Viikon mietelause

"Mikä ei tapa, siitä kirjoitetaan runo." - RU -

tiistai 9. toukokuuta 2017

Metaforista viljelyä

Saima Harmaja on yksi lempirunoilijoistani, ja hänen runonsa Sadonkorjuu on yksi kauneimpia. Parveke olisi liian pieni ala sellaisen viljelyn kuvaamiseen, mihin kuuluu syntymä, elämä ja kuolema. Ne edellyttävät toinen toistaan, ja Harmajan runossa niiden värit väreilevät niin puutarhassa kuin pelloillakin.

Sadonkorjuu


Sade pilviä himmentää ja metsien sinen,
mutta väreille mullan se kostean loisteen luo.
Ja pisarat kimmeltävät, ja ihmeellinen
on vehmaus maan, joka kasvun ja hedelmän suo.
Ja versoen jälleen, kuin olis heleä kevät,
syysniityt leikatut vihreinä hymyilevät,
ja puutarhan loimua syyssade viilentää.
Syvänmustana siementä vartoo kynnetty multa,
mutta pelloilla vaipuu kuin tumma ja hehkuva kulta
ja raskaat tähkät nöyrinä maahan jää.

Tämän runsauden, syvän, loistavan elämän nähden
sinut, Salattu, nään; taas syliisi antaudun.
Tuhat kertaa näin maan mullasta löysin sun,
tuhat kertaa nyyhkytin kivun ja hurmion tähden.
Oi tiedän, tiedän, jos olisin kahleista vapaa,
tätä syvyyttä kullan ja ruskean tuntisi en,
en hohtoa varjojen, jotka nyt silmäni tapaa,
en hymyä salaista tuskan ja kauneuden.
Laki mullan ei täyty ilman sirpin terää.
Sinut, Ylhäinen, vain järkkyen nähdä saa.
Vain kuumin kyynelin silmäni aukeaa,
ja nääntyen vain, vain kuollen ihminen herää.

Yhä vapisee sydämeni, jota on kärsimys purrut.
Mutta turhaan en ole elämän rajoille surrut.
Läpi sateen nään, mitä muut ei silmin nää:
sato kypsynyt kullanraskaana kimmeltää,
ikävoiden kuoleman viiltoa, sirpin terää.

Saima Harmaja, teoksesta Suuri runokirja, Karisto 1981

enkeli_minipuutarha
Enkeli vartioi minipuutarhaansa. Mitähän vielä kylvisi?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti