Siirry pääsisältöön

Ropoja ja synnytyskipuja - terveisiä Helsingistä

Kävin viikonloppuna Helsingissä. Tuo hieno kaupunki on jäänyt paitsioon, kun olen lennellyt Berliinin ja Vantaan väliä ja aina kiirehtinyt kohti kotoista Keski-Suomea. Nyt kun lapseni on sen verran iso, että voin silloin tällöin matkustella yksinänikin, ehdin taas tavata kauempana asuvia kavereita sekä viettää laatuaikaa myös itseni kanssa.

Eräässä fb-ryhmässä minulle suositeltiin antikvariaattia nimeltä Sofia, joka sijaitsee Vuorikadulla. Yleensä minua harmittaa, kun toiset suomalaiset suosittelevat Jotakin Jännää, mutta en pääse sinne. Tällä kertaa olin kuitenkin jo suunnitellut Helsingin reissua, joten päätin pistäytyä Sofiassa. Aivan ihana kauppa! Miellyttävä ilmapiiri ja lukuisia vanhoja kirjoja, joita minun tekisi mieli viedä Saksaan.

Päädyin lopulta valitsemaan 5 kirjaa, tosin en vielä edes tiedä, miten saan ne vietyä, kun olen matkassa pelkän pikku repun kanssa. Viime yönä päätin lukea unisadukseni Lassi Nummen runokokoelmaa Heti, melkein heti, ja totesin, että se on niin ihana, että olisi riittänyt, että olisin ostanut pelkästään sen. Kirjat repussa hieman eksyin, kuten tapoihini kuuluu, ja päädyin Kaisaniemen puistoon istumaan auringonpaisteessa ja lueskelemaan Nummen runoja. Yritin kovasti ottaa kuvaa kirjasta sylissäni, mutta älytön punainen puhelimeni ei suostunut tallentamaan kuvaa. Kuvan puutteessa haluan lainata teille parista runosta.

Runo Vieraanvara tuntuu sopivalta, koska Suomessa käydessäni asun pääasiassa kavereideni tai äitini luona. Ja vieraanvaraisesti minut on otettu vastaan, mikä tuntuu hyvältä ja turvalliselta. Lassi Nummi pohtii vieraanvaraa ensin konkreettisesti, ja minulle tulee mieleen vitosen seteli, jonka annoin nuorelle naiselle, joka tuli luokseni pyytämään rahaa sähkölaskun maksuun. Hänen tarinansa rahan tarpeesta venyi kyllä niin pitkäksi, että taisi olla fiktiota. "Vieraanvaraisuuden pyhä laki:// kukin antaa mitä hänellä on.", Nummi kirjoittaa. Miksi en antaisi, jos minulla on varaa antaa? Ei kaikilla ole sitäkään, mitä minulla on. Nummen runo saa kuitenkin toisenlaisen käänteen, syvällisemmän: ihminen antaa "Sydämensä, jos on. Jos on, // tikarin. Kylkiluiden väliin, takaa." Aikaa hurjaa tekstiä, mutta hurjaa se reaalimaailmakin on, suuntaan ja toiseen, katsoi sitten uutisia tai sosiaalisia medioita.

Lassi Nummi kirjoittaa myös keväästä. Mietin sitä, kun katselen puistossa skumppailevia nuoria ihmisiä ja kuuntelen heidän lauluaan. Kun minä olen aina ollut sitä mieltä, ettei kevät mikään syntymän aika ole, eikä syksy kuoleman, vaan juuri toisin päin. Puut keräävät elämän virtaa huokuvan lehtivihreän talteen, viinin lehdet punertuvat, linnut lähtevät liikkeelle. Eihän siinä mikään kuole. Kevät on minulle usein vaikeaa aikaa, liian kirkasta, räikeää, äkkinäistä. Koen syntyväni syksyllä. Kirjoittamiseni syntyy silloin, ja koko elimistöni huoahtaa Saksan kuuman ja hiostavan kesän jäljiltä. Minun ilokseni Nummi kirjoittaa:

Kesän vapahdus on elonkorjuu, synnytys, 
sateet ja viima ja lumi. 
Keväällä ei ole vapahdusta. Kevät on unelma, 
yksin.

Näin alkukesästä kai yksi ja toinen kipristelee synnytyskipujaan, oman itsensä synnyttämistä. Ovatko haaveet jääneet toteuttamatta? Yllättävä, kirkas valo paljastaa meidät sellaisina kuin olemme, sellaisina joiksi olemme tulleet, muuttuneet sitten edelliskevään. Tulemme yhtäkkiä näkyviksi itsellemme ja toisillemme. Voi apua, ajattelen. Taas se sama kysymys: kuka minä olen, ja mitä täällä teen. Vastaus on joka vuosi eri. Päivänokosilla näen unta, jossa valoa säteilevä kaveri kehottaa minua olemaan oma itseni, luottamaan itseeni, antamaan itselleni vapauden olla juuri tällainen.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ekaa kertaa lukemassa

Eilen olin ensimmäistä kertaa lukemassa ääneen oman kirjani runoja. Jännäähän se oli. Kourallinen runonystäviä kokoontui Berliinin Suomikeskukselle kuuntelemaan runoja ja musiikkia sekä kahvittelemaan ja laulamaan yhdessä. Seuraavassa pieni kuvakimara tilaisuudesta.



Kiitokset yhteistyöstä, Berliinin Suomi Keskus, kiitokset Satu ja Anni, kotiväki sekä kaikki innokkaat kuulijat!

Joutsenlaulua

Osaan harvoja runoja ulkoa, mutta jos jokin runo on minulle erityisen tärkeä, se alkaa useiden lukukertojen tuloksena soida päässä. Yksi sellainen on Otto Mannisen Joutsenlaulua, kokoelmasta Säkeitä I vuodelta 1905.

Ui merta ne unten päin utuista rantaa. Niit' aallot ne kantaa kuin kuultoa lunten.
Pois, pois yli aavain on polttava kaipuu. Mut vain se, ken vaipuu, se sävelet saa vain.
Mi helinä ikään yl' ulapan hiipi? - Vain uupunut siipi, vain mennyt ei mikään. 
Otto Manninen 1905


Mannisen kieli on kaunista, soinnikasta: hän hallitsee niin alku- kuin loppusoinnunkin. Runo toistaa - hyvin kauniilla tavalla - vanhan uskomuksen, jonka mukaan joutsen laulaa vain tehdessään kuolemaa. Sitten kun minun on aika lähteä tästä elämästä, toivoisin lähteväni joutsenen lailla, pehmeästi, laulaen, vedessä kelluen.

Mietin ja katselen Berliiniin talvehtimaan jääneitä joutsenia. Kuinka ne pärjäävät, jos joki jäätyy umpeen? Kaipaavatko ne jonnekin, ja jos niin minne? Sitäkin mietin, että minne mi…

Miten opiskella ruotsia opiskelematta ruotsia

Kuulutko sinäkin niihin, joille koulun ruotsin tuntien muisteleminen aiheuttaa ahdistusta? Minä saan näppylöitä prepositioista, enkä meinaa millään muistaa, ovatko sanat en vai ett. Kaiken lisäksi olen nähnyt painajaisia ruotsinopettajastani - vaikka minulla oli ruotsista kymppi.

Innostuin pari vuotta sitten pohjoismaisesta elokuvasta, luultavasti ja ihan rehellisesti siksi, että Ruotsissa ja Tanskassa on niin söpöjä näyttelijöitä. Mutta kun saksalaiset dubbaavat kaiken filmimateriaalin jonka saavat käsiinsä, niin en päässyt lainkaan kuulemaan, millaisilla äänillä puhuvat esimerkiksi Mikael Persbrandt, Ulrich Thomsen tai Iben Hjeile. Joo, Persbrandt puhuu Philip Moogin äänellä, ja täytyy myöntää, että hyvinhän Moog dubbaa. Mutta kun minä tahdon kuulla ehtaa aitoa skandinaavia. Niin oli pakko ruveta kertaamaan ruotsia. Hävettää myöntää, että vaikka minulla on papereissa virkamiesruotsin tutkinto, jouduin aloittamaan olla-verbin taivutuksesta.

Ilmoittauduin viime keväänä Neuköllnin kansa…