Siirry pääsisältöön

Saana-tunturi

Katselin tuossa Terho Perkkiön Saana-tunturimaalausta, joka pääsi varastossa haparoitumaan, ennen kuin päätyi minun seinälleni. En tiedä, voiko sitä jotenkin entisöidä, mutta sen arvoinen se kyllä olisi. Pidän sen värikylläisyydestä, ruskan punertamista oksista ja sitten itse tunturista, joka sinertää horisontissa. Tulee tunne taiteilijan kaipuusta jonnekin, jota on vaikea saavuttaa.

Saana
Yksityiskohta Terho Perkkiön taulusta

Minulla sen sijaan ei ole sen suurempi ikävä Saana-tunturille. Olen kerran käynyt Kilpisjärvellä, ja siellä oli aivan pirusti hyttysiä. Sitä paitsi minulla oli nälkä. Ja minut pakotettiin kiipeämään tunturille, vaikka en ole ollenkaan urheilullinen. Varmaan minulla silloinkin jo oli astma, vaikka sitä ei tiedetty. Niin, ehkä siellä sittenkin voisi vielä kerran käydä, astmapiippu taskussa. Ja lakupiippu, nälkää varten - vaikka tämä lapsuuden onnellinen muistoesine onkin nyt tuomittu miltei huumausaineeksi. Voisin mennä Lappiin syksyllä, niin kuin taiteilija Perkkiö mitä ilmeisimmin teki. Hän maalasi pääasiassa maisemia, joten uskon, että hän on nähnyt ruskan ja juuri tuon maiseman.

Usein, kun katson taulua, sen kaukana häämöttävää tunturia, minulle tulee mieleen laulu Kilpisjärven mahtava Saana. Luultavasti se soi jossakin radion toivekonsertissa, kun olin pieni. Luulin pitkän aikaa, että kyseessä on harvinaisen isokokoinen ja roteva lappalaisnainen, sanotaanhan laulussa muun muassa, että Saanalla on hankea harteillaan. Lapsena en tiennyt, mikä on metafora. Lapset eivät yleensä tiedä sitä, vaan he ymmärtävät kaiken kirjaimellisesti. Saanan vieritse neljän tuulen tie vie maille etelän. Kyllä se on kärsivällinen ihminen, tämä Saana, kun se siinä seisoo risteyksessä ja valvoo kulkijoiden matkaa.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ekaa kertaa lukemassa

Eilen olin ensimmäistä kertaa lukemassa ääneen oman kirjani runoja. Jännäähän se oli. Kourallinen runonystäviä kokoontui Berliinin Suomikeskukselle kuuntelemaan runoja ja musiikkia sekä kahvittelemaan ja laulamaan yhdessä. Seuraavassa pieni kuvakimara tilaisuudesta.



Kiitokset yhteistyöstä, Berliinin Suomi Keskus, kiitokset Satu ja Anni, kotiväki sekä kaikki innokkaat kuulijat!

Joutsenlaulua

Osaan harvoja runoja ulkoa, mutta jos jokin runo on minulle erityisen tärkeä, se alkaa useiden lukukertojen tuloksena soida päässä. Yksi sellainen on Otto Mannisen Joutsenlaulua, kokoelmasta Säkeitä I vuodelta 1905.

Ui merta ne unten päin utuista rantaa. Niit' aallot ne kantaa kuin kuultoa lunten.
Pois, pois yli aavain on polttava kaipuu. Mut vain se, ken vaipuu, se sävelet saa vain.
Mi helinä ikään yl' ulapan hiipi? - Vain uupunut siipi, vain mennyt ei mikään. 
Otto Manninen 1905


Mannisen kieli on kaunista, soinnikasta: hän hallitsee niin alku- kuin loppusoinnunkin. Runo toistaa - hyvin kauniilla tavalla - vanhan uskomuksen, jonka mukaan joutsen laulaa vain tehdessään kuolemaa. Sitten kun minun on aika lähteä tästä elämästä, toivoisin lähteväni joutsenen lailla, pehmeästi, laulaen, vedessä kelluen.

Mietin ja katselen Berliiniin talvehtimaan jääneitä joutsenia. Kuinka ne pärjäävät, jos joki jäätyy umpeen? Kaipaavatko ne jonnekin, ja jos niin minne? Sitäkin mietin, että minne mi…

Miten opiskella ruotsia opiskelematta ruotsia

Kuulutko sinäkin niihin, joille koulun ruotsin tuntien muisteleminen aiheuttaa ahdistusta? Minä saan näppylöitä prepositioista, enkä meinaa millään muistaa, ovatko sanat en vai ett. Kaiken lisäksi olen nähnyt painajaisia ruotsinopettajastani - vaikka minulla oli ruotsista kymppi.

Innostuin pari vuotta sitten pohjoismaisesta elokuvasta, luultavasti ja ihan rehellisesti siksi, että Ruotsissa ja Tanskassa on niin söpöjä näyttelijöitä. Mutta kun saksalaiset dubbaavat kaiken filmimateriaalin jonka saavat käsiinsä, niin en päässyt lainkaan kuulemaan, millaisilla äänillä puhuvat esimerkiksi Mikael Persbrandt, Ulrich Thomsen tai Iben Hjeile. Joo, Persbrandt puhuu Philip Moogin äänellä, ja täytyy myöntää, että hyvinhän Moog dubbaa. Mutta kun minä tahdon kuulla ehtaa aitoa skandinaavia. Niin oli pakko ruveta kertaamaan ruotsia. Hävettää myöntää, että vaikka minulla on papereissa virkamiesruotsin tutkinto, jouduin aloittamaan olla-verbin taivutuksesta.

Ilmoittauduin viime keväänä Neuköllnin kansa…