Siirry pääsisältöön

Ajatuksia taiteellisesta työstä

Mietin usein, mitä on työ. En tarkoita fysiikan termiä, vaan toimintaa, jota teemme (miltei) joka päivä, sitä josta usein maksetaan palkka tai palkkio ja joka saa meidät pinnistelemään. Onko työ vain sellaista pinnistelyä, josta maksetaan rahaa, vai onko olemassa muutakin työtä?

Viime aikoina on puhuttu taiteilijoiden kokemista "toimeksiannoista", joissa koetetaan saada ilmaista työvoimaa tyyliin "tule vain tänne ripustelemaan taulujasi, saathan siitä mainetta ja työsi esille". Missä menee työn ja ei-työn raja? Jos kirjoitan markkinointitekstejä, se on työtä. Siitä maksetaan, ja teen sitä VAIN koska siitä maksetaan. Runoja kirjoitan siksi, että se on minulle tärkeää. Siitä saatetaan joskus maksaa, mutta enimmäkseen ei. Onko se työtä? Iloitsen kirjani julkaisemisesta, koska saan työni esille (vrt. taulujen ripustelu). Oliko runokokoelman kirjoittaminen työtä? Minusta oli. Monen vuoden työ. Verta, hikeä ja kyyneleitä. 

Miten työ pitäisi määritellä? Mitä mieltä olette? Missä menee työn ja ei-työn raja? Tai työn ja harrastuksen? Entä kun sanotaan, että jollekulle tuli harrastuksesta työ? Mieleeni tulee vaikkapa innokas hevostyttö, joka myöhemmin ryhtyy ratsutalliyrittäjäksi. Tai nokkahuilunsoittaja, joka pääseekin keskiaikayhtyeeseen, joka tekee levyjä ja esiintyy festareilla ja konserteissa maksua vastaan. 
Ammattina kirjoittaja ja kääntäjä

Mietin joka vuosi, minkä ammatin kirjoittaisin veroilmoitukseen. Mitä töitä tulikaan tänä vuonna tehtyä? "Sisällöntuottaja" kuulostaa tylsältä. Voinko kirjoittaa "runoilija", jos en saanut runojen kirjoittamisesta yhtään rahaa? Veroviraston näkökulmasta työ on kaiketi vain sitä, mistä maksetaan, joten täytyy miettiä tarkkaan. Joskus opiskeluaikoina soitin aktiivisesti poikkihuilua ja koskettimia, esiinnyinkin, ja joskus sain siitä jopa pienen palkkion. Sain kerran Jyväskylän kaupungilta virallisen kirjeen, jonkinlaisen palkkalaskelman, ja kuoren päällä luki Muusikko Riikka Hihnala. Se tuntui hienolta. Noista virallisemmista keikoista minulle kertyi taiteilijaeläkettä, kaikkiaan 5 markkaa kuussa. Mitähän se olisi euroissa, ehkä 80 senttiä. 

Jos tulevaa kirjaani myydään edes yksi kappale (niiden lisäksi, jotka ostan itse ja annan kavereille lahjaksi), aion kirjoittaa seuraavaan veroilmoitukseen "runoilija". Saksalaisen veroilmoituksen ammattikohtaan mahtuu yleensä vain yksi ammattinimike. Aiemmin olen kirjoittanut "kääntäjä", koska olen minä sitäkin. Kääntäminen on yksi ammateistani. Teknisten ja kaupallisten tekstien kääntämisestä saksasta suomeen maksetaan minulle. Runojen kääntämisestä ei välttämättä makseta, mutta se on työtä, johon tunnen sisäistä paloa. Minä haluan suomentaa lyriikkaa saksasta, ehkä ruotsistakin, ja 5 - 10 vuoden kuluttua myös tanskasta. Mutta jollei siitä saa rahaa, en jaksa tehdä sitä kovin paljon, koska välillä on tehtävä niitä töitä, joista maksetaan. Vai onko?

Terveisin

Riikka

Kääntäjä, kielenhuoltaja, sisällöntuottaja, runoilija, 

Pohjoismaa-asiantuntija ja ex-muusikko


PS. Jos haluat tarjota minulle toimeksiannon (=työ+rahaa), käy kurkistamassa verkkosivujani osoitteessa riikkauhlig.simplesite.com. Sieltä löydät eräänlaisen digitaalisen portfolioni.

PS2. Runokokoelmani Rakkauden satunnaisotanta ilmestyy piakkoin Mediapinta-kustantamon Suomi 100 runokirjaa -sarjassa. Se painetaan pehmeäkantisena ja siinä on noin 100 sivua pienempiä ja isompia pohdintoja rakkauden olemuksesta, kohtaamisista ja lähtemisistä. Kun tilaat kirjan, joko suoraan kustantajalta tai jostakin verkkokirjakaupasta, se painetaan sinulle books on demand -tyyliin, mikä säästää luontoa (kirjoja painetaan vain niin monta kuin niitä ostetaankin, joten myymättömät kappaleet eivät jää pölyyntymään kustantajan varastoon). 

runoantologia Lahden Runomaraton 2014
Sokeria viinissä
PS3. Runoantologiaa Sokeria viinissä on edelleen saatavilla. Se on kovakantinen kaunis kirja, jossa on monia herkullisia runoja. 

PS4. Taiteellisen työn tekijöiden tuotteita ei välttämättä mainosteta ollenkaan, jollei taiteilija/runoilija/muusikko ota itse vastuuta markkinoinnista. Siinä mielessä (markkinointi)sisällöntuottaja, (markkinointi)kääntäjä ja ihan vaan runoilija ei olekaan hassumpi ammattinimike.

Kommentit

  1. Kirjailija Sanna Karlström haaveilee joskus juustosta. http://www.janolehti.fi/no5/sanna-karlstrom.htm
    www.bit.ly/jano-5-4

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Joutsenlaulua

Osaan harvoja runoja ulkoa, mutta jos jokin runo on minulle erityisen tärkeä, se alkaa useiden lukukertojen tuloksena soida päässä. Yksi sellainen on Otto Mannisen Joutsenlaulua, kokoelmasta Säkeitä I vuodelta 1905.

Ui merta ne unten päin utuista rantaa. Niit' aallot ne kantaa kuin kuultoa lunten.
Pois, pois yli aavain on polttava kaipuu. Mut vain se, ken vaipuu, se sävelet saa vain.
Mi helinä ikään yl' ulapan hiipi? - Vain uupunut siipi, vain mennyt ei mikään. 
Otto Manninen 1905


Mannisen kieli on kaunista, soinnikasta: hän hallitsee niin alku- kuin loppusoinnunkin. Runo toistaa - hyvin kauniilla tavalla - vanhan uskomuksen, jonka mukaan joutsen laulaa vain tehdessään kuolemaa. Sitten kun minun on aika lähteä tästä elämästä, toivoisin lähteväni joutsenen lailla, pehmeästi, laulaen, vedessä kelluen.

Mietin ja katselen Berliiniin talvehtimaan jääneitä joutsenia. Kuinka ne pärjäävät, jos joki jäätyy umpeen? Kaipaavatko ne jonnekin, ja jos niin minne? Sitäkin mietin, että minne mi…

Ekaa kertaa lukemassa

Eilen olin ensimmäistä kertaa lukemassa ääneen oman kirjani runoja. Jännäähän se oli. Kourallinen runonystäviä kokoontui Berliinin Suomikeskukselle kuuntelemaan runoja ja musiikkia sekä kahvittelemaan ja laulamaan yhdessä. Seuraavassa pieni kuvakimara tilaisuudesta.



Kiitokset yhteistyöstä, Berliinin Suomi Keskus, kiitokset Satu ja Anni, kotiväki sekä kaikki innokkaat kuulijat!

Miten opiskella ruotsia opiskelematta ruotsia

Kuulutko sinäkin niihin, joille koulun ruotsin tuntien muisteleminen aiheuttaa ahdistusta? Minä saan näppylöitä prepositioista, enkä meinaa millään muistaa, ovatko sanat en vai ett. Kaiken lisäksi olen nähnyt painajaisia ruotsinopettajastani - vaikka minulla oli ruotsista kymppi.

Innostuin pari vuotta sitten pohjoismaisesta elokuvasta, luultavasti ja ihan rehellisesti siksi, että Ruotsissa ja Tanskassa on niin söpöjä näyttelijöitä. Mutta kun saksalaiset dubbaavat kaiken filmimateriaalin jonka saavat käsiinsä, niin en päässyt lainkaan kuulemaan, millaisilla äänillä puhuvat esimerkiksi Mikael Persbrandt, Ulrich Thomsen tai Iben Hjeile. Joo, Persbrandt puhuu Philip Moogin äänellä, ja täytyy myöntää, että hyvinhän Moog dubbaa. Mutta kun minä tahdon kuulla ehtaa aitoa skandinaavia. Niin oli pakko ruveta kertaamaan ruotsia. Hävettää myöntää, että vaikka minulla on papereissa virkamiesruotsin tutkinto, jouduin aloittamaan olla-verbin taivutuksesta.

Ilmoittauduin viime keväänä Neuköllnin kansa…