Siirry pääsisältöön

Kolmas kerta kun örkit saavat turpiin

Mitä tehdä, kun televisiosta ei tule mitään kiinnostavaa ja jälkikasvu kyllästyy katsomaan tietovisailua? Koko perhe potee flunssaa, joten sohvaosastolla mennään. Ehdotin scifistä ja fantasiasta innostuneelle pojalleni, että katsotaanpa vanha kunnon Independence Day. Hän tiedusteli, onko se tarpeeksi jännittävä. Vastasin, että kun viimeksi olin katsonut sen, näin painajaisia. Ilmeisesti selitykseni täytti jännittävyyden kriteerit.

Independence Day on yksi niitä elokuvia, joita olen katsonut vain seuran vuoksi. Nyt jo kolmannen kerran. Flunssan takia voi päätyä katsomaan filmejä, joita ei ole aikonut katsoa koskaan uudestaan. Huokaus. Joskus toivon, että minulla olisi herkkä tyttölapsi, jonka kanssa voisin katsoa prinsessavideoita tai edes hyvin tehtyä draamaa. Ei auta, katsotaan sitten hyvin tehtyä science fictionia.

- Tuossa on se näyttelijä jonka minä tiedän, poika huudahtaa. Juttelimme jo aikaisemmin siitä, että kukas se näyttelijä olikaan. Hän tarkoitti Will Smithiä. Okei, myönnetään: ei mikään turha kaveri. Independence Dayssä hän vetää örvelöä turpiin ja sanoo: "Tervetuloa maapallolle!" Minusta se on hyvä kohtaus. Me tarvitsemme sankareita, jotka pelastavat meidät örkeiltä. Ja on elokuvassa muitakin hyviä ideoita. Parasta siinä on se, että kun koko maailmaa uhkaa Uhka, kaikki ihmiset, kansallisuudesta ja tukan väristä riippumatta, alkavat toimia yhdessä. Siitä me voisimme jotakin oppia. Mutta ensi kerralla kiitos sama idea ilman örkkejä.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ekaa kertaa lukemassa

Eilen olin ensimmäistä kertaa lukemassa ääneen oman kirjani runoja. Jännäähän se oli. Kourallinen runonystäviä kokoontui Berliinin Suomikeskukselle kuuntelemaan runoja ja musiikkia sekä kahvittelemaan ja laulamaan yhdessä. Seuraavassa pieni kuvakimara tilaisuudesta.



Kiitokset yhteistyöstä, Berliinin Suomi Keskus, kiitokset Satu ja Anni, kotiväki sekä kaikki innokkaat kuulijat!

Joutsenlaulua

Osaan harvoja runoja ulkoa, mutta jos jokin runo on minulle erityisen tärkeä, se alkaa useiden lukukertojen tuloksena soida päässä. Yksi sellainen on Otto Mannisen Joutsenlaulua, kokoelmasta Säkeitä I vuodelta 1905.

Ui merta ne unten päin utuista rantaa. Niit' aallot ne kantaa kuin kuultoa lunten.
Pois, pois yli aavain on polttava kaipuu. Mut vain se, ken vaipuu, se sävelet saa vain.
Mi helinä ikään yl' ulapan hiipi? - Vain uupunut siipi, vain mennyt ei mikään. 
Otto Manninen 1905


Mannisen kieli on kaunista, soinnikasta: hän hallitsee niin alku- kuin loppusoinnunkin. Runo toistaa - hyvin kauniilla tavalla - vanhan uskomuksen, jonka mukaan joutsen laulaa vain tehdessään kuolemaa. Sitten kun minun on aika lähteä tästä elämästä, toivoisin lähteväni joutsenen lailla, pehmeästi, laulaen, vedessä kelluen.

Mietin ja katselen Berliiniin talvehtimaan jääneitä joutsenia. Kuinka ne pärjäävät, jos joki jäätyy umpeen? Kaipaavatko ne jonnekin, ja jos niin minne? Sitäkin mietin, että minne mi…

Miten opiskella ruotsia opiskelematta ruotsia

Kuulutko sinäkin niihin, joille koulun ruotsin tuntien muisteleminen aiheuttaa ahdistusta? Minä saan näppylöitä prepositioista, enkä meinaa millään muistaa, ovatko sanat en vai ett. Kaiken lisäksi olen nähnyt painajaisia ruotsinopettajastani - vaikka minulla oli ruotsista kymppi.

Innostuin pari vuotta sitten pohjoismaisesta elokuvasta, luultavasti ja ihan rehellisesti siksi, että Ruotsissa ja Tanskassa on niin söpöjä näyttelijöitä. Mutta kun saksalaiset dubbaavat kaiken filmimateriaalin jonka saavat käsiinsä, niin en päässyt lainkaan kuulemaan, millaisilla äänillä puhuvat esimerkiksi Mikael Persbrandt, Ulrich Thomsen tai Iben Hjeile. Joo, Persbrandt puhuu Philip Moogin äänellä, ja täytyy myöntää, että hyvinhän Moog dubbaa. Mutta kun minä tahdon kuulla ehtaa aitoa skandinaavia. Niin oli pakko ruveta kertaamaan ruotsia. Hävettää myöntää, että vaikka minulla on papereissa virkamiesruotsin tutkinto, jouduin aloittamaan olla-verbin taivutuksesta.

Ilmoittauduin viime keväänä Neuköllnin kansa…