Siirry pääsisältöön

Jarkko Ahola iski

Minuun iski laulunsa kultaisen tikarin Jarkko Ahola. Kävi samalla tavalla kuin kerran lapsuudessani, jolloin sain Joulupukilta kasetin, jonka kannessa oli niin pelottavan näköisiä laulajia, etten uskaltanut kuunnella kasettia moneen vuoteen. Sääli, sillä myöhemmin tykästyin Yön, Dingon ja Juice Leskisen musiikkiin. Opin kuitenkin yhden asian: laulajan hiustyylillä ei välttämättä ole suoraa yhteyttä lauluääneen.

Laitoin Jarkko Aholan levyn Romanssi cd-soittimeen (jollainen minunkaltaisellani tekniikkakonservatiivilla vielä onneksi on), kun rupesin ripustamaan matkapyykkejä. Jo toisen kappaleen kohdalla olin varma, että tämä laulaja uhkaa Tomi Metsäkedon paikkaa minun suomalaisten laulajien Top 5- listallani. Siis ykköspaikkaa. Ikänä en ole kuullut Jarkko Aholan laulavan, artistin nimikin oli minulle outo. Sellaista ulkosuomalaisuus joskus aiheuttaa. Nyt voin vain todeta, että kiitos Joulupukki, kiitos Äiti (joka epäilemättä antoi Joulupukille vinkin). Rokkarin näköisellä miehellä on pehmeä, heleä ääni ja laulun perusteet hallussa. Makeasti oravaisen kohdalla olen jo varma: Jarkko on Suomen paras kevyen musiikin laulaja. Minun mielestäni, tietenkin. Mutta olen musiikin suhteen todella kriittinen. Romanssin kohdalla alan jo haaveilla. Äh, minullahan on jo mies. Ei muusikko, mutta lauloi minulle silti eräällä tärkeällä hetkellä. Kauniisti.

Aholacd
Jarkko Ahola: Romanssi

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ekaa kertaa lukemassa

Eilen olin ensimmäistä kertaa lukemassa ääneen oman kirjani runoja. Jännäähän se oli. Kourallinen runonystäviä kokoontui Berliinin Suomikeskukselle kuuntelemaan runoja ja musiikkia sekä kahvittelemaan ja laulamaan yhdessä. Seuraavassa pieni kuvakimara tilaisuudesta.



Kiitokset yhteistyöstä, Berliinin Suomi Keskus, kiitokset Satu ja Anni, kotiväki sekä kaikki innokkaat kuulijat!

Joutsenlaulua

Osaan harvoja runoja ulkoa, mutta jos jokin runo on minulle erityisen tärkeä, se alkaa useiden lukukertojen tuloksena soida päässä. Yksi sellainen on Otto Mannisen Joutsenlaulua, kokoelmasta Säkeitä I vuodelta 1905.

Ui merta ne unten päin utuista rantaa. Niit' aallot ne kantaa kuin kuultoa lunten.
Pois, pois yli aavain on polttava kaipuu. Mut vain se, ken vaipuu, se sävelet saa vain.
Mi helinä ikään yl' ulapan hiipi? - Vain uupunut siipi, vain mennyt ei mikään. 
Otto Manninen 1905


Mannisen kieli on kaunista, soinnikasta: hän hallitsee niin alku- kuin loppusoinnunkin. Runo toistaa - hyvin kauniilla tavalla - vanhan uskomuksen, jonka mukaan joutsen laulaa vain tehdessään kuolemaa. Sitten kun minun on aika lähteä tästä elämästä, toivoisin lähteväni joutsenen lailla, pehmeästi, laulaen, vedessä kelluen.

Mietin ja katselen Berliiniin talvehtimaan jääneitä joutsenia. Kuinka ne pärjäävät, jos joki jäätyy umpeen? Kaipaavatko ne jonnekin, ja jos niin minne? Sitäkin mietin, että minne mi…

Miten opiskella ruotsia opiskelematta ruotsia

Kuulutko sinäkin niihin, joille koulun ruotsin tuntien muisteleminen aiheuttaa ahdistusta? Minä saan näppylöitä prepositioista, enkä meinaa millään muistaa, ovatko sanat en vai ett. Kaiken lisäksi olen nähnyt painajaisia ruotsinopettajastani - vaikka minulla oli ruotsista kymppi.

Innostuin pari vuotta sitten pohjoismaisesta elokuvasta, luultavasti ja ihan rehellisesti siksi, että Ruotsissa ja Tanskassa on niin söpöjä näyttelijöitä. Mutta kun saksalaiset dubbaavat kaiken filmimateriaalin jonka saavat käsiinsä, niin en päässyt lainkaan kuulemaan, millaisilla äänillä puhuvat esimerkiksi Mikael Persbrandt, Ulrich Thomsen tai Iben Hjeile. Joo, Persbrandt puhuu Philip Moogin äänellä, ja täytyy myöntää, että hyvinhän Moog dubbaa. Mutta kun minä tahdon kuulla ehtaa aitoa skandinaavia. Niin oli pakko ruveta kertaamaan ruotsia. Hävettää myöntää, että vaikka minulla on papereissa virkamiesruotsin tutkinto, jouduin aloittamaan olla-verbin taivutuksesta.

Ilmoittauduin viime keväänä Neuköllnin kansa…