Siirry pääsisältöön

Neljäkymmentä

Neljäkymppiä lasissa, eikä yhtään runotuta. En oikein tiedä, miten suhtautuisin tähän uuteen ikäkauteen. Toisinaan vähän kolottaa, mutta eipä minulla ole ollut näin hauskaa pitkään aikaan. Ostin äkkiä vielä Elle-lehden ennen kuin täytin. Ihan niin kuin sitä ei voisi lukea yli 40-vuotiaana.

Muotilehtien lukeminen tuntuu turhamaiselta, mutta tiedättekö mitä - minua ei yhtään haittaa! Sellaisen lehden kyllä ajattelin peruuttaa, jossa on keksittyjä tarinoita siitä, miten joku tuli onnelliseksi tai petetyksi tai rikkaaksi tai jotain. Voisin kyllä kirjoittaa sellaisia ghost writerina, jos siitä maksettaisiin. Mutta en minä niitä enää jaksa lukea, siihen olen liian vanha.

Koska kukaan ei halunnut osallistua arvontaan (olikohan tehtävä liian vaikea?), aloin itse lueskella kirjaa, jonka olisin antanut palkinnoksi. Siinä Anna-Mari Kaskinen kirjoittaa:

Ole onnellinen nyt, 
kaikki mitä kauan hait, 
tässä on nyt elämäsi juhlahetki. 
Ole onnellinen nyt, 
kuinka suuren lahjan sait, 
kuinka rikas onkaan tämän päivän retki!

Mitä jos oltaisiin kiitollisia ihan vain siitä, että ollaan hengissä, elossa? Että voidaan lukea ja kirjoittaa blogeja ja runoja, katsoa elokuvia, piirtää, maalata muutakin kuin taivaanrantaa? Juuri nyt tuntuu, että siinä on ihan tarpeeksi.

Anna-Mari Kaskisen tuotantoa on esitelty vaikkapa Kirjavinkeissä.

westsidetiritomba_KH
Heppamuistoja

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ekaa kertaa lukemassa

Eilen olin ensimmäistä kertaa lukemassa ääneen oman kirjani runoja. Jännäähän se oli. Kourallinen runonystäviä kokoontui Berliinin Suomikeskukselle kuuntelemaan runoja ja musiikkia sekä kahvittelemaan ja laulamaan yhdessä. Seuraavassa pieni kuvakimara tilaisuudesta.



Kiitokset yhteistyöstä, Berliinin Suomi Keskus, kiitokset Satu ja Anni, kotiväki sekä kaikki innokkaat kuulijat!

Joutsenlaulua

Osaan harvoja runoja ulkoa, mutta jos jokin runo on minulle erityisen tärkeä, se alkaa useiden lukukertojen tuloksena soida päässä. Yksi sellainen on Otto Mannisen Joutsenlaulua, kokoelmasta Säkeitä I vuodelta 1905.

Ui merta ne unten päin utuista rantaa. Niit' aallot ne kantaa kuin kuultoa lunten.
Pois, pois yli aavain on polttava kaipuu. Mut vain se, ken vaipuu, se sävelet saa vain.
Mi helinä ikään yl' ulapan hiipi? - Vain uupunut siipi, vain mennyt ei mikään. 
Otto Manninen 1905


Mannisen kieli on kaunista, soinnikasta: hän hallitsee niin alku- kuin loppusoinnunkin. Runo toistaa - hyvin kauniilla tavalla - vanhan uskomuksen, jonka mukaan joutsen laulaa vain tehdessään kuolemaa. Sitten kun minun on aika lähteä tästä elämästä, toivoisin lähteväni joutsenen lailla, pehmeästi, laulaen, vedessä kelluen.

Mietin ja katselen Berliiniin talvehtimaan jääneitä joutsenia. Kuinka ne pärjäävät, jos joki jäätyy umpeen? Kaipaavatko ne jonnekin, ja jos niin minne? Sitäkin mietin, että minne mi…

Miten opiskella ruotsia opiskelematta ruotsia

Kuulutko sinäkin niihin, joille koulun ruotsin tuntien muisteleminen aiheuttaa ahdistusta? Minä saan näppylöitä prepositioista, enkä meinaa millään muistaa, ovatko sanat en vai ett. Kaiken lisäksi olen nähnyt painajaisia ruotsinopettajastani - vaikka minulla oli ruotsista kymppi.

Innostuin pari vuotta sitten pohjoismaisesta elokuvasta, luultavasti ja ihan rehellisesti siksi, että Ruotsissa ja Tanskassa on niin söpöjä näyttelijöitä. Mutta kun saksalaiset dubbaavat kaiken filmimateriaalin jonka saavat käsiinsä, niin en päässyt lainkaan kuulemaan, millaisilla äänillä puhuvat esimerkiksi Mikael Persbrandt, Ulrich Thomsen tai Iben Hjeile. Joo, Persbrandt puhuu Philip Moogin äänellä, ja täytyy myöntää, että hyvinhän Moog dubbaa. Mutta kun minä tahdon kuulla ehtaa aitoa skandinaavia. Niin oli pakko ruveta kertaamaan ruotsia. Hävettää myöntää, että vaikka minulla on papereissa virkamiesruotsin tutkinto, jouduin aloittamaan olla-verbin taivutuksesta.

Ilmoittauduin viime keväänä Neuköllnin kansa…