmärtäneeni ainakin joitain syitä, miksei se edennyt pitemmälle. Jos Rakkauden satunnaisotannassa lähestyn tarkasteltavia asioita sisältä päin, omasta kokemuksesta lähtöisin, niin elävissä kuvissa lähestyin niitä ulkoapäin. Siinä ei sinänsä ole mitään vikaa, mutta en oikein saa runoja toimimaan. Edessäni on kuva, johon en saa eloa. Saatan kuvata asiaa, tilannetta, hetkeä tai ihmisiä, mutta en ainakaan kaikin ajoin pääse sisälle tunteeseen tai kokemukseen, eikä sitten varmaan pääse lukijakaan.

ruusu
on ruusu

Olin juuri lähettänyt käsikirjoitukseni Runo-Kaarinaan, kun kuulin Facebookiksi kutsutusta puskalennättimestä, että Mediapinta-kustantamo aikoo julkaista tänä vuonna miljoonatriljoonatsiljoona runokirjaa, tai ainakin monta. En edes löytänyt mitään osallistumisohjeita, olen yleensäkin aika huono löytämään ja parempi eksymään, mutta kirjoitin Juhani Vesikolle ja tarjosin käsikirjoitustani. Koska Elo kuvissa oli parhaillaan toisaalla ruodittavana, lähetin Rakkauden satunnaisotannan. Piilossa pidetyn kakkoshevosen. Ja siitä se sitten tuli, kirja. Ei se täydellinen ole, siinä on kohtia, joita näin jälkeenpäin ajatellen olisi kannattanut vielä hioa. Vaikka aloitinkin kokoelman (aluksi Rakkautta ja randomia; sittemmin Enemmän rakkautta ja vähemmän randomia) jo muutama vuosi sitten, kirjoitin muutaman runon vielä aivan viime metreillä. Sen kyllä huomaa, tai ainakin minä itse huomaan.

Keskimäärin ja kaiken kaikkiaan olen tyytyväinen julkaisuprosessiin. Mikään rahasampo ei runokirjan kirjoittaminen ole, mutta ei siihen toisaalta mennytkään paljoa rahaa, vaan pikemminkin aikaa. Ja verta, hikeä ja kyyneleitä.

Merta, hikeä ja kyyneleitä.
tai:
Merta, pikeä ja kyyneleitä.

Jos sinulla siellä jossain tietokoneesi uumenissa on melkein valmis runokäsikirjoitus, niin kannattaa työstää se valmiiksi ja tarjota vielä tämän vuoden aikana Mediapinnalle. Parempi ratkaisu tämä pienen budjetin toiminta on kuin omakustanne. Vaikkei kirjasta tulisi bestselleriä, vaikkei sitä edes ostaisi kukaan, niin ainakin on jotakin kansien välissä, omatekemä tuote, jota voi esitellä muille. Kirja voi toimia käyntikorttina, ja se on samalla työnäyte. Tiedät mitä antaa joululahjaksi äidille, mummille ja serkun kummin kaimalle. Ehkäpä kirjoittamasi runot poikivat jonkun muun projektin tai löydät ihmisiä, joiden kanssa haluat tehdä yhteistyötä. Ehkäpä päädyt kirjavaihtareihin ja saat luettavaksesi jotakin vallan erinomaista. Ja sitä paitsi, suoraan ja rehellisesti: on se nyt vain helskutin hyvä tunne pitää itse kirjoittamaansa kirjaa omissa käsissään. Jos minua nyt syytetään egoismista, niin siitä vaan. Tunnustan, syyllinen. Seuraavassa kirjani viimeinen runo:

Johtopäätös

Runo meni 
mutta rakkaus säilyy.

Tai sitten meni rakkaus
mutta runo säilyy.

Että miettikääpä sitä. Hyvää työviikkoa, lomaviikkoa, eläkeviikkoa, lastenhoitoviikkoa, matkaviikkoa, kurssiviikkoa tai muuten-vaan-viikkoa! t: Runo-Riikka

PS. Käy myös katsomassa kuvasarja Miten kirjoitetaan kirja.

ruusunen
Tämä on ruusun vauva.


maanantai 24. heinäkuuta 2017

Miten kirjoitetaan kirja

Seuraava kuvasarja sisältää oppeja, joista voi olla hyötyä, kun haluaa kirjoittaa kirjan. Kukapa ei haluaisi?

1. Lue!


2. Meditoi.


3. Hoida kukkia.


4. Juo terveysjuomaa.


5. Kiinnitä huomiosi pieniin asioihin.


6. Juo teetä ja anna mielikuvituksen laukata.


7. Kirjoitusvälineitä


8. Ai mitäkö tuossa kuvassa on? Sitkeät istumalihakset, piilotettuna kotitekoisen hameen alle.


9. Opaskirja. Jos tämän klassikon luettuasi yhä edelleen haluat kirjoittaa kirjan, niin kannattaa ryhtyä toimeen.


10. Kirjoita. Osallistu antologioihin, lähetä runojasi lehtiin tai ripusta niitä puihin. Ota yhteyttä kustantajiin, osallistu kirjoituskilpailuihin tai - jos sinulla on varaa - tee omakustanne.




Sanojen välissä ihminen


perjantai 21. heinäkuuta 2017

Kun talo tuntuu kallistuvan



Maanjärjestys


Talo kallistuu,
sanot ei
että Kuu on paikoillaan
                                            ja Maa

kuin karuselli
kiihtyvällä nopeudella
heittelee hattaroita
alas ja ylös
keinuja, hevosia, tuoleja
ketjut kilisevät
                      kovaa kuin luut

Lattia kallistuu, lapset
vierivät telineistään
housut hattaratahmassa

Ei se kallistu, sanot
ota
lasi vettä, vedet
                      ehkä liikahtavat
takaisin uomiinsa, se on
Maa itse
                      joka pyörii.


(C) Riikka Johanna Uhlig 2017

keskiviikko 19. heinäkuuta 2017

Missä blogeja luetaan

Follow my blog with Bloglovin



Miten blogit ylipäätään löytää? Missä ja milloin niitä luetaan? Kuka tänne edes eksyy? Jotkut ilmeisesti, vaikkei vakituisia seuraajia näytä monta olevankaan.

Liitin Runometsän juuri onnistuneesti blogloving-palveluun, toivoen, että joku löytää sitä kautta tiensä juuri tänne. Myös blogipolku ja blogit.fi on käytössä. Tekniikka ei ole aivan vahvin alani, mutta sitäkin on opeteltava ainakin vähän, vaikka blogger onkin varsin toimiva valmispohja. Aina välillä pitää myös kurkistaa koodiin. Ei se pure. Jos on koulussa oppinut ruotsia ja englantia, niin oppii kyllä html-kieltäkin. Sitä paitsi humanisteille tarkoitetuissa ohjeissa on valmiit koodinpätkät, joten tarvitsee osata vain kopioida ja liimata - ja älytä liittää koodi html-osioon eikä siihen ruutuun, johon muuten kirjoittaa.

Itse olen löytänyt muita runo- ja kirjallisuusaiheisia blogeja etsimällä hakukoneista tai klikkailemalla kavereiden jakamia linkkejä facebookissa. Bloggerissa on myös tuo kätevä blogienseuraamistoiminto, joten en juurikaan käytä noita polkuja ja lovingeja ym. Mutta silloin kun etsii jotakin uutta, niiden hakutoiminnoilla voi löytä kaikenlaista jännää.

Miten ja mistä sinä löydät ne blogit, joita haluat lukea? Mitä aiheita seuraat? Mitkä ovat suosikkiblogejasi (lisää linkki tai URL-osoite, niin minäkin pääsen kurkistamaan)? Vastaa ja osallistu arvontaan: voit voittaa yhden kappaleen uunituoretta runokokoelmaa Rakkauden satunnaisotanta. Arvonta suoritetaan elokuun lopussa virallisen valvojan poissaollessa metodilla Enten tenten.

Apua upeaa runoa

Suomi 100 runokirjaa on paisunut jo tuhanneksi tai miljoonaksi tai jotain, moneksi. Suomalaiset kirjoittavat. Monella suomalaisella on runoilijan sielu. Pelkäsin vähän, että jos runokirjoja julkaistaan kerralla monta, julkaistaankohan joukossa myös onnettomia töherryksiä. Apua jos oma kirjani Rakkauden satunnaisotanta osoittautuu semmoiseksi... Pääseekö se lainkaan esille lukuisten runokirjojen hehtaarimetsikössä? Millaisessa (kirja)sarjassa se painii?

Aika kovassa sarjassa, totean luettuani Hanna-Maija Valjasen Maassa massa maassa. En kehu kirjaa siksi, että tuntisin kirjailijan, sillä en tunne. Olen lukenut hänen Kiltin kapina -blogiaan, siinä kaikki. Päätimme vaihtaa kirjoja. Hän ei luvannut kirjoittaa mitään minun kirjastani, sillä hänen bloginsa on runoblogi eikä kirjojen esittelyblogi. Niin että en ole mitään velkaa. Paitsi että olen. Valjanen kirjoittaa erinomaista runoa. Sellaisesta lukija jää aina jotain velkaa.

Kokoelmassaan Maassa massa maassa Valjanen leikittelee kielellä, muttei unohdu kikkailemaan pelkästään kielen tasolla. Runoissa on syvempää sanottavaa. Välillä runoilija tykittää täysillä, välillä sanottava on enemmän piilossa. Mutta se on aina siellä.

Yksi suosikeistani on runo Kirskuntaa. Siinä hermorata(s) ja ärsyttävästi tilittävä rastas ovat sulautuneet hermorastaaksi. Mieliala on matalalla, sille kontrastina kuuluu kimeitä ääniä:

Aamuyöstä yöyöhön kaikuu hermorastaan laulu 
kuin kaikki vika olisi korvieni välissä
Krii-kiire-krii-kiire-krii!

Samastun runoon: tuollaisia lintuja on bongattu meidänkin kulmilla. Mutta noin osuvasti en olisi osannut niistä kertoa. Monet muutkin runot tulevat lähelle. Niissä on jotakin, mitä ehkä voisi kutsua mustaksi huumoriksi, mutta se ei kuitenkaan ole (pelkästään) sitä. En osaa määritellä sitä, mutta minua hymyilyttää, samalla kun sattuukin. Hyviä oivalluksia on vaikkapa runossa Terveystietoa:

Mistä kaikista syistä julkinen keskustelu 
tuomitsee juuri sinut. 

Sitä minäkin olen usein ihmetellyt. Toinen, aika karu, mutta ainakin minuun kolahtava huomautus on

Pohdi itsemurhan ja -tuhoisuuden eroja arjessa 
selviämisen kannalta

Huumori, joka on runouden vaikein laji, on läsnä Valjasen runoissa. Älkää ymmärtäkö väärin, eivät ne hauskoja ole. Ne ovat tosissaan. Tulevat lähelle, iholle ja ihon alle. Minua puistattaa ja samalla naurattaa kaikkein eniten runon Aate alku:

Yksi perkeleen pasifisti 
rauhanhimossaan suostu tappamaan 
minkään aatteen takia edes itseään

Runon jatko ei enää naurata, se tekee kipeää.

Etsii toivoa ihmisyydestä 
sekoittaa sen inhimillisyyteen 
trendiin joka häviää totuutta nopeammin - -

- - Muistomerkit ovat suurmiehille

Eivät suurikokoisille naisille 
joiden oikea käsi ei tiedä vasemman teoista 
paitsi painolastina

Tuntuu kuin runoilija kirjoittaisi minun elämästäni, paitsi vähän painokkaammin, vähän vahvemmin. Oikeastaan sääli siteerata vain katkelmia. Jos missään sävähti, kannattaa hankkia kirja itselle ja lukea sitä, tosissaan. Paras runo minusta on Peilien mukana ei tule käyttöohjeita. Lukekaa itse ja ihmetelkää, oppikaa. Ja huomatkaa, että Valjasen kokoelma kätkee sivuilleen myös lempeitä, värikkäitä ja toivontäytteisiä säkeitä:

- - piilotin sateenkaaren taskuuni 
Minä tiedän tätien leikkivän sateella Maija Poppasta