Viikon mietelause

"Timantti on hiilen pala, joka on kestänyt paineen."

maanantai 27. helmikuuta 2017

Runoilija muistelee mitä ei nähnyt museossa



Ruusutarha                                                                   

Paul Kleen punaisia kuvioita mukaillen



LÄPI RUUSUPENSAIDEN
NAINEN TUMMAHIUKSINEN
USKOO UNELMAANSA:
TAHTOO NÄHDÄ MAANSA.

                      Taittaa oksan –
                                            kuin päivänvarjo
                                            laskeutuu purppura
                                            suojaksi hänen ylleen.

RUUSU TUOKSUU MALJAKOSSA
TALOSSA KAPEASSA JOSSA
NENÄN PAINAA IKKUNAANSA
NAINEN JOKA NÄKI MAANSA,

PÄIVÄNLASKUN RUUSUTARHAN
ONNELLISEN AISTIHARHAN.


(C) RU -15






perjantai 24. helmikuuta 2017

Muutamien sananparsien syvällistä pohdiskelua, osa I, rumat

Sanotaan, että rumat ne vaatteilla koreilee. Vähän niin kuin että kauniit ihmiset voisivat kulkea ihan vain alasti, eikä se yhtään haittaisi ketään. Kyllä se minua kuitenkin saattaisi vähän haitata. Jos vaikka pakettifirman mies tulisi ilkosillaan tuomaan pakettia, niin kyllä siinä voisi kuittaus mennä nuotin vierestä.

Jos sanonta pitää paikkansa, niin huippumallit ovat tosi rumia. Tai sitten he ovat kauniita, mutta heidän ylleen puetut Pradan ja Guccin luomukset ovatkin rumia. Lienee makuasia. Mallit ainakin on ihan liian laihoja. Kamalaa, kun jollain on semmoinen työ, ettei saa ollenkaan syödä leivoksia eikä juoda kolaa. Kannattaa muuten katsoa elokuva Paholainen pukeutuu Pradaan, se on hauska ja sympaattinen filmi, ja on siinä kauniita näyttelijättäriäkin, elleivät he sitten ole juuri niitä rumia.

shoes_RU
Kenkiä
Olen viime aikoina, työni puolesta, kirjoittanut niin paljon vaatemainoksia ja muotivinkkejä, että kohta vyöt ja päärmeet pursuavat ulos korvista. Mutta tulin ajatelleeksi, että muotialan sisällöntuotanto on siitä hyvä työ, että tekemistä riittää: maailma on täynnä rumia ihmisiä.


keskiviikko 22. helmikuuta 2017

Gay film, here I come!

Olin järkyttynyt: katsottuani pari hyvemmin ja paremmin tehtyä lyhytelokuvaa youtubesta ohjelma tiedusteli, haluaisinko kenties katsoa lisää gay films. Mitä ihmeen homoelokuvia? Onko sellaisiakin? Niitäkö minä olin juuri katsonut? Luulin katselleeni taiteellisia ja ei ihan niin taiteellisia, lyhyitä draamaelokuvia.

Suunnittelin jo kirjoittavani siitä, miten elokuva voi olla homo tai hetero, mutta koska kirjoitus ei oikein sujunut, päätin sittenkin perehtyä asiaan edes hiukan. Gay film näyttää tosiaankin olevan oma genrensä. En nyt mitään tieteellistä määritelmää löytänyt kun en etsinytkään, mutta jos gay filmiä käyttää hakusanana, löytää enimmäkseen laadukkaita lyhytelokuvia, useimmiten eurooppalaisten tekemiä. Genren nimi mitä ilmeisimmin tulee siitä, että elokuvassa kaksi miestä tai poikaa rakastuu toisiinsa. Ihmissuhdedraama, toisin sanoen. Lisäksi genreen näyttää kuuluvan mielenkiintoiset kuvakulmat, harkittu taustamusiikki ja/tai taustaäänet. Filmi voi olla väri tai mustavalkoinen. Ainakin osassa elokuvia kamera taisi olla olalla, mutten ole varma, kun en ole kameramiehiä.


Homoelokuvissa keskeisellä sijalla näyttää olevan joko syvien tunteiden ja kokemusten ilmaiseminen (suru, ilo, rakkaus, häpeä) tai taiteellinen kuvakulma, jolloin tunteita kuvataan pikemminkin ulkoa päin. Elokuvissa puhutaan vähemmän kuin vaikkapa viihde-elokuvissa. Ja sitten siinä on ne kaksi söpöä poikaa, jotka ehkä pussaa... Jos heteroelokuvia tehtäisiin yhtä huolella ja yhtä herkällä touchilla kuin näitä gay filmejä, niin kyllä olisi maailma hyvä paikka elää.

Lyhytelokuva on minulle vielä tutkimatonta, vierasta maata, mutta kaikista näkemistäni suosikkini on edelleen Nu/Now, joka on inspiroinut kirjoittamaan enemmän kuin vain yhden runon. En ollut ajatellut Nun kuuluvan gay film -genreen, mutta voisi se kuulua siihenkin. Etualalle siinä nousevat vastakohtaisuudet, syntymän ja kuoleman, lian ja puhtauden, mustan ja valkoisen teemat. Viimemmäksi katsoin ranskalaiselokuvan Utopies. Kaupunkia, kuvakulmia ja haaveita. Hyvin tehty elokuva, muttei ihan auennut minulle.

perjantai 17. helmikuuta 2017

Vernissage

Mielen palatsissa on ruuhkaa,
ratsukot pakenevat
valkeilla käytävillä
näyttelyn avajaisia.


(C) RU -17

Sininen

Torstaiblogin runohaaste tuli kuin tilauksesta: sinisissä fiiliksissä täällä, sinisessä aamutakissa. Joten:



tiistai 14. helmikuuta 2017

Rakkauden keitokset

Hyvää ystävänpäivää, kaikki rakastuneet ja rakastumisesta haaveilevat!

Luin hiljattain Nicolas Barreaun romanttisen romaanin Rakkausromaanin resepti, jonka tilasin lukulaitteelle. Jos tykkäät Pariisista ja Creme Bruléstä, tykkäät luultavasti kirjastakin. Barreau kertoo kahden henkilön näkökulmasta rakkaustarinan, jonka juonen käänteet osoittautuvat varsin mutkikkaiksi. Kevyt romaani, josta jää hyvä mieli!




lauantai 11. helmikuuta 2017

Neljäkymmentä

Neljäkymppiä lasissa, eikä yhtään runotuta. En oikein tiedä, miten suhtautuisin tähän uuteen ikäkauteen. Toisinaan vähän kolottaa, mutta eipä minulla ole ollut näin hauskaa pitkään aikaan. Ostin äkkiä vielä Elle-lehden ennen kuin täytin. Ihan niin kuin sitä ei voisi lukea yli 40-vuotiaana.

Muotilehtien lukeminen tuntuu turhamaiselta, mutta tiedättekö mitä - minua ei yhtään haittaa! Sellaisen lehden kyllä ajattelin peruuttaa, jossa on keksittyjä tarinoita siitä, miten joku tuli onnelliseksi tai petetyksi tai rikkaaksi tai jotain. Voisin kyllä kirjoittaa sellaisia ghost writerina, jos siitä maksettaisiin. Mutta en minä niitä enää jaksa lukea, siihen olen liian vanha.

Koska kukaan ei halunnut osallistua arvontaan (olikohan tehtävä liian vaikea?), aloin itse lueskella kirjaa, jonka olisin antanut palkinnoksi. Siinä Anna-Mari Kaskinen kirjoittaa:

Ole onnellinen nyt, 
kaikki mitä kauan hait, 
tässä on nyt elämäsi juhlahetki. 
Ole onnellinen nyt, 
kuinka suuren lahjan sait, 
kuinka rikas onkaan tämän päivän retki!

Mitä jos oltaisiin kiitollisia ihan vain siitä, että ollaan hengissä, elossa? Että voidaan lukea ja kirjoittaa blogeja ja runoja, katsoa elokuvia, piirtää, maalata muutakin kuin taivaanrantaa? Juuri nyt tuntuu, että siinä on ihan tarpeeksi.

Anna-Mari Kaskisen tuotantoa on esitelty vaikkapa Kirjavinkeissä.

westsidetiritomba_KH
Heppamuistoja

perjantai 10. helmikuuta 2017

Carabinierit keittiössä - vai menivätkö sanat solmuun

Suosittelen kaikkia ulkomaille muuttaneita opettelemaan uuden kotimaansa kielen mahdollisimman hyvin ja lukemaan kirjallisuutta sillä kielellä. Opiskeltuani germanistiikkaa ja asuttuani 14 vuotta Saksassa pystyn jo lukemaan saksaksi melkein yhtä hyvin kuin suomeksi. Toisinaan kuitenkin vieraista sanoista muodostuu sellainen vyyhti, jonka aukomiseen saa kulumaan yhden aamupäivän.

Lueskelin saksaksi käännettyä, amerikkalaista romaania, jossa kuvattiin toisen maailmansodan aikaisia tapahtumia. Tapahtumapaikkana on vanha linna Liettuassa. Vanhoja linnoja koskeva sanastoni on varsin vaillinainen, eikä sodankäyntisanasto ole minulle tuttua edes suomeksi.

murattia1_RU
Keskieurooppalaista metsää
Koska kirja osoittautui kiinnostavaksi, palasin takaisin niihin kohtiin, joissa minulla oli epäselvyyksiä. Pyysin poikaani avuksi, sillä hänellä saksa on vahvempi äidinkieli. Kävi kuitenkin ilmi, etteivät he olleet koulun historiantunneilla päässeet vielä 1900-luvulle asti. Siispä oletimme, arvailimme, tutkimme sanakirjoista (saksa-suomi, suomen sivistyssanakirjat). Stuka-lentokoneisiin olin tutustunut jo Judith Lennoxin kirjassa Yöntummat vuodet, poika taas tiesi tai päätteli, että MG on Maschinengewehr eli konekivääri. Tiedän, miltä sellainen näyttää. Konekivääreitä ja muitakin sotaväen juttuja on esitelty monipuolisesti elokuvassa Tuntematon sotilas.

Yksi kohta aiheutti huomattavia vaikeuksia: linnaan linnoittautunut ryöväri, joka ei ollut sen kummemmin puna-armeijan kuin natsienkaan palveluksessa, kuuli pihalta lähestyvän panssariajoneuvon ääntä. Hän otti selästään jotakin nimeltä Karabiner, ja astui ikkunan luo. Mutta mitä hän ottikaan?

Pojalleni tuli ensimmäisenä mieleen Karabinerhaken, joka ainakin hevosmiesten kielessä tarkoittaa riimunlukkoa. Samanlaisia lukkoja näkyy käytettävän myös retkeilyvarusteissa. Mutta mitä ryöväri teki lukolla? Ajatteliko hän kenties taistella sillä venäläistä panssaria vastaan, vähän niin kuin Don Quijote tuulimyllyjä vastaan? Aavistuksenomaisen hetken ajan mielessäni käväisi sana carabiniere, joka tarkoittaa ranskalaista ratsuväen sotilasta (tein lukiossa tutkielman, joka käsitteli mm. ratsastuksen historiaa). Hylkäsin kuitenkin ajatuksen heti, sillä aiemmassa tektissä ei ollut kerrottu, että keittiöön olisi missään vaiheessa tuotu hevosta.

Muutaman mutkan jälkeen saimme selville, että saksan sana Karabiner tarkoittaa muinaista ratsuväessä käytettyä kivääriä. Sitä voi tietysti miettiä, mistä ryöväri oli saanut sellaisen käsiinsä, mutta hänhän oli ryöväri. Mainitun linnan varastossa kerrottiin olevan muun muassa vanhan katapultin, joten hylättyjä asumuksia ryöstelemällä oli varmastikin mahdollista löytää myös vanhanaikainen kivääri. Varmasti tehokkaampi ase puolustukseen kuin riimunlukko.

hevonen_RU

Aloin sitten miettiä sitäkin, että olisiko mahdollista, että keittiössä todella olisi ollut hevonen, siis teoriassa. Ehkei koko ratsuväkeä sentään. Samassa romaanissa kerrottiin ranskalaisesta linnasta, jonka eteisaulaan saksalaiset miehittäjät olivat peruuttaneet panssarivaunun. Kun asukkaat palasivat linnaan, heillä ei ollut varaa siirrättää vaunua pois. Niinpä he ripustivat siihen kukkalaatikoita. Myöhemmin, kun varat antoivat myöten, he vuokrasivat hevosia vetämään vaunun ulos.

Karbiini siis on kivääri, olisikohan karbiinilukko sekin lähtöisin Ranskan ratsuväestä? Ainakin minulle sana tuli tutuksi ratsastuspiireissä. Hevoset saavat kuitenkin mieluusti pysyä tallissa, ja panssarivaunut kiitos mielellään sotamuseossa. Luettuani toisen maailmansodan aikaisista kauheuksista en haluaisi tietää, että panssarivaunuja valmistetaan edelleen, ja että Saksassa noin 80 000 ihmistä työskentelee aseteollisuuden palveluksessa.

Ai niin, kirja, jossa hevonen oli vähällä olla keittiössä, on Thomas Harrisin Hannibal Rising. Siinä kerrotaan tuntemamme tohtori Lecterin lapsuudesta, tapahtumista, jotka traumatisoivat hänet. Kannattaa lukea, jos on tullut pohtineeksi Hannibalin luonnetta ja käyttäytymistä. Taidolla kirjoitettua proosaa.

tiistai 7. helmikuuta 2017

Työhyvinvointia

Tiedättekö kun päivä alkaa niin että pelkkä olemassaolokin hävettää. Mutta sitten mönkii jotenkin ylös ajatellen Pave Maijasen kappaletta, keittää kahvit ja avaa sähköpostin - ja siellä tarjotaan paria toooosi mielenkiintoista työprojektia! Pieniä juttuja, mutta minun juttuja. Serotoniinimäärä varmaan kaksinkertaistui muutamassa minuutissa. Jos halutaan, että ihmiset voivat hyvin, heille on tarjottava mielenkiintoista tekemistä. Kuvisope on sairaslomalla, joten ehdin myös tekemään. Toivotan hyvää työpäivää kaikille muillekin ja puuhakasta päivää niille, jotka eivät ole vielä/enää töissä. Etsikää, katselkaa - ehkä se mielekäs projekti putkahtaa esiin nurkan takaa!

sisallontuotanto_RU
Värikästä sisältöä tuottamassa

sunnuntai 5. helmikuuta 2017

Ruutu

Parin viikon takainen runotorstain haaste "ruutu" innosti kirjoittamaan pari riviä näin sunnuntaiaamuna. Ajattelin vähän aikaa Boris Pasternakia.

Asemalla

Keltaisten krysanteemien avara tuoksu
kukkakioskin edessä -

ja minäkin odotin
vailla sellaista valoa
joka olisi asettunut
shakkiruudukoksi
verkkokalvolle

Kaakeli kaakelin viereen
tiivistyivät rintaani
puuttuvan valon pisteet

Eikä kukaan tullut,

keltaisten krysanteemien tuoksu
vain täytti hallin



(C) RU -17

perjantai 3. helmikuuta 2017

(H)ulina

Hulvaton hulina
hullujen ulina:
-50 prosenttia!
Räjähtävä voimakkuus
täältä sinne,
Tuote, tuo
tekemällä tehty
tuottava tekele
sinua siellä odottamassa.
Ajattele, joku odottaa sinua.
Sinuakin,

sydän tulvillaan rakkautta
ostat sitä mitä
et ehkä tarvitse.


(C) RU -17



keskiviikko 1. helmikuuta 2017

Runebergin päivän arvonta

Kirjoita pilkkaruno 2 - 10 säettä tai sarkastinen mietelmä. Voit osallistua täällä tai Runometsän blogissa. Kaikkien osallistuneiden kesken arvotaan kivoja postikortteja sekä runokirja, jolla ei ole mitään tekemistä Runebergin kanssa.

Ai miksikö? Minulle tulee Runebergin päivästä mieleen... öh, tietysti Runeberg. Ja siitä yliopisto ja kirjallisuuden sivuaineopinnot ja se tosiseikka, että minulla oli aina nälkä luennon "Runeberg biografisesti" aikana. Nälän tuntemuksen vuoksi vaihdoin luennon kuuntelun piankin kirjatenttiin, mutta sen verran ehdin kuunnella professori Liljaa, että hän kertoi Runebergin olleen taitava kielimies ja kääntäjäkin. Senkin hän kertoi, että Johan oli kirjoittanut pilkkarunon muinaiskreikaksi. Sitten hän, siis Lilja, kehaisi itse kirjoittaneensa pilkkarunon ruotsiksi, aiheenaan Seminaarinmäen kuusi. Tämän mainittuaan hän heitti ilmoille retorisen kysymyksen, mahtaisiko kukaan meistä opiskelijoista osata kirjoittaa pilkkarunoa vieraalla kielellä. 

Olen aika varma, että kuulijajoukossa oli sekä kieliniekkoja että poettisesti lahjakkaita henkilöitä. Monikohan mahtoi yrittää? Pilkkaruno on kuitenkin sen verran tiukka taiteenlaji, että tässä arvonnassa, Runebergin päivänä 5.2.2017, runon saa kirjoittaa omalla äidinkielellään. Saa tietysti kirjoittaa millä tahansa muullakin kielellä, jos tahtoo, mutta mainittakoon, että arvonnan suorittava henkilö osaa suomen ja ruotsin lisäksi sujuvasti saksaa ja englantia sekä jonkin verran tanskaa. 

Runon tilalla voi kirjoittaa myös sarkastisen mietelmän tai mietelauseen eli älykkään hauskan aforismin, jossa kritisoidaan jotakin. 

Kaikkien täällä ja Runometsän facebook-sivulla osallistuneiden kesken arvotaan Kirja, jossa on kauniita kuvia ja runoja, ns. käyttölyriikkaa. Sitä ei ole kirjoittanut Runeberg. Lisäksi bloggaaja pidättää itsellään oikeuden lähettää postikortteja niille, joiden runoista tai mietelmistä hän pitää. Osallistua saa niin monella tekstillä kuin haluaa, mutta arvontaan jokainen osallistuu kumminkin vain kerran. 

Uskallatko yrittää? Mitä haluaisit kritisoida?