Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on maaliskuu, 2017.

Vihreä odottaa minua metsässä

Löysin pinterestistä jännän kirjoitusharjoituksen: "Kirjoita 25 lausetta, jotka alkavat sanalla vihreä, ja katso mitä tapahtuu. Voit tietysti kokeilla muitakin värejä." Vihreän ystävänä kokeilin tietysti vihreää. Kahdentoista lauseen jälkeen sain idean tähän blogitekstiin ja aloin kirjoittaa. Mietin, jaksanko keksiä vielä kolmetoista vihreää lausetta. Uunissa kalapuikot ja omenalohkot rätisivät lupaavasti. Ehtisinkö ennen ruokaa?

Ikivihreän  männyn sankka vihreys on kevään tullen  hivenen entistäänkin  vihreämmän vihreää. 
Muneyuki, suom. Tuomas Anhava 
Keksinhän minä ja ehdin, mutta ei minun lauseissani paljoa järkeä ole. Ehkä jotain niistä voi käyttää myöhemmin. Vaikkapa vihreä levä on uuvuttanut laiturin tai vihreä odottaa minua metsässä tai ehkä vihreä ylitti kasvosi. Ehkä harjoituksen tarkoitus olikin saada minut kirjoittamaan, siinä se onnistui. 
Vihreää pidetään elämän värinä, ellei sitten ajatella sappea tai myrkynvihreää - tai vihreäsilmäistä hirviötä, joka on kateuden me…

Älä hymyile ääneen

Älä hymyile ääneen
etteivät hyttyset kuule
unikonpunaista surua
silmiesi takana
etteivät tuulet huokaa
liian voimakkaina
etteivät vedet
lakkaa virtaamasta

Älä hymyile ääneen
etteivät kyyneleet
kuivu otsallesi
kun aurinko laskee
puita
          ja mäntyjä

Odota lounaasta saapuvaa
sadealuetta
sillä sateessa
ei huomaa kyyneleitä
         sanoo Chaplin
ja hänenkin silmissään
mustavalkoisissa
kuultaa sama tumma palo


(C) Riikka Johanna Uhlig 2017

Muutamien sananparsien syvällistä pohdiskelua, osa III, aika

En ole koskaan oikein käsittänyt sananlaskun "Time is money" merkitystä. Miten niin aika on rahaa? Minun kokemukseni mukaan ihmisellä on yleensä joko aikaa tai rahaa. Jos tekee kovasti työtä, silloin pääsee yleensä käsiksi rahaan, mutta aikaa ei riitä juuri muuhun. Perhe, ystävät, kotitalous ja oma luovuus kärsivät, jos keskittyy vain rahan tekoon. Jos taas on aikaa sille kaikelle, siitä ei yleensä makseta mitään. Hyvä jos saa muutaman pennosen siitä että hoitaa puoli vuotta vauvaa kotona. Vauvalle se kyllä on hyvä ratkaisu. Taiteen tekemisestä taas ei oikein mielellään tahdota maksaa mitään, varsinkaan jos ei tee kovin hyvää taidetta. Opettelee vaikkapa pianolla vuodesta toiseen Für Eliseä saamatta a-mollijuoksutusta koskaan sujumaan. Silti ajalla voi olla rahaakin suurempi merkitys, ainakin ihmiselle itselleen. Ehkäpä sanonta "Time is money" tarkoittaakin juuri sitä: aika on jotain ihmiselle hyvin tärkeää ja kallisarvoista. Aika on korvaamatonta. Siksi on oikeast…

Sinisen äärellä

Sininen väri liitetään usein alakuloisuuteen ja surumielisyyteen. Goethe kirjoittaa teoksessaan Zur Farbenlehre: "Niin kuin keltaisessa on aina mukana valoa, samoin voidaan sanoa, että sinisessä on aina mukana pimeyttä." Ihmisen varjopuoli, se piilotettu, mitä ei niin helposti haluta nähdä eikä näyttää. Englantilainen runo, jonka kirjoittaja ei ole tiedossani, pohtii piilottelun ongelmaa.

She had blue skin, 
And so did he. 
He kept it hid, 
And so did she.
They searched for blue
Their whole life trough
Then passed right by - 
And never knew. 

Niin, harmi. Missähän minun siniseni on, sielunkumppani tai veli, jota olen etsinyt? Ehkä se tulisi, jos sen maalaisi tai kirjoittaisi.

Tuomas Anhava miettii eräässä runossaan sateista kesää:

Vai olivatko kesät ennen 
                                        olivatko 
helteen sineä, poutapilven kumpulentoa 
selällään maaten katseltavaa - - 

Hassua, sillä minä ajattelen juuri toisinpäin, sadetta sinisenä, hellettä kellertävänä. Ehkä silläkin on väliä…

Muta

Kirjoitan ex tempore -runoutta keskellä yötä, onneksi ihana torstaihaasteen laatija on jo paljastanut päivän aiheen: muta.

metsässä
uskomaton
tarpomisen
aavistus


menin
uppoutumaan
tiedon
alkulähteisiin


mietiskelin
unettomana
tietokirjani
aihetta


mutta muta
uupui unettomuudesta
tarvoin talolle
ajauduin ajatuksistani allikkoon


(C) RU-17

Vivaldin kanssa kevääseen?

Olen aina inhonnut kevättä, mutta pidän Vivaldista. Ajattelin, että voisin ehkä Vivaldin Kevät-konserttoa kuuntelemalla suggeroida itseni pitämään keväästä edes ihan vähän tai ainakin hyväksymään sen olemassaolon.

Niin paljon kuin Vivaldista pidänkin ja barokkimusiikista ylipäätään, Kevään ensimmäinen osa on kerrassaan viheliäinen. Saan siitä stressin. Siitä tulee vain mieleen, kuinka kirkkaasti aurinko nyt paistaa ja kuinka ihmisten pitäisi olla iloisella mielellä. Pitäisi hypähdellä onnesta kuin pikkuinen karitsa päästyään ensimmäistä kertaa kevätlaitumelle. Vai pitäisikö?

Konserton toinen osa, largo, on enemmän minun mieleeni. Siinä on jotain surumielistä. Uuden alku on aina myös vanhasta luopumista. Lumet sulavat, jos niitä on ollut, routa laskee ja nostaa tien kupruille. Ensimmäiset villihanhet lipuvat kirkuen kaupungin yli. Berliiniin talvehtimaan jäänyt joutsen kumppaneineen kurottelee kaulaansa vedestä rantavallille: olisiko jollakulla tarjota sille syötävää? Mitenhän se on ta…
Minna Canthin ja tasa-arvon päivän merkeissä esittelen hieman naisten kirjoittamaa lyriikkaa, monelle varmasti tuttuja runoja, mutta niitä on kiva lukea aina uudestaan.

Rannalla (Saima Harmaja)

Ihanat vaaleat pilvet
liukuvat taivaalla.
Hiljaa ja lumoavasti
laulaa ulappa.

Aaltojen hyväilyistä
hiekka on väsynyt.
Tulisit aivan hiljaa,
tulisit juuri nyt –

***

Vedessä palaa (Mirkka Rekola)

Syöttinä veteen
kuvasi eteen
valuu hopea
polttava, nopea.

Näetkö ne kaksi
tulista kalaa.
Silmäsi syttyvät.
Vedessä palaa.

***


Ja vielä yksi lempirunoistani:



Edith Södergran - värien runoilija

Etsiessäni purppuraa (magentaa, pinkkiä, vaaleanpunaista) tuntuu luontevalta aloittaa Edith Södergranista. Tarkastelen hieman hänen runokokoelmaansa Levottomia unia, jonka on menestyksekkäästi suomentanut Uuno Kailas, joka runoilijana lienee tunnetumpi tummista sävyistään. Nyt siis kuitenkin haluan etsiä purppuranpunaisia jälkiä.

Kuten tapoihini kuuluu, aloitan lukemisen kirjan takaosasta, ja törmään miltei heti siihen yhteen ja ainoaan, nimeltä mainittuun purppuraan. Muita punaisia kyllä vilisee Södergranin runoissa, enimmäkseen verenpunaista tai ruusuja. Kerran hän kuitenkin mainitsee suoraan purppuran, mitä olen toivonutkin:


Minusta on erikoista ja merkillepantavaa löytää ensimmäisenä ruusut. Kun minä ajattelen ruusuja, ajattelen joko hailakan vaaleanpunaisia tai isoja, syvää tummanpunaista hehkuvia rakkauden ruusuja. Mehiläiset kuitenkin halajavat purppuraa, mistä päättelen, että kyseessä on enemmänkin violetinsävyinen purppura kuin magenta/aniliini, sillä mehiläiset pitävät siner…

Käsittämätön

Aamu on kamala. Olo on hirveä. Tohtori ei määrää enempää pillereitä, jotta Kirja ei jäisi tekemättä. En kertonut, että niitä on kolme, ainakin. Unohdin yhden. Löysin sen tänään. Minä löysin!

Kun kahvikaan ei auta, ja aamiainen koetaan kello 13:30 iltapäivällä, on jäljellä enää yksi oljenkorsi: Sweet Thursday, kaikuu kalenteristani.

Runotorstai heitää kirjoittajien aallonpituuksille leijailemaan sanan käsittämätön. Olen aivan varma, että olen joskus kirjoittanut käsittämättömän äärellä. Tai sitten se oli joku muu. Luin tai uneksin tai jotain. Mutta löydän vanhan runokoelman, joka on kovin lyhyt ja haluaa tulla jatketuksi. Joten, pari kahvikupillista ja yhtä torstaihaastetta myöhemmin, spontaanisti seuraavaa:


En enää itsekään ymmärrä

Facing the face

One day, they suppose, he followed his nose  and nobody knows where he went.

Punaista tapetilla

Innoitusta etsiessäni tartuin hieman vanhempaan Runotorstain haasteeseen ja kirjoitin sanasta aura. Aika pian tuli mieleen punaisia ajatuksia.

Aura

Sinun aurasi ajoi päin,
syöksi minut
läpi tummanpunaisen penkin,
naulasi takaseinään
kuuden tuuman hehkunauloilla.

Märkä muotokuvani
tapetissa
veren vernissaus.

Keväällä huoneessasi
kypsyy rautainen home.


(C) RU-17



Kukka

Ostin esikon
että voisin valehdella keväälle
pitäväni siitä.

Lohduttomin silmin
kukka katsoo minua:
ei luonto usko valheita.


(C) Riikka Johanna Uhlig 2017

Rakkaani Sherlock Holmes

Wanted: Real Sherlock
Sir Arthur Conan Doyle tarkoittaa minulle rattaiden natinaa, hevosenkenkien kalahtelua sateen kastelemia mukulakiviä vasten. Ajatusten kiertoa hulluuden ja nerouden rajamailla. Nerokkaita suunnitelmia, äkkinäisiä käännöksiä. Kiehtovia käänteitä, salaperäistä, älykästä huumoria. Nojatuoli, viulu ja takkatuli.

Pitkään olin epäileväinen sen suhteen, osaisiko Benedict Cumberbatch näytellä Sherlock Holmesia. Brittinäyttelijä, jonka fanit olivat valmiita maksamaan tuhat puntaa päästäkseen katsomaan hänen Hamletiaan? Maksoin itse Persbrandtin MacBethin lipusta noin 60 euroa, kaikkine matkakuluineen teatterireissuni maksoi noin 600 euroa. Tuhannen punnan näyttelijän täytyy olla todella erityinen.


Olin yllättynyt Robert Downey Juniorin ja Jude Law'n versioista. Heidän tulkitsemansa Action-Sherlock ei minun mielessäni päihittänyt vanhoja mustavalkofilmejä, mutta omassa tyylilajissaan elokuvat onnistuivat. Luulen, että Robert Downey Jr:n Sherlock on juuri se, jonka poik…

Sateenkaaren värit

Olen sekä kirjaprojektin että mainostekstien puitteissa (enkä vähiten akryylimaalauskurssilla) päätynyt pohdiskelemaan värejä. Miten ne vaikuttavat ihmiseen? Miten niitä yhdistellään?

Nuorena pukeuduin enimmäkseen harmaaseen ja siniseen, toisinaan harmaa ja musta veivät voiton, kunnes tilalle tulivat beige ja suklaanruskea. Aika tylsää pitemmän päälle. Kaipa minun piti sairastua ja joutua terapiaan, ennen kuin aloin ymmärtää, että väreillä on merkitystä. Että ne saavat näkyäkin, jos siltä tuntuu.

Kerran työkaveri kertoi nähneensä unta, jossa minulla oli liehuva, turkoosi mekko. Sellaista sitten lähdettiin heti tilaisuuden tullen metsästämään. Ihan unen mekkoa vastaavaa vaatetta emme löytäneet, mutta turkoosin ja sinisen sävyisen hameen kuitenkin. Käytin sitä paljon, kunnes onnistuin kutistamaan sen pesukoneessa. Hameen pituus muuttui epäedulliseksi, joten maritin sen vaatekeräykseen. Sinivihreät sävyt tulivat kuitenkin elämääni jäädäkseen.

Olen ajatellut etsiä runoudesta värejä. Mitä …

Piirustuskaa?

Piirustus alkoi kiinnostaa, vaikka aiemmin inhosin sitä. Tässä naamaharjoitelma. Tällä hetkellä kaikki pöydällä lojuvat paperit kelpaavat. Pitäisiköhän ostaa useampi kynä?


FAUN - Federkleid

Vihdoinkin pääsin näkemään ja kuulemaan iki-ihanaa Faun-yhtyettä livenä! Eilinen konsertti Berliinin Friedrichsstadt Palastissa oli hieno kokemus - vaikka bändin kuvitteleekin mieluummin ulos, niin kuin tuossa videolla.

Rakkausruno

Torstai meni jo, mutta haaste jäi pyörimään mielessä. Aiheena rakkaus. Runo tuli kirjoitettua piirustuspaperille, johon harjoittelin maljakkoa. Huomaan, ettei piirtustuskurssi olisi pahitteeksi. Mutta kun häpeän kynnys on kerran ylitetty, se on ylitetty, tässä siis teille luonnostelmani aiheesta Rakkaus:



Kolmas kerta kun örkit saavat turpiin

Mitä tehdä, kun televisiosta ei tule mitään kiinnostavaa ja jälkikasvu kyllästyy katsomaan tietovisailua? Koko perhe potee flunssaa, joten sohvaosastolla mennään. Ehdotin scifistä ja fantasiasta innostuneelle pojalleni, että katsotaanpa vanha kunnon Independence Day. Hän tiedusteli, onko se tarpeeksi jännittävä. Vastasin, että kun viimeksi olin katsonut sen, näin painajaisia. Ilmeisesti selitykseni täytti jännittävyyden kriteerit.

Independence Day on yksi niitä elokuvia, joita olen katsonut vain seuran vuoksi. Nyt jo kolmannen kerran. Flunssan takia voi päätyä katsomaan filmejä, joita ei ole aikonut katsoa koskaan uudestaan. Huokaus. Joskus toivon, että minulla olisi herkkä tyttölapsi, jonka kanssa voisin katsoa prinsessavideoita tai edes hyvin tehtyä draamaa. Ei auta, katsotaan sitten hyvin tehtyä science fictionia.

- Tuossa on se näyttelijä jonka minä tiedän, poika huudahtaa. Juttelimme jo aikaisemmin siitä, että kukas se näyttelijä olikaan. Hän tarkoitti Will Smithiä. Okei, myönne…

Muutamien sananparsien syvällistä pohdiskelua, osa II, Sipuli-itkut

"Elämä on kuin sipuli; kuorit sitä kerros kerrokselta ja välillä itket", sanoo Carl Sandburg, kuka lieneekään. Tähän ei kai voi todeta muuta kuin että hitto vie, niinhän se on. Kun on aikansa itkenyt, sipuli loppuu, samoin kuin elämä - niin ainakin täällä iltaruskon maissa on tapana ajatella. Minä en kumminkaan usko, että elämä loppuu. Ainakaan sitä ei voi tietää. Luettuani, tai pikemminkin kuunneltuani, Hermann Hessen Siddhartan elämänkatsomukseni on muuttunut aika tavalla. Luulen, että sielu voi jatkaa elämäänsä toisessa hahmossa, ei välttämättä ihmisessä, mutta toisessa oliossa.

Vanhan suomalaisen uskomuksen mukaan kuolleen ihmisen sielu siirtyy lintuun. Olen alkanut uskoa, että näin on, sillä minulla on pari sellaista kokemusta. Mielikuvitusta, sanot ehkä, mutta en olisi siitä niin varma. Entä jos ei olekaan? Entä jos sielu todellakin jatkaa matkaansa, toisessa hahmossa, toisissa elämissä tai maailmoissa? Silloin sipulivertaus ei toimikaan loppupeleissä. Tai ainakaan ei p…