Siirry pääsisältöön

Gay film, here I come!

Olin järkyttynyt: katsottuani pari hyvemmin ja paremmin tehtyä lyhytelokuvaa youtubesta ohjelma tiedusteli, haluaisinko kenties katsoa lisää gay films. Mitä ihmeen homoelokuvia? Onko sellaisiakin? Niitäkö minä olin juuri katsonut? Luulin katselleeni taiteellisia ja ei ihan niin taiteellisia, lyhyitä draamaelokuvia.

Suunnittelin jo kirjoittavani siitä, miten elokuva voi olla homo tai hetero, mutta koska kirjoitus ei oikein sujunut, päätin sittenkin perehtyä asiaan edes hiukan. Gay film näyttää tosiaankin olevan oma genrensä. En nyt mitään tieteellistä määritelmää löytänyt kun en etsinytkään, mutta jos gay filmiä käyttää hakusanana, löytää enimmäkseen laadukkaita lyhytelokuvia, useimmiten eurooppalaisten tekemiä. Genren nimi mitä ilmeisimmin tulee siitä, että elokuvassa kaksi miestä tai poikaa rakastuu toisiinsa. Ihmissuhdedraama, toisin sanoen. Lisäksi genreen näyttää kuuluvan mielenkiintoiset kuvakulmat, harkittu taustamusiikki ja/tai taustaäänet. Filmi voi olla väri tai mustavalkoinen. Ainakin osassa elokuvia kamera taisi olla olalla, mutten ole varma, kun en ole kameramiehiä.


Homoelokuvissa keskeisellä sijalla näyttää olevan joko syvien tunteiden ja kokemusten ilmaiseminen (suru, ilo, rakkaus, häpeä) tai taiteellinen kuvakulma, jolloin tunteita kuvataan pikemminkin ulkoa päin. Elokuvissa puhutaan vähemmän kuin vaikkapa viihde-elokuvissa. Ja sitten siinä on ne kaksi söpöä poikaa, jotka ehkä pussaa... Jos heteroelokuvia tehtäisiin yhtä huolella ja yhtä herkällä touchilla kuin näitä gay filmejä, niin kyllä olisi maailma hyvä paikka elää.

Lyhytelokuva on minulle vielä tutkimatonta, vierasta maata, mutta kaikista näkemistäni suosikkini on edelleen Nu/Now, joka on inspiroinut kirjoittamaan enemmän kuin vain yhden runon. En ollut ajatellut Nun kuuluvan gay film -genreen, mutta voisi se kuulua siihenkin. Etualalle siinä nousevat vastakohtaisuudet, syntymän ja kuoleman, lian ja puhtauden, mustan ja valkoisen teemat. Viimemmäksi katsoin ranskalaiselokuvan Utopies. Kaupunkia, kuvakulmia ja haaveita. Hyvin tehty elokuva, muttei ihan auennut minulle.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ekaa kertaa lukemassa

Eilen olin ensimmäistä kertaa lukemassa ääneen oman kirjani runoja. Jännäähän se oli. Kourallinen runonystäviä kokoontui Berliinin Suomikeskukselle kuuntelemaan runoja ja musiikkia sekä kahvittelemaan ja laulamaan yhdessä. Seuraavassa pieni kuvakimara tilaisuudesta.



Kiitokset yhteistyöstä, Berliinin Suomi Keskus, kiitokset Satu ja Anni, kotiväki sekä kaikki innokkaat kuulijat!

Joutsenlaulua

Osaan harvoja runoja ulkoa, mutta jos jokin runo on minulle erityisen tärkeä, se alkaa useiden lukukertojen tuloksena soida päässä. Yksi sellainen on Otto Mannisen Joutsenlaulua, kokoelmasta Säkeitä I vuodelta 1905.

Ui merta ne unten päin utuista rantaa. Niit' aallot ne kantaa kuin kuultoa lunten.
Pois, pois yli aavain on polttava kaipuu. Mut vain se, ken vaipuu, se sävelet saa vain.
Mi helinä ikään yl' ulapan hiipi? - Vain uupunut siipi, vain mennyt ei mikään. 
Otto Manninen 1905


Mannisen kieli on kaunista, soinnikasta: hän hallitsee niin alku- kuin loppusoinnunkin. Runo toistaa - hyvin kauniilla tavalla - vanhan uskomuksen, jonka mukaan joutsen laulaa vain tehdessään kuolemaa. Sitten kun minun on aika lähteä tästä elämästä, toivoisin lähteväni joutsenen lailla, pehmeästi, laulaen, vedessä kelluen.

Mietin ja katselen Berliiniin talvehtimaan jääneitä joutsenia. Kuinka ne pärjäävät, jos joki jäätyy umpeen? Kaipaavatko ne jonnekin, ja jos niin minne? Sitäkin mietin, että minne mi…

Miten opiskella ruotsia opiskelematta ruotsia

Kuulutko sinäkin niihin, joille koulun ruotsin tuntien muisteleminen aiheuttaa ahdistusta? Minä saan näppylöitä prepositioista, enkä meinaa millään muistaa, ovatko sanat en vai ett. Kaiken lisäksi olen nähnyt painajaisia ruotsinopettajastani - vaikka minulla oli ruotsista kymppi.

Innostuin pari vuotta sitten pohjoismaisesta elokuvasta, luultavasti ja ihan rehellisesti siksi, että Ruotsissa ja Tanskassa on niin söpöjä näyttelijöitä. Mutta kun saksalaiset dubbaavat kaiken filmimateriaalin jonka saavat käsiinsä, niin en päässyt lainkaan kuulemaan, millaisilla äänillä puhuvat esimerkiksi Mikael Persbrandt, Ulrich Thomsen tai Iben Hjeile. Joo, Persbrandt puhuu Philip Moogin äänellä, ja täytyy myöntää, että hyvinhän Moog dubbaa. Mutta kun minä tahdon kuulla ehtaa aitoa skandinaavia. Niin oli pakko ruveta kertaamaan ruotsia. Hävettää myöntää, että vaikka minulla on papereissa virkamiesruotsin tutkinto, jouduin aloittamaan olla-verbin taivutuksesta.

Ilmoittauduin viime keväänä Neuköllnin kansa…