Viikon mietelause

"Usko siihen, silloin lennät." - Porot elokuvassa Niko, lentäjän poika -

perjantai 26. toukokuuta 2017

Ropoja ja synnytyskipuja - terveisiä Helsingistä

Kävin viikonloppuna Helsingissä. Tuo hieno kaupunki on jäänyt paitsioon, kun olen lennellyt Berliinin ja Vantaan väliä ja aina kiirehtinyt kohti kotoista Keski-Suomea. Nyt kun lapseni on sen verran iso, että voin silloin tällöin matkustella yksinänikin, ehdin taas tavata kauempana asuvia kavereita sekä viettää laatuaikaa myös itseni kanssa.

Eräässä fb-ryhmässä minulle suositeltiin antikvariaattia nimeltä Sofia, joka sijaitsee Vuorikadulla. Yleensä minua harmittaa, kun toiset suomalaiset suosittelevat Jotakin Jännää, mutta en pääse sinne. Tällä kertaa olin kuitenkin jo suunnitellut Helsingin reissua, joten päätin pistäytyä Sofiassa. Aivan ihana kauppa! Miellyttävä ilmapiiri ja lukuisia vanhoja kirjoja, joita minun tekisi mieli viedä Saksaan.

Päädyin lopulta valitsemaan 5 kirjaa, tosin en vielä edes tiedä, miten saan ne vietyä, kun olen matkassa pelkän pikku repun kanssa. Viime yönä päätin lukea unisadukseni Lassi Nummen runokokoelmaa Heti, melkein heti, ja totesin, että se on niin ihana, että olisi riittänyt, että olisin ostanut pelkästään sen. Kirjat repussa hieman eksyin, kuten tapoihini kuuluu, ja päädyin Kaisaniemen puistoon istumaan auringonpaisteessa ja lueskelemaan Nummen runoja. Yritin kovasti ottaa kuvaa kirjasta sylissäni, mutta älytön punainen puhelimeni ei suostunut tallentamaan kuvaa. Kuvan puutteessa haluan lainata teille parista runosta.

Runo Vieraanvara tuntuu sopivalta, koska Suomessa käydessäni asun pääasiassa kavereideni tai äitini luona. Ja vieraanvaraisesti minut on otettu vastaan, mikä tuntuu hyvältä ja turvalliselta. Lassi Nummi pohtii vieraanvaraa ensin konkreettisesti, ja minulle tulee mieleen vitosen seteli, jonka annoin nuorelle naiselle, joka tuli luokseni pyytämään rahaa sähkölaskun maksuun. Hänen tarinansa rahan tarpeesta venyi kyllä niin pitkäksi, että taisi olla fiktiota. "Vieraanvaraisuuden pyhä laki:// kukin antaa mitä hänellä on.", Nummi kirjoittaa. Miksi en antaisi, jos minulla on varaa antaa? Ei kaikilla ole sitäkään, mitä minulla on. Nummen runo saa kuitenkin toisenlaisen käänteen, syvällisemmän: ihminen antaa "Sydämensä, jos on. Jos on, // tikarin. Kylkiluiden väliin, takaa." Aikaa hurjaa tekstiä, mutta hurjaa se reaalimaailmakin on, suuntaan ja toiseen, katsoi sitten uutisia tai sosiaalisia medioita.

Lassi Nummi kirjoittaa myös keväästä. Mietin sitä, kun katselen puistossa skumppailevia nuoria ihmisiä ja kuuntelen heidän lauluaan. Kun minä olen aina ollut sitä mieltä, ettei kevät mikään syntymän aika ole, eikä syksy kuoleman, vaan juuri toisin päin. Puut keräävät elämän virtaa huokuvan lehtivihreän talteen, viinin lehdet punertuvat, linnut lähtevät liikkeelle. Eihän siinä mikään kuole. Kevät on minulle usein vaikeaa aikaa, liian kirkasta, räikeää, äkkinäistä. Koen syntyväni syksyllä. Kirjoittamiseni syntyy silloin, ja koko elimistöni huoahtaa Saksan kuuman ja hiostavan kesän jäljiltä. Minun ilokseni Nummi kirjoittaa:

Kesän vapahdus on elonkorjuu, synnytys, 
sateet ja viima ja lumi. 
Keväällä ei ole vapahdusta. Kevät on unelma, 
yksin.

Näin alkukesästä kai yksi ja toinen kipristelee synnytyskipujaan, oman itsensä synnyttämistä. Ovatko haaveet jääneet toteuttamatta? Yllättävä, kirkas valo paljastaa meidät sellaisina kuin olemme, sellaisina joiksi olemme tulleet, muuttuneet sitten edelliskevään. Tulemme yhtäkkiä näkyviksi itsellemme ja toisillemme. Voi apua, ajattelen. Taas se sama kysymys: kuka minä olen, ja mitä täällä teen. Vastaus on joka vuosi eri. Päivänokosilla näen unta, jossa valoa säteilevä kaveri kehottaa minua olemaan oma itseni, luottamaan itseeni, antamaan itselleni vapauden olla juuri tällainen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti