Siirry pääsisältöön

Joulupullaa toukokuussa

Ymmärrän, ettei runovalintani ehkä puhuttele aivan kaikkia. Voit toki säästää skäkeet siihen hetkeen, kun sinusta tuntuu, että olisi parasta aloittaa jouluvalmistelut.

pulla
Joulupulla tai mikä tahansa pulla - vaikkapa toukopulla!
Minulle sanottiin jo lapsena, etteivät aivan kaikki (normaalit) ihmiset aloita jouluvalmisteluja heinäkuussa. Mutta minä rakastin punaista väriä ja tykkäsin piirtää tonttuja! Punaisia hiippalakkeja, ymmärrättehän. Vasta hieman vanhempana opin Mauri Kunnaksen Suomalaisesta tonttukirjasta, että on olemassa muitakin tonttuja kuin joulutonttuja. Yksi hienoimpia kuvakirjoja, muuten, ja samalla katsaus suomalaiseen kansantarustoon. Sitä paitsi, tonttujahan on olemassa... meilläkin majailee yksi. Toisinaan se heittelee esineitä, kun ei tupalaisten touhut miellytä.

Kun minun heinäkuisia jouluvalmistelujani arvosteltiin, aloin pikku hiljaa siirtää kauden aloitusta elokuun puolelle. Joskus taisi vierähtää syyskuuhunkin, mutta sitten tulikin jo kiire. Kun tätä muistelen, niin huomaan, ettei toukokuusta puhuttu mitään. Siksi haluan tässä siteerata Hannele Huovin kirjoittamaa ihanaa pullanleipomusrunoa. Toukokuun kylmillä tuntuu hyvältä upottaa kätensä taikinaan, eikä haittaa, vaikka vanha uuni lämpiää päältä päin melkein yhtä paljon kuin sisältä - päin vastoin.

Tuoksuja

Minä leivoin taikinan:
siitä paisui pulla.
Voisinpa yhtä pyöreäksi
ja tuoksuvaksi tulla!

Neilikka, kaneli ilmassa leijaa,
tuoksujen jouluinen taika…
Nallen nenää kutkuttaa
tämä onnellinen aika.

Hannele Huovi, teoksesta Matka joulun taloon


Toivon, ettei rakastettu lastenkirjailija haasta minua oikeuteen, kun lainaan hänen runoaan ilman lupaa, mutta en nyt äkkiseltään keksinyt, mistä hänet tavoittaisin. Kerran olen hänet tavannut, kun hän vieraili Berliinin suomalaisessa muskarissa, jossa kävin vauvani kanssa. Hannele Huovin runot ja laulut inspiroivat paljon sekä minua että lastani. Kotonakin leikittiin Metrolla mummolaan ja laulettiin Sydämen käärin silkkiliinaan (teoksesta Vauvan vaaka). Minusta tuntuu, että lastenrunot kuuluvat kaikille - lapsille nyt ainakin. Niin kuin myös pullat ja joulurunot.



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ekaa kertaa lukemassa

Eilen olin ensimmäistä kertaa lukemassa ääneen oman kirjani runoja. Jännäähän se oli. Kourallinen runonystäviä kokoontui Berliinin Suomikeskukselle kuuntelemaan runoja ja musiikkia sekä kahvittelemaan ja laulamaan yhdessä. Seuraavassa pieni kuvakimara tilaisuudesta.



Kiitokset yhteistyöstä, Berliinin Suomi Keskus, kiitokset Satu ja Anni, kotiväki sekä kaikki innokkaat kuulijat!

Joutsenlaulua

Osaan harvoja runoja ulkoa, mutta jos jokin runo on minulle erityisen tärkeä, se alkaa useiden lukukertojen tuloksena soida päässä. Yksi sellainen on Otto Mannisen Joutsenlaulua, kokoelmasta Säkeitä I vuodelta 1905.

Ui merta ne unten päin utuista rantaa. Niit' aallot ne kantaa kuin kuultoa lunten.
Pois, pois yli aavain on polttava kaipuu. Mut vain se, ken vaipuu, se sävelet saa vain.
Mi helinä ikään yl' ulapan hiipi? - Vain uupunut siipi, vain mennyt ei mikään. 
Otto Manninen 1905


Mannisen kieli on kaunista, soinnikasta: hän hallitsee niin alku- kuin loppusoinnunkin. Runo toistaa - hyvin kauniilla tavalla - vanhan uskomuksen, jonka mukaan joutsen laulaa vain tehdessään kuolemaa. Sitten kun minun on aika lähteä tästä elämästä, toivoisin lähteväni joutsenen lailla, pehmeästi, laulaen, vedessä kelluen.

Mietin ja katselen Berliiniin talvehtimaan jääneitä joutsenia. Kuinka ne pärjäävät, jos joki jäätyy umpeen? Kaipaavatko ne jonnekin, ja jos niin minne? Sitäkin mietin, että minne mi…

Miten opiskella ruotsia opiskelematta ruotsia

Kuulutko sinäkin niihin, joille koulun ruotsin tuntien muisteleminen aiheuttaa ahdistusta? Minä saan näppylöitä prepositioista, enkä meinaa millään muistaa, ovatko sanat en vai ett. Kaiken lisäksi olen nähnyt painajaisia ruotsinopettajastani - vaikka minulla oli ruotsista kymppi.

Innostuin pari vuotta sitten pohjoismaisesta elokuvasta, luultavasti ja ihan rehellisesti siksi, että Ruotsissa ja Tanskassa on niin söpöjä näyttelijöitä. Mutta kun saksalaiset dubbaavat kaiken filmimateriaalin jonka saavat käsiinsä, niin en päässyt lainkaan kuulemaan, millaisilla äänillä puhuvat esimerkiksi Mikael Persbrandt, Ulrich Thomsen tai Iben Hjeile. Joo, Persbrandt puhuu Philip Moogin äänellä, ja täytyy myöntää, että hyvinhän Moog dubbaa. Mutta kun minä tahdon kuulla ehtaa aitoa skandinaavia. Niin oli pakko ruveta kertaamaan ruotsia. Hävettää myöntää, että vaikka minulla on papereissa virkamiesruotsin tutkinto, jouduin aloittamaan olla-verbin taivutuksesta.

Ilmoittauduin viime keväänä Neuköllnin kansa…