Viikon mietelause

"Valtaa tarvitset vain, jos aiot tehdä jotakin pahaa. Kaikesta muusta selviät rakkaudella." - Charlie Chaplin -

perjantai 3. maaliskuuta 2017

Muutamien sananparsien syvällistä pohdiskelua, osa II, Sipuli-itkut

"Elämä on kuin sipuli; kuorit sitä kerros kerrokselta ja välillä itket", sanoo Carl Sandburg, kuka lieneekään. Tähän ei kai voi todeta muuta kuin että hitto vie, niinhän se on. Kun on aikansa itkenyt, sipuli loppuu, samoin kuin elämä - niin ainakin täällä iltaruskon maissa on tapana ajatella. Minä en kumminkaan usko, että elämä loppuu. Ainakaan sitä ei voi tietää. Luettuani, tai pikemminkin kuunneltuani, Hermann Hessen Siddhartan elämänkatsomukseni on muuttunut aika tavalla. Luulen, että sielu voi jatkaa elämäänsä toisessa hahmossa, ei välttämättä ihmisessä, mutta toisessa oliossa.

pfau_RUVanhan suomalaisen uskomuksen mukaan kuolleen ihmisen sielu siirtyy lintuun. Olen alkanut uskoa, että näin on, sillä minulla on pari sellaista kokemusta. Mielikuvitusta, sanot ehkä, mutta en olisi siitä niin varma. Entä jos ei olekaan? Entä jos sielu todellakin jatkaa matkaansa, toisessa hahmossa, toisissa elämissä tai maailmoissa? Silloin sipulivertaus ei toimikaan loppupeleissä. Tai ainakaan ei pidä käyttää koko sipulia, vaan jättää jotakin jäljelle. Niin kuin valkosipulissa, kun sen saa lisääntymään kaivamalla kynnen maahan. Sekin jatkaa elämää, vaikka sipuli loppuu.


Mutta jos ei ajatella kuolemaa vaan pelkästään elämää, tätä tässä ja nyt, sipuli-itkut ovat kyllä mainio vertaus. Kun ihminen syntyy, hänen ensimmäiset sanansa ovat "Ää ää", kielestä riippumatta. Siitä se alkaa. Sitten itketään maitoa, äitiä, siskoa joka vetää tukasta. Sitten tullaan kiusatuksi koulussa, sandaalista irtoaa solki eikä luokan kivoin poika millään suostu ihastumaan Juuri Minuun. Kun koulut on käyty eikä työura urkene, pudotaan vankiluolaan, sellaiseen onkaloon, jonne vanhoissa linnoissa pantiin rikollisiksi määritellyt ihmiset ja muut joukkoon kuulumattomat... jatka itse listaa, minä en jaksa. Isoimmat itkut ovat niitä, joista on vaikeinta kertoa.

Mielenkiintoista on muuten, että ihmisen kyynelissä on todettu olevan entsyymiä, joka edistää paranemista. Eikö kunnon itkujen jälkeen tulekin ihan hyvä olo, sellainen raukea? Ainakin jos joku kuuntelee ja ottaa syliin tai on läsnä edes puhelimessa tai kirjallisissa viesteissä. Mielenkiintoista on sekin, että sipuli-itku ei sisällä tuota samaa entsyymiä - se on pelkästään fyysinen reaktio. Tätä voit pohtia seuraavan kerran sipulia pilkkoessasi.

Sellainen idea minulla vielä olisi jaettavana, että mitä jos sipulia pilkkoessa alkaisikin ajatella kurjia asioita? Muistella onnettomia rakkaussuhteita ja menetettyjä läheisiä? Kun sipulin takia kerran on joka tapauksessa itkettävä, eikö elimistöä voisi saman tien huijata tuottamaan niitä tervehdyttäviä entsyymejä?

Seuraavaa sipuliruokaa odotellessa,

halauksia ja läsnäoloa, edes virtuaalisesti.

RU

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti