Siirry pääsisältöön

Kalseat pyhimykset

"Mikä tahansa puutarha on maailman helpoin asia, kunhan vain huolehdimme siitä", sanoo Puutarhuri Pötschke, jonka puutarhakalenteria poikani tilaa vuodesta toiseen. En tiedä miksi, eihän meillä ole edes puutarhaa.

Parveke meillä kumminkin on, ja eilen oli niin lämmintä ja aurinkoista, että istutin tomaatit ja metsämansikat. Anoppi muistutti miestäni puhelimessa, että kyllä nyt olisi parasta ottaa taimet yöksi sisään, sillä nyt tulevat Eisheiligen, kylmän puistatuksia jakelevien pyhimysten päivät. Puutarhuri Pötschken mukaan nämä kalseat herrat, Pankratius, Servatius ja Bonifatius, ovat tosin vuorossa vasta viikonloppuna, mutta ehkä nykykalenteri ei aivan vastaa vanhoja maanviljelijöiden viisauksia. Sää on tänä aamuna kolea ja harmaa, joten aion noudattaa anopin neuvoa. Hän on maalaistalon tytär ja innokas puutarhanhoitaja.

Kalseita pyhimyksiä odotellessa päätän jättää pyykinpesun ja keskittyä runouteen - pyykkiteline seisoo nimittäin juuri siinä, mihin olisi oivallista nostaa tomaattipurkit ja kukkalaatikot (joissa siis kasvatan metsämansikkaa). Päätään omistaa tämän viikon puutarha- ja kotirunoudelle, siinä ne hallayötkin kuluvat rattoisasti.

parvekemansikat
Viihtyvätköhän metsämansikat parvekkeella?



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ekaa kertaa lukemassa

Eilen olin ensimmäistä kertaa lukemassa ääneen oman kirjani runoja. Jännäähän se oli. Kourallinen runonystäviä kokoontui Berliinin Suomikeskukselle kuuntelemaan runoja ja musiikkia sekä kahvittelemaan ja laulamaan yhdessä. Seuraavassa pieni kuvakimara tilaisuudesta.



Kiitokset yhteistyöstä, Berliinin Suomi Keskus, kiitokset Satu ja Anni, kotiväki sekä kaikki innokkaat kuulijat!

Joutsenlaulua

Osaan harvoja runoja ulkoa, mutta jos jokin runo on minulle erityisen tärkeä, se alkaa useiden lukukertojen tuloksena soida päässä. Yksi sellainen on Otto Mannisen Joutsenlaulua, kokoelmasta Säkeitä I vuodelta 1905.

Ui merta ne unten päin utuista rantaa. Niit' aallot ne kantaa kuin kuultoa lunten.
Pois, pois yli aavain on polttava kaipuu. Mut vain se, ken vaipuu, se sävelet saa vain.
Mi helinä ikään yl' ulapan hiipi? - Vain uupunut siipi, vain mennyt ei mikään. 
Otto Manninen 1905


Mannisen kieli on kaunista, soinnikasta: hän hallitsee niin alku- kuin loppusoinnunkin. Runo toistaa - hyvin kauniilla tavalla - vanhan uskomuksen, jonka mukaan joutsen laulaa vain tehdessään kuolemaa. Sitten kun minun on aika lähteä tästä elämästä, toivoisin lähteväni joutsenen lailla, pehmeästi, laulaen, vedessä kelluen.

Mietin ja katselen Berliiniin talvehtimaan jääneitä joutsenia. Kuinka ne pärjäävät, jos joki jäätyy umpeen? Kaipaavatko ne jonnekin, ja jos niin minne? Sitäkin mietin, että minne mi…

Miten opiskella ruotsia opiskelematta ruotsia

Kuulutko sinäkin niihin, joille koulun ruotsin tuntien muisteleminen aiheuttaa ahdistusta? Minä saan näppylöitä prepositioista, enkä meinaa millään muistaa, ovatko sanat en vai ett. Kaiken lisäksi olen nähnyt painajaisia ruotsinopettajastani - vaikka minulla oli ruotsista kymppi.

Innostuin pari vuotta sitten pohjoismaisesta elokuvasta, luultavasti ja ihan rehellisesti siksi, että Ruotsissa ja Tanskassa on niin söpöjä näyttelijöitä. Mutta kun saksalaiset dubbaavat kaiken filmimateriaalin jonka saavat käsiinsä, niin en päässyt lainkaan kuulemaan, millaisilla äänillä puhuvat esimerkiksi Mikael Persbrandt, Ulrich Thomsen tai Iben Hjeile. Joo, Persbrandt puhuu Philip Moogin äänellä, ja täytyy myöntää, että hyvinhän Moog dubbaa. Mutta kun minä tahdon kuulla ehtaa aitoa skandinaavia. Niin oli pakko ruveta kertaamaan ruotsia. Hävettää myöntää, että vaikka minulla on papereissa virkamiesruotsin tutkinto, jouduin aloittamaan olla-verbin taivutuksesta.

Ilmoittauduin viime keväänä Neuköllnin kansa…