Siirry pääsisältöön

Kevät-runo

Hesarin runojutun inspiroimana piti tietysti kirjoittaa kevätruno. Käytin jutussa annettuja sanoja, mutta lisäilin vähän muutakin. No tämmöinen siitä tuli, sen kauempaa miettimättä:

Takatalvi


Kevätpurojen ikävä viipyy
miltei vihreässä ajan laulussa
hiljaa leijuen.

Liian raivokas lienee
muuttolintujen hurmio,
kirkuva,
punainen,
kuollut.


(C) Tähän ei kai voi nimmaria panna alle, kun kyseessä on variaatio Katri Valan runosta.

Säveltäjäthän ovat perinteisesti laatineet variaatiosarjoja jonkun vielä tunnetumman säveltäjän teoksen teemasta tai kansansävelmästä ja tulleet sillä tavalla tunnetuiksi. Jazz-musiikissa puhutaan improvisaatiosta ja sooloista, mitkä nekin ovat teeman variointia sointujen ja melodian pohjalta. Voisihan variaatioita runoillakin. Kirjoittaisi että RU:n laatima variaatio Sen ja Sen runosta Se ja Se. Joo, niinpä teenkin, heti tänä yönä - mutta otan toisen runon, kun nyt kerran 87 prosenttia suomalaisista jo vääntelee tuota kevätrunoa. Näin hauskaa ei minulla olekaan ollut sen jälkeen kun lopetin Sherlock Holmes -sarjan katsomisen (en suinkaan ikuisiksi ajoiksi, mutta kolmannella kerralla alkoi tuntua, että tunnen juonen jo aika hyvin, joten pidän hieman taukoa).





Olitpa utelias, kun kurkkasit vielä kuvan allekin. Kannatti, sillä kirjoitin kolmannenkin säkeistön, ihan omin sanoin. Alkoi niin harmittaa, jos koko kevät konsanaan kuolee - en minä sitä nyt sentään niin paljoa vihaa.

Kohta, aivan kohta
kumaavat kellot
kesän ja kulkurin häitä.

Alkaa kuulostaa melkein Günther Eichilta. Ei se mitään, hyviä kannattaa matkia. 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ekaa kertaa lukemassa

Eilen olin ensimmäistä kertaa lukemassa ääneen oman kirjani runoja. Jännäähän se oli. Kourallinen runonystäviä kokoontui Berliinin Suomikeskukselle kuuntelemaan runoja ja musiikkia sekä kahvittelemaan ja laulamaan yhdessä. Seuraavassa pieni kuvakimara tilaisuudesta.



Kiitokset yhteistyöstä, Berliinin Suomi Keskus, kiitokset Satu ja Anni, kotiväki sekä kaikki innokkaat kuulijat!

Joutsenlaulua

Osaan harvoja runoja ulkoa, mutta jos jokin runo on minulle erityisen tärkeä, se alkaa useiden lukukertojen tuloksena soida päässä. Yksi sellainen on Otto Mannisen Joutsenlaulua, kokoelmasta Säkeitä I vuodelta 1905.

Ui merta ne unten päin utuista rantaa. Niit' aallot ne kantaa kuin kuultoa lunten.
Pois, pois yli aavain on polttava kaipuu. Mut vain se, ken vaipuu, se sävelet saa vain.
Mi helinä ikään yl' ulapan hiipi? - Vain uupunut siipi, vain mennyt ei mikään. 
Otto Manninen 1905


Mannisen kieli on kaunista, soinnikasta: hän hallitsee niin alku- kuin loppusoinnunkin. Runo toistaa - hyvin kauniilla tavalla - vanhan uskomuksen, jonka mukaan joutsen laulaa vain tehdessään kuolemaa. Sitten kun minun on aika lähteä tästä elämästä, toivoisin lähteväni joutsenen lailla, pehmeästi, laulaen, vedessä kelluen.

Mietin ja katselen Berliiniin talvehtimaan jääneitä joutsenia. Kuinka ne pärjäävät, jos joki jäätyy umpeen? Kaipaavatko ne jonnekin, ja jos niin minne? Sitäkin mietin, että minne mi…

Miten opiskella ruotsia opiskelematta ruotsia

Kuulutko sinäkin niihin, joille koulun ruotsin tuntien muisteleminen aiheuttaa ahdistusta? Minä saan näppylöitä prepositioista, enkä meinaa millään muistaa, ovatko sanat en vai ett. Kaiken lisäksi olen nähnyt painajaisia ruotsinopettajastani - vaikka minulla oli ruotsista kymppi.

Innostuin pari vuotta sitten pohjoismaisesta elokuvasta, luultavasti ja ihan rehellisesti siksi, että Ruotsissa ja Tanskassa on niin söpöjä näyttelijöitä. Mutta kun saksalaiset dubbaavat kaiken filmimateriaalin jonka saavat käsiinsä, niin en päässyt lainkaan kuulemaan, millaisilla äänillä puhuvat esimerkiksi Mikael Persbrandt, Ulrich Thomsen tai Iben Hjeile. Joo, Persbrandt puhuu Philip Moogin äänellä, ja täytyy myöntää, että hyvinhän Moog dubbaa. Mutta kun minä tahdon kuulla ehtaa aitoa skandinaavia. Niin oli pakko ruveta kertaamaan ruotsia. Hävettää myöntää, että vaikka minulla on papereissa virkamiesruotsin tutkinto, jouduin aloittamaan olla-verbin taivutuksesta.

Ilmoittauduin viime keväänä Neuköllnin kansa…