Viikon mietelause

"Ei tule elo etsimättä, kala jalan kastamatta." - Suomalainen sananlasku -

perjantai 13. tammikuuta 2017

Järkevää lukemista lapsille

Haluaisitko lukea kirjaa, joka alkaa: a aa aa a? Mikä on sellaisen kirjan sanoma? Sitä olen miettinyt siitä asti, kun aloitin koulun. Vieläkin se maailman tylsin kirja tuolla hyllyssä kummittelee, jonkinlaisena raadollisena muistomerkkinä äidinkielen tutkijoiden villistä päähänpistosta. Ai niin, sen nimi on Aapinen. Luultavasti kaikki 80-luvun alkupuolella koulunsa aloittaneet ovat joutuneet sen uhriksi.

Osasin kouluun mennessäni jo lukea, plus pari sanaa ruotsia. Kun noista järjettömistä, yksittäisistä tavuista päästiin joskus kevätlukukaudella oikeaan lukemiseen, jutut olivat lievästi sanottuna vähemmän kiinnostavia, kuin vaikkapa Ritari Ässän tekstitykset, joita piti opiskella jo tarhaiällä, kun muutkin pojat katsoivat sitä. Paras motivaatio lukutaidon harjoitteluun oli, kun ei ehtinyt lukea tekstityksestä aina kuin ensimmäisen rivin. Kun tarpeeksi pinnisteli ja luki muutakin, vaikkapa suomenruotsalaisia perunalaatikoita, oppi ennen pitkää niin hyvin, että nykyään voi katsoa ihan mitä tahansa ohjelmaa tekstityksillä, olettaen tietenkin, että teksti on kirjoitettu jollain sellaisella kielellä, jota osaa melko hyvin.

Minä muistan ulkoa sellaisen pätkän Aapisen kevätohjelmistosta, jossa piti lukea tavuviivojen kanssa ja isoin mustin kirjaimin: Oula pelaa palloa. Mummo seisoo maalissa. Kuvassa ne pelasivat jotakin, mistä kukaan ei oikein saanut selvää, että oliko se käsi- vai jalkapalloa vaiko sittenkin tennistä ilman mailoja. Sitä paitsi meidän kylillä ei asunut ketään Oula-nimistä. Paljon hauskempaa oli, kun opettaja alkoi lukea meille ääneen kirjaa nimeltä Teo ottaa pitkät. Niin harvinainen nimi kuin Teo onkin, meidän luokalla oli yksi. Hänelle kirjavalinta ei oikein ollut kiva, kun toiset alkoivat kiusata. Erona Aapiseen tässä lastenromaanissa kuitenkin tapahtui jotain.

Aamulehden mielipidepalstalla erityisopettaja Riitta Ollila kirjoittaa lasten ja nuorten lukutaidosta. Hän on huolissaan muun muassa siitä, että osa nuorista ei lue yhtään mitään, ei edes nettitekstejä. Hän muistuttaa lukemisen tärkeydestä niin koulussa, päiväkodissa kuin kotonakin. Ollila viittaa myös lastenkirjailijana tunnettuun Kirsi Kunnakseen, joka muistuttaa isien tärkeydestä poikien lukuharrastuksessa. Jostain syystä isä tuntuu usein olevan coolimpi esikuva kuin äiti. Tätä kirjoittaessani kuuntelen toisella korvalla, kuinka mieheni lukee seinän takana pojalle ääneen. Pojalla on ikää jo kaksitoista vuotta, iltasatu on vaihtunut Harry Pottereihin ja Jules Vernen seikkailukirjoihin - mutta lukuhetki pitää olla, joka ilta. Minä saan lukea vain, jos mieheni on työmatkalla. Paremman puutteessa äiti ja suomen kielikin kelpaavat iltahyssyyn. Sekä poika että minä olemme ihastuneita Timo Parvelan kirjoihin, Sammon vartijat -sarja pärjää jännitävyydessä niin Harrylle kuin Kapteeni Nemollekin.

Minulla ei ole ääneen lukemisen lisäksi kuin yksi neuvo vanhemmille, jotka ovat huolissaan lastensa lukutaidosta. Se kuuluu: Antakaa lasten ottaa käsiinsä kirjoja! Heti kun onnistuu konttaamaan kirjahyllylle asti, pitää saada tutkailla sen sisältöä. Jos kaikki kiinnostavimmat opukset on sijoitettu ylähyllyille, on vaarana, että lapsi kiipeää hyllyyn ja hylly kaatuu. Parhaat siis alas. Vanhoja tietosanakirjoja (esim. Spectrum) ei välttämättä kannata heittää roskiin siksi, että ne ovat vanhanaikaisia. Tai sitten tilalle pitää ostaa uusia yhtä isoja, värikkäitä ja vaikeaselkoisia. Ainakin minä olin lapsena sitä mieltä, että mitä isompi kirja, sen parempi. Siitä on valokuvakin todesteena, mutten tiedä, missä se on. Poikani on ollut samoilla linjoilla. Kumpikaan meistä ei repinyt kirjoja. Poika kerran kyllä haukkasi palan pahvisesta Muumi-kirjasta, jonka hän sai mummoltaan 1-vuotislahjaksi. Mummo sitten tiedusteli puhelimessa, että oliko se hyvä kirja. Sanoin että kai se oli, kun poika siitä kerran maistoi. Ainakaan siinä ei lukenut a aa aa a, vaan siinä oli kuvia ja kerrottiin, mitä muumeille tapahtui.

Riikka

PS. Maitoa ei sitten liritetä mihinkään muovikannuun, vaan purkki reilusti pöytään. Siitä voi oppia lukemaan varsin vaikeitakin sanoja, jopa useammalla kielellä. Pastöroitua meijerimaitoa. Sitä kun juo pari lasillista, niin jo jaksaa taas lukea.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti