Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on toukokuu, 2017.

Ropoja ja synnytyskipuja - terveisiä Helsingistä

Kävin viikonloppuna Helsingissä. Tuo hieno kaupunki on jäänyt paitsioon, kun olen lennellyt Berliinin ja Vantaan väliä ja aina kiirehtinyt kohti kotoista Keski-Suomea. Nyt kun lapseni on sen verran iso, että voin silloin tällöin matkustella yksinänikin, ehdin taas tavata kauempana asuvia kavereita sekä viettää laatuaikaa myös itseni kanssa.

Eräässä fb-ryhmässä minulle suositeltiin antikvariaattia nimeltä Sofia, joka sijaitsee Vuorikadulla. Yleensä minua harmittaa, kun toiset suomalaiset suosittelevat Jotakin Jännää, mutta en pääse sinne. Tällä kertaa olin kuitenkin jo suunnitellut Helsingin reissua, joten päätin pistäytyä Sofiassa. Aivan ihana kauppa! Miellyttävä ilmapiiri ja lukuisia vanhoja kirjoja, joita minun tekisi mieli viedä Saksaan.

Päädyin lopulta valitsemaan 5 kirjaa, tosin en vielä edes tiedä, miten saan ne vietyä, kun olen matkassa pelkän pikku repun kanssa. Viime yönä päätin lukea unisadukseni Lassi Nummen runokokoelmaa Heti, melkein heti, ja totesin, että se on niin ihan…

Tillinviilausta

Jos Joona Linna ja Hannibal Lecter joutuisivat kaksintaisteluun, kumpikohan voittaisi? Älykkyys, kestävyys, voimat ja notkea liikkuvuus ainakin joutuisivat koetukselle. Toivon, etteivät he koskaan kohtaa, sillä en halua kuulla tulosta.

Minulle nyt vain kävi niin, että haksahdin Joona Linnaan, tähän surullisen viileään mutta sisältä kuohuvaan ruotsalaissuomalaiseen dekkarisankariin. Katsoin joskus aiemmin elokuvan Hyptonisör (tietenkin, koska siinä näytteli Mikael Persbrandt), ja vaikka siinä tapahtuikin hirveitä asioita, se on minusta hyvin tehty jännäri. Siinä Tobias Zilliacus esittää Joonaa, ja pidän hänen tulkinnastaan.

Aloin lukea Lars Keplerin kirjoja vasta vähän aikaa sitten. Lainatessani niitä kätevästi Berliinin kaupunginkirjastojen e-lainaamosta löysin myös tiedon, että Lars Kepler on pseudonyymi. Sen takaa löytyy kirjailijapariskunta Alexander ja Alexandra Ahndoril, sikäli kun kirjaston tätien ja setien tiedot pitävät paikkansa. Hauskat nimet kirjailijoilla, muuten. Luin alu…

Kesän lyhyydestä

Eino Leinon runo Lapin kesä on kuvaus pohjoisen maan lyhyestä kesästä, ankarasta vuoden kiertokulusta. Se on myös pohjoisen melankolisen mielen kuvaus. Suomalaista (ja pohjoismaista ylipäätään) mielentilaa kuvaavat oivasti seuraavat säkeet:

Meill' ukkoina jo syntyy sylilapset
ja nuori mies on hautaan valmis jo.

Tai yhtä lailla kolmannessa säkeistössä:

Miks miestä täällä kaikkialla kaatuu
kuin heinää - miestä toiveen tosiaan,
miest' aatteen, tunteen miestä, kaikki maatuu
tai kesken toimiansa katkeaa?

Mietin, olemmeko me ulkosuomalaiset juuri heitä, joille Leinon runon minä antaa neuvoja:

Oi, oppi ottakaatte joutsenista!
Ne lähtee syksyin, palaa keväisin.
On meidän rannoillamme rauhallista
ja turvaisa on rinne tunturin.

Minulla on haave. Että minulla vielä joskus olisi Pohjolassa pieni mökki, tai vaikkapa saunakamari vain. Mieluiten järven rannalla. Jos siihen joskus olisi varaa. Niin lähtisin pakoon Keski-Euroopan kosteita helteitä ja viivyttelisin siellä hyttysten syötävänä ai…

Joulupullaa toukokuussa

Ymmärrän, ettei runovalintani ehkä puhuttele aivan kaikkia. Voit toki säästää skäkeet siihen hetkeen, kun sinusta tuntuu, että olisi parasta aloittaa jouluvalmistelut.

Minulle sanottiin jo lapsena, etteivät aivan kaikki (normaalit) ihmiset aloita jouluvalmisteluja heinäkuussa. Mutta minä rakastin punaista väriä ja tykkäsin piirtää tonttuja! Punaisia hiippalakkeja, ymmärrättehän. Vasta hieman vanhempana opin Mauri Kunnaksen Suomalaisesta tonttukirjasta, että on olemassa muitakin tonttuja kuin joulutonttuja. Yksi hienoimpia kuvakirjoja, muuten, ja samalla katsaus suomalaiseen kansantarustoon. Sitä paitsi, tonttujahan on olemassa... meilläkin majailee yksi. Toisinaan se heittelee esineitä, kun ei tupalaisten touhut miellytä.

Kun minun heinäkuisia jouluvalmistelujani arvosteltiin, aloin pikku hiljaa siirtää kauden aloitusta elokuun puolelle. Joskus taisi vierähtää syyskuuhunkin, mutta sitten tulikin jo kiire. Kun tätä muistelen, niin huomaan, ettei toukokuusta puhuttu mitään. Siksi halua…

Vähempi onnekasta ruuanlaittoa

Kanteletar se on tulvillaan tarinoita tosielämästä. Ei onnistu nuorelta mieheltä ruuanlaitto:

Yksi on akalla poika,
ainoa akalla poika.
Yks on sillä silmä päässä.
Ampui peipposet pihalta,
rastahaiset rauniolta;
ampui vuoen, ampui toisen,
jopa kohta kolmannella
kaikki korjasi kokohon,
kaikki tunkevi tulehen.
Lietsoi päivän, lietsoi toisen,
lietsoi kohta kolmannenki,
tuli tuhkia läjänen,
paljo kuivia poroja.

Mutta ei se onnistu Elliltäkään:

Elli keitti vellii
omalla kapustallansa,
omist' ohrajauhoistansa.
Velli kaatui karsinahan,
Ellin lapset lakkimahan,
Elli itse itkemähän,
muu pere murajamahan.

Ja mitenköhän se mahtaa ruuanlaitto sujua Runometsän Ruulta? Sillä tavalla nykyaikaistettuna se sujuu, että panee pakastepitsan uuniin, uuniin tulen ja unohtaa pitsan tunniksi. Melko lailla sama lopputulos kuin yllämainitulla akan ainoalla pojalla. Onneksi on nykyään näitä palveluyrityksiä, joista voi internetin kautta tilata ruokaa itselleen ja perheelleen. Ei tarvi lattialta latkia.



Metaforista viljelyä

Saima Harmaja on yksi lempirunoilijoistani, ja hänen runonsa Sadonkorjuu on yksi kauneimpia. Parveke olisi liian pieni ala sellaisen viljelyn kuvaamiseen, mihin kuuluu syntymä, elämä ja kuolema. Ne edellyttävät toinen toistaan, ja Harmajan runossa niiden värit väreilevät niin puutarhassa kuin pelloillakin.

Sadonkorjuu
Sade pilviä himmentää ja metsien sinen,
mutta väreille mullan se kostean loisteen luo.
Ja pisarat kimmeltävät, ja ihmeellinen
on vehmaus maan, joka kasvun ja hedelmän suo.
Ja versoen jälleen, kuin olis heleä kevät,
syysniityt leikatut vihreinä hymyilevät,
ja puutarhan loimua syyssade viilentää.
Syvänmustana siementä vartoo kynnetty multa,
mutta pelloilla vaipuu kuin tumma ja hehkuva kulta
ja raskaat tähkät nöyrinä maahan jää.

Tämän runsauden, syvän, loistavan elämän nähden
sinut, Salattu, nään; taas syliisi antaudun.
Tuhat kertaa näin maan mullasta löysin sun,
tuhat kertaa nyyhkytin kivun ja hurmion tähden.
Oi tiedän, tiedän, jos olisin kahleista vapaa,
tätä syvyyttä kul…

Kalseat pyhimykset

"Mikä tahansa puutarha on maailman helpoin asia, kunhan vain huolehdimme siitä", sanoo Puutarhuri Pötschke, jonka puutarhakalenteria poikani tilaa vuodesta toiseen. En tiedä miksi, eihän meillä ole edes puutarhaa.

Parveke meillä kumminkin on, ja eilen oli niin lämmintä ja aurinkoista, että istutin tomaatit ja metsämansikat. Anoppi muistutti miestäni puhelimessa, että kyllä nyt olisi parasta ottaa taimet yöksi sisään, sillä nyt tulevat Eisheiligen, kylmän puistatuksia jakelevien pyhimysten päivät. Puutarhuri Pötschken mukaan nämä kalseat herrat, Pankratius, Servatius ja Bonifatius, ovat tosin vuorossa vasta viikonloppuna, mutta ehkä nykykalenteri ei aivan vastaa vanhoja maanviljelijöiden viisauksia. Sää on tänä aamuna kolea ja harmaa, joten aion noudattaa anopin neuvoa. Hän on maalaistalon tytär ja innokas puutarhanhoitaja.

Kalseita pyhimyksiä odotellessa päätän jättää pyykinpesun ja keskittyä runouteen - pyykkiteline seisoo nimittäin juuri siinä, mihin olisi oivallista nosta…

Riimit sukassa

Lukuisien vuosien tauon jälkeen olen osittain palaamassa riimilliseen runoon. Sen verran otan itselleni taiteilijan vapautta, että panen ne minne sattuu, missä ne kuulostavat, enkä koeta asetella niitä kaavojen mukaan - tosin seuraava runo alkoi sitten kumminkin noudatella jonkimmoista kaavaa. Lukekaa ja ihmetelkää!

Kahvikupit
Niiden kuppien kultaiset reunat
säkenöivät tähtien vyöhön -
minä synnyin pakkasyöhön.

Alaston orjaksi laskettiin
tappuroiden katveeseen
sielun herätystyöhön.

Ja kulta rapisi
posliini vapisi
pitkästä pöydästä maali.

Mä kahleita kiskon ja puren
ne natisten ratkeavat
ja sieluni siteitä suren
kun ne vihdoinkin katkeavat.

Nyt tähdet on ropisseet taivaalta
kuin kupposista kulta
ja murrosikä myöhäinen
näin vavisten varissut multa.


(C) Ru -17