Viikon mietelause

"Valtaa tarvitset vain, jos aiot tehdä jotakin pahaa. Kaikesta muusta selviät rakkaudella." - Charlie Chaplin -

perjantai 19. toukokuuta 2017

Tillinviilausta

Jos Joona Linna ja Hannibal Lecter joutuisivat kaksintaisteluun, kumpikohan voittaisi? Älykkyys, kestävyys, voimat ja notkea liikkuvuus ainakin joutuisivat koetukselle. Toivon, etteivät he koskaan kohtaa, sillä en halua kuulla tulosta.

Minulle nyt vain kävi niin, että haksahdin Joona Linnaan, tähän surullisen viileään mutta sisältä kuohuvaan ruotsalaissuomalaiseen dekkarisankariin. Katsoin joskus aiemmin elokuvan Hyptonisör (tietenkin, koska siinä näytteli Mikael Persbrandt), ja vaikka siinä tapahtuikin hirveitä asioita, se on minusta hyvin tehty jännäri. Siinä Tobias Zilliacus esittää Joonaa, ja pidän hänen tulkinnastaan.

Aloin lukea Lars Keplerin kirjoja vasta vähän aikaa sitten. Lainatessani niitä kätevästi Berliinin kaupunginkirjastojen e-lainaamosta löysin myös tiedon, että Lars Kepler on pseudonyymi. Sen takaa löytyy kirjailijapariskunta Alexander ja Alexandra Ahndoril, sikäli kun kirjaston tätien ja setien tiedot pitävät paikkansa. Hauskat nimet kirjailijoilla, muuten. Luin aluksi Hypnotisoijan - ja totesin, että kirjan sivuilta muotoutuva Joona Linna on varsin erilainen kuin Zilliacuksen komisario. Ei se mitään, pidän molemmista.

Kirjoista minulle välittyy sellainen kuva, että Joona Linna on harteikas ja vaaleatukkainen, ja hänen käytöksensä on ronskimpaa kuin Zilliacus-Joonan. Sitä en tosin niele purematta, että Joona sanoo kollegoilleen "Syö tilli, pojat!" - siinä fennistiminäni alkaa etsiä kieliopillisesti oikeampia vaihtoehtoja. Minusta etsivällemme sopisi parhaiten sanoa "Syökää pojat tilliä!", mutta tietysti hän saattaa viitata vain siihen tillin oksaan, jonka hänen työkaverinsa oli poistanut voileivältään. Sitten pitäisi sanoa "Syö poika tilli!", mutta ei sano. Ei siis ainakaan saksaksi käännetyssä versiossa. Sen takia komisarion Suomi-uskottavuus hieman kärsii. Tosin hänen kerrotaankin olevan toisen polven suomalaisia, joten kielioppi ei välttämättä ole ihan äidinkielisen tasolla. Kirota hän kyllä osaa, ja käyttää varsin sulavasti sitä rumempaa p-sanaa. Suomensuomalainen poliisietsivä kyllä varmaankin sanoisi p-s-v tai p-s-v-j, uskontokunnasta riippuen.

Kun olin aikani pohtinut tillijuttua, luin loppuun huisin jännän trillerin. Ja toisen. Ja kolmannen. Enkähän minä nyt voi kesken jättää, kun eristyssellissä istuva superpsykopaattirosvo on juuri saanut selville, että Joona Linnan tytär onkin elossa. Arvailen jo, mitä tapahtuu, kun kokematon nuori psykiatri menee tätä killeriä puhuttamaan. Siitä tulee taatusti trilleriä. E-kirjastossa näyttää olevan vielä kaksi kirjaa. Huh huh, melkein unohdan hengittää, vaikka olen vasta kytkenyt lukulaitteeni tietokoneeseen enkä siis vielä edes ladannut neljättä kirjaa. Sandmannen näyttää olevan alkuteoksen nimi, ja nukkumattina e-kirja näyttää saksaksikin kulkevan.

Oikeastaan haluaisin lukea jo jotakin rauhallisempaa ja vähemmän veristä. Uhkaavaa tunnelmaa alkaa olla jo liikaa. Paitsi että en minä näitä voi kesken jättää. Toki huomaan, että mitä enemmän luen, sitä vähemmän realistiselta supersankari Linna alkaa vaikuttaa. Mutta pitäähän meillä ihmisillä sankareita olla. Niitä me lukijat haluamme, siksi me luemme jännityskirjallisuutta. Sitä paitsi runotkin voivat olla ihan yhtä karuja. Niin että.

juhannussalko
Mitä kaikkea tästäkin tulee mieleen, jos lukee liikaa dekkareita...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti