Viikon mietelause

"Metsässä olisi hyvin hiljaista, jos vain ne linnut laulaisivat, jotka parhaiten osaavat." - Henry van Dyke -

maanantai 18. joulukuuta 2017

Joulukalenteri: R niin kuin Rahmaninov

Sergei Rahmaninov kuuluu ehdottomasti suosikkisäveltäjiini. Linkin takaa löytyvällä youtube-videolla yksi suosikkipianisteistani, Martha Argerich, soittaa Rahmaninovin kolmannen pianokonserton Berlin Radio Symphony Orchestran kanssa, jota johtaa Riccardo Chailly. Valmistautukaa pitempään kuuntelusessioon. Miten olisi alkoholiton glögi sen kaverina? Nojatuoli, keinutuoli vai lampaantalja takan edessä?


sunnuntai 17. joulukuuta 2017

Joulukalenteri: Q niin kuin Quallen

Koska Q ei oikein taivu suomen kieleen, turvaudun toiseen kotimaiseeni eli saksaan. Saksassakin on vain kourallinen Q:lla alkavia sanoja, mutta onneksi ovat sentään meduusat eli Quallen.

Quallen. Teneriffa, Loro Park. Foto: mu.

lauantai 16. joulukuuta 2017

Joulukalenteri: P niin kuin Pöllö


Hyvistä maailmanparannusajatuksista huolimatta lankesin halpaan posliinin ja kirjoitin sille runon.

Pöllö

Halusin pöllön, sillä pöllöt näkevät kaiken, minutkin. Etsin kauan, valitsin posliinipöllön made in china ja söin sen kanssa kiinalaisen pika-aterian: rapeaa kanaa hapanimeläkastikkeessa. Sillä viikolla olin päättänyt boikotoida kaikkea kiinalaista. Pöllö ei sanonut siihen mitään.


perjantai 15. joulukuuta 2017

Joulukalenteri: O niin kuin oodi



Oodi itäsaksalaiselle katulyhdylle

Oi rakkaani, mikä harmi
kun et voi kertoa
mitä kuulet ja näet.
Betonivartesi huokosiin
tallentuneet salaiset keskustelut,
Stasin miesten askeleet,
nuorten romanttiset kuiskaukset,
vanhojen valitukset.

Kauniista kaunein lyhtysi
jakaa valot ja varjot, hehkussasi 
pyrähtelevät keltaiset kevääntuojat
ja kesän viimeiset hyttyset,
kottarainen nyppii matoa juurellasi,
koirat lähettävät viestejä toisilleen.

Vuodesta vuoteen sinä loistat,
vaikka kruunusi ruostuu.
Näytät kodittomille kodin,
kissoille suloiset pensaat,
ja valvot etten kompastu
irronneisiin katukiviin.


(C) Riikka Johanna Uhlig

 

torstai 14. joulukuuta 2017

Lumen tuoksu

Lumi lumelta tuoksuu
kuin muistojen valkea kulta

Lumi lumelta tuoksuu
kerran suudelman otin sulta

lumihiekan poskeltasi poimin
sinun silmäsi smaragdeina loistivat

yhtä jalkaa, yhdistynein voimin
kengät lumiauran lailla
ikiaikaisia askeleita toistivat


(C) Riikka Johanna Uhlig 2017


valokuvatorstai_lumi
Lumi. Kuva Tino Uhlig.
 

Joulukalenteri: N niin kuin neilikka

Neilikka sopii tuoksunsa ja makunsa puolesta joulunaikaan ja talveen. Se tuo mieleen piparitaikinan ja maustekoristeet. Neilikka on myös kaunis ja herkkä kukka, jota esiintyy muun muassa vanhassa japanilaisessa lyriikassa.

Selailin Tuomas Anhavan tankasuomennoksia sillä silmällä, että löytäisin N:llä alkavan runon tai runoilijan. Jäin kuitenkin lueskelemaan muitakin runoja, ja pysähdyin Yakamochin kohdalla. Onpa eriskummallinen tankaruno, ajattelin. Luin nimittäin:
Sinä hymyilit // kun kylvimme
Ai miten romanttista, ajattelin. Kaksin kylvyssä. Milloinkahan kylpyamme on keksitty? Ja mitä tekemistä sillä on tankarunossa, jossa yleensä kuvataan luontoa ja maisemaa. Huomasin melkolailla pian, että säe jatkuu "neilikat". Kukkaiskylpy, ajattelin - kunnes luin runon loppuun. Koko runo nimittäin kuuluu, säkeet oikein jaoteltuina:

Sinä hymyilit //
kun kylvimme neilikat: //
odota syksyyn. //
Ne kukkivat nyt. Sinä //
et ole näkemässä.

Ei siinä sitten oltukaan kylvyssä vaan kasvimaalla. Surullinen runo. Onkohan sinä kuollut vai lähtenyt? Runon tunnelma on niin voimakkaan surumielinen, että veikkaisin kuolemaa. Ensin kylvetään yhdessä kukkia ja suunnitellaan yhteistä tulevaisuutta. Suunnitellaan, millaista on sitten kun. Paitsi että sittenkunia ei tulekaan. Kun syksy (usein vanhuuden metafora, ainakin meillä länsimaissa) vihdoin saapuu, ei rakas olekaan enää läsnä. Niin paljon kuin väärinlukemiseni minua naurattaakin, runon kuvaama tilanne saa minut surulliseksi. Ajattelen omaa elämääni ja kavereideni elämää. Moni on menettänyt jonkun läheisen, rakkaan. Moni myös kipristelee turbulentin parisuhteensa kanssa, eikä huomaa ajatella että entä jos. Entäjos auttaa aika hyvin asettamaan asiat tärkeysjärjestykseen. Entäjos juuri nyt olisi ihan vain läsnä. Menisi yhdessä kylpyyn tai istuttaisi kukkia.

Sellainenkin ajatus Yakamochin säkeistä tulee mieleen, että lyyrinen sinä (se joka sanoo: odota syksyyn) on voinut aavistaa oman lähtönsä, kuolemansa, ja toivoo, että neilikat olisivat lyyriselle sinälle lohduksi. Varmaan ne ovatkin, mutta kyllä siinä kyyneliäkin valuu. Noin yksinkertaista, surumielistä ja kaunista - tankaa parhaimmillaan.

Runoja ja neilikoita, ole hyvä! 

PS. Yakamochin runo saa minut sellaiseen henkiseen tilaan, että koen tarpeelliseksi pyytää arkkienkeli Rafaelilta suojelusta rakkaalleni, joka on kaukana matkoilla. Toivon hänen palaavan luoksemme ehjänä ja kokonaisena. Ehkäpä ostankin hänelle neilikoita!

keskiviikko 13. joulukuuta 2017

tiistai 12. joulukuuta 2017

Joulukalenteri: L niin kuin Leino

En voisi jättää Eino Leinoa pois joulukalenterista. En kuitenkan halua toistaa Nocturnen enkä Lapin kesän tekstejä, vaikka ne ovatkin lempirunojani. Runossa Kansan valta on hieno ajatus, jota ei soisi unohdettavan.

KANSAN VALTA

Kansan valta kaikkivalta,
Suomi yksi yltä, alta,
kansan mieli, kansan kieli
valtioiden valtapieli,
seisoo Suomi niinkuin vuori,
Suomi vanha, Suomi nuori.

Laki turva miehen, naisen,
vapaus kansan, kansalaisen,
ihmis-arvo maassa mahti,
kansan valta kansan vahti,
maa ei orjan eikä herran,
mutta heimon vapaan kerran.


Lähde: Hannu Sarrala (toim.) 1981: Suuri runokirja. Valikoima perinteistä suomalaista runoutta. Karisto, Hämeenlinna.

maanantai 11. joulukuuta 2017

Joulukalenteri: K niin kuin Kesämuistot

No onkos tullut kesä nyt talven keskelle? No ei ole. Mutta onhan meillä muistot. Ja valokuvia.











Kesäaiheiset kuvat ovat lähtöisin Uhligin perheen salaisista kansioista. En muista, kuka on ottanut minkäkin - paitsi auringonkukat ovat minun, ja olen kuvasta ylpeä. Kesää muistellessa alkaa muuten tehdä mieli mansikkakiisseliä. Vaikka en olekaan kesäihminen, niin mansikoista minä tykkään. Millaisia kesämuistoja teille tulee mieleen? Oletteko onnistuneet vangitsemaan kesän kuviin tai hillo- ja yrttipurkkeihin?


sunnuntai 10. joulukuuta 2017

Joulukalenteri: J niin kuin Jo joutuu ilta


Sibeliuksen joululaulu Jo joutuu ilta ja tuuli käy ei ole maailman helpoin laulettava, eikä yksinkertaisuudestaan huolimatta helppo soittaakaan, sillä se on niin herkkä. Jyväskylän salonkiorkesteri ja naiskuoro Vaput onnistuvat siinä varsin hyvin.

Halusin ottaa J:n kohdalle musiikkia, ensinnäkin siksi, että pidän paljon tuosta Jean Sibeliuksen sävellyksestä ja sen sanoista. Ja toiseksi siksi, että Jyväskylän salonkiorkesteri on minulle tuttu, koska Jyväskylän aikoinani ja huilunsoittoaikoinani kävin siellä kerran tuuraamassa kakkoshuilistia. Soitimme Minnansalissa äitienpäiväkonsertin johtajanamme Hannu Tauriainen. Ohjelmassa oli muun muassa Straussin valsseja sekä Lasse Mårtensonin Myrskyluodon Maija. Konsertti harjoituksineen oli mieleenjäävä kokemus. Tykkäsin tosi paljon orkesterista, ja Tauriaisen johtoa oli helppo seurata. Enkä joutunut istumaan eturivissä, toisin kuin Jyväskylän Puhallinorkesterissa, jossa minua aina jännitti kamalasti, jopa harjoituksissa. Jotenkin minusta tuntui, että eturivissä soittaessa tekee enemmän virheitä.

Jo joutuu ilta (Det mörknar ute) - Sanat Zacharias Topelius noin 1897, suom. Aino Suonio

Jo joutuu ilta, ja tuuli käy yli tumman, synkeän salon.
Hämy majan verhovi matalan ja rikkaan uhkean talon.
Kun tuntea sais tuon pyhän, lohtua luovan valon!

Vaan tähdet lempeän hohteen luo syvyyksiin synkkiin asti.
Ja jouluvalkeat loistavat joka paikassa kirkkahasti.
Oi Luojamme, sä tule meille johtajaksi!

Nyt valkeus voittaa, ja synkkyyskin jo murtuu maisilla teillä.
Majassa halvimmassakin on sijansa enkeleillä.
Ja silloin on myös joulurauha parhain meillä. 


lauantai 9. joulukuuta 2017

Joulukalenteri: I niin kuin Itämeri

Itämeri, laaja, suolainen ja likainenkin vesistö, erottaa vanhan kotimaani uudesta kotimaastani. Siksi se on minulle tärkeä. Mutta meri myös pelottaa. Tulen helposti merisairaaksi, enkä voi olla ajattelematta Estonian haaksirikossa hukkuneita ihmisiä, joiden ruumiit nyt riutuvat Itämeren pohjassa. Silti meressä on jotain kaunista, mahtavaa, ajatonta. Se on niin kuin ihminen kaikkinen tunteineen, seesteisine hetkineen ja raivoisine vaikerruksineen.

Kokoelmassaan Sukupolveni unta Helvi Hämäläinen kirjoittaa, miltä Itämeri näyttää ja kuulostaa. Mikään tyyni päivä ei näytä olevan kyseessä, vaan meri on harmaa, ja laivat rikkovat jäistä pintaa.

- - 
  Itämeren murhe on jäätynyt, kuolinmessu lakkaamaton. 
Kaukaisten aikojen sankarit haudakseen saivat tylyn veden. 

  Itämeri ei laula, raivoaa vesi, ei laula, - - 
- - 
Täällä rauta laulaa - - 

Meri on mielenkiintoinen, koska siinä korostuu tyynen ja myrskyn, hiljaisuuden ja äänen, vastakkaisuus. Miksiköhän Helvi Hämäläinen kirjoitti, ettei meri laula? Minusta se laulaa, tässä vain lienee kyseessä heavyrock. Ehkä kaikki eivät miellä sitä musiikiksi.
 
Onko laulava rauta sitten laivojen kyljet jäätä vasten? Minulle tulee mieleen merimieslaulu, jonka kertosäe kuuluu: "Ennen oli miehet rautaa, laivat oli puuta, hiiohoi! Puuta ovat miehet nyt ja laivat ovat rautaa, hiiohoi, hiiohoi!" Hämäläinen jatkaa:

- - jäät ulvovat, suhisevat, kuorot henkien messuaa, 
   jäissä kuolema messuaa. 

Hurjaa. Vaikka edelleenkin pidän mainittua ääntä eräänlaisena musiikin genrenä enkä niinkään uskonnollisena resitatiivina. Runon alussa kirjailija viittaa laivoihin, jotka leikkaavat jäätä kuin veitset - siksi kai ajattelen raudan kohdalla laivoja. Mikä muu mereen ja jäähän liittyvä voisi olla rautaa? Mieleeni tulee reen tai kelkan jalakset. Jäihin uppoaminen, josta on vaikuttavia kohtauksia elokuvissa (esim. Joulutarina tai tv-sarja Myrskyluodon Maija). Vaikka kyllä Itämeren yllä (ja alla) ovat sotakoneetkin ulvoneet. Ilmaisusta rauta laulaa minulle tulee mieleen karmea elokuva Independence Day, jossa paksu leidi laulaa. Mikä torpedo se nyt sitten olikaan, joku hirmuase, jolla tuhottiin maailmanvalloitusta yrittäneet örkit. Sukupolveni unta -runokokoelma on kuitenkin syntynyt ennen Independence Daytä, joten Helvillä on tuskin ollut mielessään Will Smithin ja avaruusörvelöiden taistelu.


Kaukaisten aikojen sankareista minulle tulee ensiksi mieleen sotasankarit, vaikka yhtä hyvin runoilija voi tarkoittaa merimiehiä. Miksiköhän minä ajattelen sotaa? Ehkä se liittyy ajatuksiin Suomen itsenäisyydestä, johon minun mielessäni liittyy myös marssimusiikki, puhallinorkesterit ja Jääkärimarssi. Mitään trumpetteja Hämäläisen runossa ei kuitenkaan esiinny eikä pyssyjäkään, joten sotatulkinta lienee vain minun päässäni. Luulen, että runoilija pohtii vain meren olemusta ylipäätään, sitä uhkaavuutta, joka Itämerestäkin huokuu. Sen vastakohtana mainitaan kaukaiset suuret meret, jotka laulavat ja vihertävät. Eiköhän tässä ole kyseessä optinen harha - mitä kauempaa merta katsoo, sitä rauhallisemmalta ja tasaisemmalta se näyttää. Kyllä on mennyt rautaa ja ruumiita isompiinkin meriin. Titanic, MS Poseidon ja Costa Concordia tulevat ensimmäisenä mieleen.

Tässä runossa Itämeri on hurja, raaka ja armoton. Sanat saavat minut miettimään, onko sittenkään hyvä ratkaisu pyytää jälkipolvia ripottelemaan tuhkaani juuri Itämereen. Olisiko Päijänne rauhallisempi valinta? Kyllä sekin osaa myrskytä ja raivota. Vietin lapsuuteni Päijänteen saaressa, joten olen sen reuhtomisen nähnyt. Dahme-joki täällä Berliinin laitamilla on melko lailla rauhallinen tuttavuus. Saakohan sinne ripotella tuhkia vai rehevöityykö se? Äh, taitaa olla parasta elää vielä tosi kauan, niin ehtii rauhassa pohtia asiaa. Sitä paitsi olen päässyt vasta kirjoittamisen alkuun.

Itämeri. Kuva: Tino Uhlig

perjantai 8. joulukuuta 2017

Joulukalenteri: H niin kuin Hauki

Jos menen kirjastoon tietämättä, mitä tulin hakemaan, katson yleensä ensiksi H:sta. Pidän melkein aina H:lla alkavista kirjailijoista. Hesse, Heine ja Hemingway saavat nyt kuitenkin tehdä tilaa Aaro Hellaakoskelle ja hänen kummalliselle hauelleen.

Aaro Hellaakoski:
HAUEN LAULU

Kosteasta kodostaan
nous hauki puuhun laulamaan
kun puhki pilvien harmajain
jo himersi päivän kajo
ja järvelle heräsi nauravain
lainehitten ajo

nous hauki kuusen latvukseen
punaista käpyä purrakseen
lie nähnyt kuullut haistanut
tai kävyn päästä maistanut
sen aamun kasteenkostean
loiston sanomattoman

kun aukoellen luista suutaan
longotellen leukaluutaan
niin villin raskaan se virren veti
et vaikeni linnut heti

kuin vetten paino
ois tullut yli
ja yksinäisyyden
kylmä syli.

Tämän runon valintaan on toinenkin syy kuin pelkkä H. Isäni piti tästä runosta. Olen perinyt häneltä Unto Kupiaisen Lyhyen runousopin, johon hän on tämän runon kohdalle kirjoittanut "erinomaisen mainio runo". Isän kuolemasta on pian kolme vuotta, mutta sitä on vieläkin vaikea käsittää. Haluaisin soittaa hänelle puhelimella, mutta ei puhelin yhdistä Taivaaseen linnunlaulupuun oksalle. Tämä runo, Hauen laulu, yhdistää meitä. Luin sen isän muistotilaisuudessa. Toivon, että hän kuuli.
 

lyhyt_runousoppi
Unto Kupiainen: Lyhyt runousoppi

torstai 7. joulukuuta 2017

Joulukalenteri: G niin kuin Granlundin aarre



Kun kävin koulun ensimmäistä luokkaa, saimme musiikin tunneilla ehdottaa, mitä kappaleita laulettaisiin. Ihastuin oppikirjan sivuun 99, jossa oli sininen maisema sekä laulu, joka oli sävelletty Juhana Fredrik Granlundin runoon Kotomaamme.

Laulu alkaa: "Täällä Pohjantähden alla on nyt kotomaamme". Pohjantähti esiintyy monissa suomalaisissa lauluissa ja runoissa, eikä olekaan aivan helppoa löytää nettiviidakosta sitä oikeaa laulua. Lauluaarteiden etsintään kannattaakin suhtautua niin kuin Peppi Pitkätossu Pönkkiin: sen tietää löytäneensä vasta sitten kun on löytänyt sen.

Osuin Kotomaamme-laulun taltiointia etsiessäni väärään sävelmään - jota mies laulaa kirkossa, jossa olen päässyt ripille ja mennyt naimisiin. Ja esittänyt paimenta ja enkeliä ja soittanut parvella huilua. Kirkossa, jonka rahoitti Hanna Parviainen ja suunnittelivat arkkitehdit Armas Lindgren ja Bertel Liljequist. En enää kuulu kristilliseen seurakuntaan, mutta jos jossain joulun tähti on läsnä, niin juuri Säynätsalon kirkossa. Vietin koko lapsuuteni Säynätsalon saarilla, ja sen tähden kelpuutan kuunneltavaksi Juhana Fredrik Granlundin Kotomaamme sillä melodialla, jota minä en ennestään tuntenut. 


Sata asiaa

Retrospektiivejä 40 vuoden ajalta. Samalla vastaus Runotorstain haasteeseen "sata".

Sata asiaa

Enkeli Mikaelin siivet
kengänkiilloke
värikkäät jouluvalot.

Pellavaisen laudeliinan tuoksu.

Rahka,
blogin kirjoittaminen,
onnistunut valokuva,
perunat.

Rakas vanha ystävä.
Tomppa.

Telemannin 12 fantasiaa huilulle ilman säestystä, 
Reidar Särestöniemen maalaukset joita minulla ei ole,
alkavan lumisateen tuoksu,
vaaleanpunaiset neilikat,
lasiesineet,
maksapatee.

Puolukkahillo
koivuaiheiset paksut verhot
pöllö
piano

Vuoripalmu ruukussa
Lassi Nummen lyriikka
isä reppu selässä
koivupuinen kahvipöytä
perhe


hallan turva
pieni ohutjalkainen hämähäkki
enkeli Joachim
Villám, hevonen

Huurre
kuura

aamukaste ruoholla paljain jaloin

Finnair - ja illaksi kotiin

Grünaun metsä
iso vanha mänty

airojen lipuminen hiljaisella lammella

poronjäkälä
kissankäpälä
purkillinen puutarhamustikoita
terveydenhuolto
puuvillaverhot kadunpuolen ikkunassa

katu
croissantit

Jyväskylän matkakeskus
männikkömetsät ja rantojen raidat
puhallinyhtyeet
valssi Rantakoivun alla soitettuna puhallinorkesterilla rantakoivun alla
rantasauna Päijänteellä
syysmyrsky Päijänteellä
Kinkovuoren kissankäpälät

Reikäkone
Lapinpuukko

Rakas jota ei saa omistaa
Pöytä jonka tahtoisin somistaa
Kalkkuna, jonka sisällä on hedelmiä

Ponileiri

Mustalaisleiri muuttaa taivaaseen

teatterin teatterille ominainen tuoksu

Yggdrasil maailmanpuu
sielu ottaa linnun hahmon
yksinäinen maisema
tundran vihreän sävyt:

kasvillisuus ei kunnioita valtioiden rajoja


eikä Kontio
ihmisen elintilaa
koska on metsän kuningas
koska ihminen kaataa metsää
koska marjat
tasa-arvo
puolukkapoimureissa
ja muurahaispesissä
ajattelee karhu

keksien keksiminen keksien takia
ja perunoitten

Menin kaksivuotiaana naapuriin
aamulla kysymään perunoita
Annettiin
ja vieläkin tarjottaisiin
jos menisin
naapuriin.

Älä koskaan ota runoilijaa
luoksesi asumaan:
se menee naapuriin
kerjäämään perunoita.

Sauli Niinistön rouvakin on runoilija.
Sillä on tarpeeksi perunoita
mutta liian suuret pidot.

Soittajille tarjottiin kerran
sahtia
ja villisikakeittoa
vaikka oltiin soitettu väärin
vesisateessa
Putkilahden maailman pienimmillä jazzfestareilla
tosi väärin
ennen sahdin juontia 

Ikinä en palaisi Putkilahteen
selvin päin.

Perkeleen ikävä Keski-Suomeen jota ei ole.

Laaksojen liepeillä koivikkohaat.


(C) Riikka Johanna Uhlig 6.12.2017

Linkit ja kuvat lisäsin jälkeenpäin, vähän niin kuin wikipediassa, että mikä sopii mihinkin.

pöllö_ru





hevonen

metsä
finnair_valokuva_ru

lassi_nummi

piano

unohdettu_valokuva_ru

keskiviikko 6. joulukuuta 2017

Joulukalenteri: F, Nikolaus ja kengät

Kun saksansuomalaisten perheiden lapsilta kysyy, mikä on itsenäisyyspäivä tai miten sitä vietetään, niin he saattavat sanoa, että silloin kenkiin ilmestyy suklaata, pähkinöitä ja omenia. Mutta vain, jos on illalla puhdistanut kenkänsä.

Monikulttuuristen perheiden kulttuuriset ongelmat ovat moninaiset. Suomen ja Saksan välillä kulttuuriset erot eivät ole niin hirveän suuret. Kristinusko on vuosisatojen ajan värittänyt kummankin maan kulttuuria. Kummassakin tunnetaan Martin Luther, jonka teesien naulaamisesta tuli muuten juuri kuluneeksi 500 vuotta. Niin Saksassa kuin Suomessakin on tapana antaa jouluna lahjoja, juhlia uutta vuotta samana yönä, muistella pääsiäisenä Jeesuksen kuolemaa ja ylösnousemusta. Myös syntymäpäivinä annetaan lahjoja ja syödään yhdessä kakkua. Kakku saattaa olla eri reseptillä valmistettua, mutta kaiken kaikkiaan ja päällisin puolin juhlapäivät ovat melkolailla samat.

Paitsi 6.12. Sen lisäksi, että se on Suomen itsenäisyyspäivä, se on Saksassa Pyhän Nikolauksen muistopäivä. Jos te ette vielä tunne tarinaa Nikolauksesta, niin minäpä kerron.

Eräässä kylässä asui yksinhuoltajaisä kolmen tyttärensä kanssa. Vai olikohan se äiti? Perhe oli kumminkin niin pienituloinen, ettei sillä ollut varaa kouluttaa eikä elättää aikuistuvia tyttäriä. Tyttärillä ei näyttänyt olevan muuta vaihtoehtoa tienata elantoaan kuin ryhtyä ilotytöiksi. Isää sellainen ajatus kauhistutti ja varmaan tyttöjä myös. 

Eräänä päivänä - tai mikäs eräs päivä se nyt oli, kun se oli tarkalleen joulukuun kuudes - tyttäret olivat käyneet kaupungilla ostamassa viimeisillä roposilla pettujauhoa, niin satoi räntää ja heidän ainoat saappaansa kastuivat loskassa litimäriksi. Koska heillä onneksi oli vielä halkoja, niin he saattoivat sytyttää takkaan tulen ja panna kenkänsä takan eteen kuivumaan. Koska märät puut savusivat, oli pakko avata ikkuna. 

Siinä sitten tämä Pyhä Nikolaus (vrt. Santa Claus) sattui ratsastamaan hevosellaan juuri sen kylän halki. Hän kuuli ikkunasta tyttöjen valituksen. 
- Porttolaan? Hyi hitto...
- Lissu, älä käytä tuommoista kieltä!
- Mikä se porttola edes on?
- No se on se ilotalo josta kerroin sulle eilen, pölvästi!
- Siis bordelli. Ja siis ennemmin mä vaikka vedän itteni hirteen kun menen sinne lihavien hikisten ukkojen pantavaksi... 
- Siis hyi millaista kieltä sä käytät, missä sä olet tuollaista oppinut?
Ja tämän kuullessaan Nikolaus ajatteli, että kyllä ei nyt ole asiat hyvällä tolalla tuossa perheessä. Ja koska hän oli rikas mies ja rikkaiden kuuluu auttaa köyhempiä, hän kaivoi pussistaan kolme lanttia. 

Nikolaus heitti lantit kohti avointa ikkunaa. Entisenä käsipallomaajoukkueen hyökkääjänä hänellä oli hyvä sihti, ja kolikot tipahtivat tyttöjen saappaisiin. Eivätkä ne olleet mitä tahansa taalereita vaan kullasta valmistettuja juhlaeuroja. Tyttäret katsoivat hämmästyneinä ensin kenkiin pudonneita lantteja, sitten toisiaan. Sitten he ryntäsivät ikkunaan nähdäkseen, kuka rahat oli heittänyt, mutta liian myöhään - Nikolaus ratsasti jo kaukana kohti auringonlaskua, jota ei tosin näkynyt, koska satoi kerran räntää. Joka tapauksessa rahat olivat hyvin arvokkaita. Seuraavana pankkipäivänä tyttäret veivät ne pankkiin vaihdettaviksi, ja he saivat niistä niin paljon rahaa, että elivät onnellisina elämänsä loppuun asti. Ja elävät vielä tänäkin päivänä, elleivät ole jo kuolleet.


Nikolauksen uskotaan edelleen kiertävän varhaisena joulukuun kuudennen päivän aamuna Saksan teitä ja kyliä ja antavan avustusta sen tarpeessa oleville. Kunnioituksesta häntä kohtaan saappaat ja muut kengät puhdistetaan ja kiillotetaan ja pannaan oven pieleen odottamaan salaperäistä hyväntekijää. Kun enimmät suklaat on syöty ja posket pullottavat saksanpähkinöistä, voidaankin sitten sytyttää ne kaksi kynttilää, jotka on äidille niin tärkeitä, syödä punajuuria ja katsella tietokoneen näytöstä Linnan Juhlia. Siellä niitä rikkaita marssii kaksituhatta kappaletta. Mitähän jos kaikki vähävaraiset veisivät kenkänsä tanssin aikana Linnan oven taakse, mahtaisiko lantti kilahtaa?

PS. Jotta F-kirjain ei jäisi tyystin käyttämättä, kuunnelkaamme tänään F.E. Sillanpään runoon perustuvaa Marssilaulua. Reippaan torvimusiikin ja komian kuorolaulun myötä Berliinin Grünau lähettää terveisiä satavuotiaalle Suomelle!

tiistai 5. joulukuuta 2017

Sävy

Vastauksena Runotorstain haasteeseen, näin tiistaina, mietin, miten harmaaseen harmitukseen taikoisi väriä. Mahtaakohan onnistua? Tiistai on jostain syystä inhokkipäiväni.

Sävy

Taas käytökseeni lipsahti
väärä sävy,
sormi painoi
vääränväristä nappia.

Postiljooni väärässä kerroksessa
kiroaa
eikä päivä muutu
sen aurinkoisemmaksi,

ostaisin oransseja
luomuclementiinejä -
ehkä ne taikovat
tähänkin päivään
rohkeamman sävyn.


(C) Riikka Johanna Uhlig 2017

Gaerten_der_Welt_Berlin_Marzahn

Runometsän facebook-sivut muuttaneet

Runometsällä on nyt uudet facebook-sivut, joita ylläpitää Runo Metsä. Seinältä voit seurata juttuja ajankohtaisista kulttuuriasioista sekä lukea runoja ja mietelauseita. Voit myös kommentoida juttuja, kun liityt kaveriksi.
Käy tutustumassa! https://www.facebook.com/runo.metsa.56

Joulukalenteri: E niin kuin Edith

Edith_Soedergran_Stjaernorna
Talventorkkuja. Kuva: Tino Uhlig.
E on helppo kirjain joulukalenteriin, sillä Edith Södergran kuuluu lempirunoilijoihini. Rakastuin jo nuorena runoon, jossa tähti putosi maahan, ja sitten kiellettiin astumasta siihen, ettei mene lasinsiru varpaaseen. Siinä on jotain... poeettista.

sjtaernorna_edith_soedergran

Puutarha sielun tai mielen metaforana. Se on jotain valtavan kaunista. Ehkä kauniin huomaa vasta, kun jotain särähtää rikki. Tähti putosi kilahtaen. Voisikohan tässä olla maailman kaunein runo?

maanantai 4. joulukuuta 2017

Joulukalenteri: D niin kuin Diktonius


D:n kohdalla Runometsän joulukalenteri tarjoilee teille kolme Elmer Diktoniuksen aforismia. Mitä mietteitä ne teissä herättävät?

Vain kesyt linnut kaipaavat. Villit lentävät.

Mietin, että taidan olla aika kesy. Mutta en ole aina ollut: nousin ensimmäisen kerran sinivalkoisille siiville päästäkseni poikaystäväni luo. Toisin sanoen hän lensi edeltä ja minä perässä. Ulkomaille. Hänen kotimaahansa. Sittemmin ollaan rakenneltu pesää. Vieläköhän sitä joskus kohoaisi siivilleen? Omilleen, eikä Finnairin.

Kirjoitan, koska olen heikko. Parempi olisi mennä kirves kädessä maailmaan ja huitoa ympärilleen.

Olisiko? Ketä haluaisit huitoa ensimmäisenä, Elmeri? Ihmettelen, että mies, jolle on annettu kourallinen sanoja ja kyky järjestää niitä, kirjoittaa tuollaisia. Tulee mieleen Eppu Normaalin kappale: työttömyys, viina, kirves ja perhe, lumihanki, poliisi ja viimeinen erhe. Näistä aineksista on tehty sekä pohjoismainen dekkarikirjallisuus että suomalainen poplyriikka. Voisiko olla niin, että kirjoittaminen tekee heikosta rohkean? Silloin ei tarvita kirvestä. Eikä laulaessa.

Vihje elämäkertani kirjoittajille: olen nelikulmainen.

Tuollaistapa ei olisi tullut minulle mieleen sanoa. Ei sittenkään, vaikka olen viime päivinä miettinyt paljonkin nelikulmaisuutta, lähinnä siitä näkökulmasta, että jos lautaset olisivat nelikulmaisia, ne mahtuisivat paremmin kaappiin. Ja muuttolaatikoihin. Ei jäisi hukkatilaa. Mutta mitähän runoilija tarkoittaa sillä, että minä on nelikulmainen? Runoilijako, Elmer Diktonius itse? Vai onko tässä kyseessä lyyrinen minä jostakin laajemmasta kokoelmasta tyyliin "Runo siitä kun kolmio, neliö ja ympyrä tapasivat bussipysäkillä"? Minussa on ainakin enemmän kulmia kuin neljä. Ja kulumia luultavasti vielä enemmän. Valitan, en pääse sisään Diktoniuksen aivoituksiin. Kirjoitan hänen aforismeistaan vain, koska hänen nimensä sattuu alkamaan D:llä.

Koettakaa kestää, enää 20 yötä, niin Joulupukki tuo teille uuden runokirjan.

Yllä olevat aforismit olen lainannut blogista Loistava puhallus.

sunnuntai 3. joulukuuta 2017

Joulukalenteri: C niin kuin cala


Miksiköhän valitsin kirjaimen C ja päätin kirjoittaa kaloista? Jotakin, mitä minulle tulee mieleen Paul Kleen taulusta Kalataikuutta, josta ajatuksia eilisessä joulukalenterin luukussa. Onneksi on Cepola Rubescens, Liekkikala.

LIEKKIKALA

Kuin liekkikala sameassa joessa
olet sinä, minun kaupungissani
kirkas, kirkkaampi, kirkkain.

Jäätyvässä vedessä
sormeni palavat.

Alumiinihormeista
nousee vierasta punaista höyryä.


(C) Riikka Johanna Uhlig 2017



lauantai 2. joulukuuta 2017

Joulukalenteri: B niin kuin Bo Carpelan

kalataikuutta

Tänään tutkailemme Bo Carpelanin runoa Kalataikuutta. Carpelan puolestaan on tutkaillut Paul Kleen taulujen nimiä. Minä puolestani olen tutkaillut Kleen tauluja. Mitähän näistä syntyy? Luultavasti aikamoinen sotku katiskassa.

Minä en tiedä, onko Bo Carpelan katsellut Paul Kleen tauluja kirjoittaessaan runokokoelmaa Kleen taulun nimi, vai onko hän keskittynyt niiden nimiin. Minusta vaikuttaa siltä, että hän on ottanut nimen ja kirjoittanut, mitä ajatuksia se hänessä herättää. En suinkaan muista ulkoa kaikkia Kleen tauluja, puhumattakaan niiden nimistä, mutta onneksi on Internet. Joitain tauluja on myös ollut esillä Berggruen-museossa Berliinin Charlottenburgissa. Siellä minä olen niitä nähnyt. Myöhemmin tarkastelin joitain niistä pinterestissä, ja jotkut inspiroivat minua kirjoittamaan runoja. Tutkaillaan nyt kuitenkin ensiksi Kalataikuutta.

Carpelanin runo Kalataikuutta alkaa: Hän ui, hitain pyrstöniskuin. Ihminen siellä tietysti ui eikä kala, kun on hän eikä se. Lyyrinen minä haaveilee hänestä, olettaisin että naisesta, koska myöhemmin puhutaan hunnuista - mutta tämä on vain hatara olettamus. Silmä tuijottaa, ja siirrytään unikuvaan, joka muuttuu eroottiseksi: - - märkiä kirkkaita vartaloita, toisiaan tarkkailemassa, suita hiukan avoinna - - Märkyyttä, verta ja huohotuksia, mutta sitten tullaan stilliin, kylmään haluun ja liikkumattomuuteen.

Muistan joskus pohtineeni kalaa eroottisena symbolina ja kirjoittaneeni sekä novellin että runon, jossa esiintyi kaloja sellaisessa roolissa. Novelli ei menestynyt maagisen realismin kirjoituskilpailussa, runo taas käväisi arvostelupalvelussa saamassa parannusehdotuksia, mutta arvostelun kirjoittanut runoilija ajatteli niin eri suuntaan kuin minä, ettei runo koskaan tullut valmiiksi. Tai sitten vain luovutin kesken.

Olen selvästikin lukenut Freudin näkemyksiä unisymboliikasta, kun olen tulkinnut kaloissa olevan jotakin eroottista. Mutta niin on näköjään lukenut Bo Carpelankin. Kleen taulusta Fish Magic vuodelta 1925 en ainakaan ensi silmäyksellä löydä viitteitä erotiikasta. Kalojen joukossa on kuitenkin muita jänniä asioita, kuten kukkia sekä maljakossa että maassa kasvaen, ja monta kuuta. Ja on siellä sellainen pyöryläkin, jonka voisi tulkita munasoluksi, mikä viittaa hedelmällisyyteen. Mielenkiintoisinta minusta on, että syvyydessä eläviä kaloja voidaan pitää myös sielun syvyyksien ja syvimpien tunteiden symboleina. Sekä Klee että Carpelan ovat sukeltaneet sielujensa tai mieltensä syvyyksiin ja katsoneet, mitä löytyy. Mitenkähän minun sukellukseni onnistuu? Katsotaanpa huomenna!

Lähteet:
Bo Carpelan 1999: Kleen taulun nimi. Suomentanut (käsikirjoituksesta) Jaakko Anhava. Ja hyvin on suomentanut.
Klausbernd Vollmar 2007: Handbuch der Traum-Symbole. Die Bildsprache der Träume verstehen und nutzen.

perjantai 1. joulukuuta 2017

A niin kuin adventtikalenteri

Monet bloggaajat aloittanevat tänään joulukalenterin. Mahdollisesti jotkut muutkin kuin minä aloittavat A:sta. Mutta taatusti ei jokaisessa blogissa ole ensimmäisenä Heikki Asunnan runoa Täysikuu. Tässä on.

Hirvas_RU
Hirvas ja täysikuu. RU-16.
TÄYSIKUU

Paan hiihtää ilki alaston
yön selkään kera neidin, jonka
saaliikseen hän saanut on,
ja hongan korvaan kuistaa honka:
- Tavatonta tapahtuu!
Täysikuu.

Ja neiti seuraa itkien
ja nyyhkyttäin ja vuoroin naurain.
Paanin otsaan seppelen
hän kietoo sormin hennoin, haurain.
Sulhaspoika sarvipää!
Hirveää!

Mut jälleen jatkuu kumma tie,
vie pitkin, poikin korpimaita.
Lyly liukuu - minne lie,
voi, hullusti on kaiken laita!
Ihme! Kuka uskoiskaan!
Paan, itse Paan!

Paan, itse Paan, hän huiluaan
jo sormii, soittaa outoon uneen
kaikki luodut päällä maan,
myös neiti raukan rakastuneen.
Tavatonta tapahtuu.
Täysikuu.


Lähde: Hannu Sarrala (toim.) 1981: Suuri runokirja. Valikoima perinteistä suomalaista runoutta. Karisto, Hämeenlinna. - - Upea kirja!

perjantai 24. marraskuuta 2017

Naapurit lähtivät



Meitä on monia kansoja täällä Berliinissä. Monet ovat tulleet tänne vapaaehtoisesti. Kurjaa on, jos joutuu lähtemään vasten tahtoaan, palaamaan jonnekin, mistä ehkä on kerran tullut, mutta missä ei ole kotia. 

Runo Tschüß, tovaris kertoo siitä, kun Treptow'n kaupunginosan venäläiskasarmi suljettiin ja työntekijät palautettiin jonnekin, mistä he eivät olleet koskaan lähteneetkään. Moni oli täällä perheineen, ja heidän lapsensa olivat syntyneet Berliinissä. Tutut paikat ja kaverit jäivät tänne. 
Kun sotilaat lähtivät, ei venäjänkieliselle koulullekaan ollut enää niin suurta tarvetta. Tänne jääneet venäjänkieliset jäivät vaille koulua. Jäähyväisruno syntyi jokunen vuosi sitten aamun lehteä lukiessa.

Tschüß, tovariš

Perjantaiaamuna kahvikuppi ja lehti,
minun käy sääliksi
entisen Neuvostoliiton entisiä sotilaita,
jotka karkotettiin entisestä elämästään
entiseen Neuvostoliittoon.

Kasarmin hylätyistä seinistä  
kaikuvat globalisaation äänet:
The wind of change.   

   Huomisen lehdessä lähtevät
   amerikkalaisetkin.

Yksinäisyys putoaa,
kalahtaa lattiaan  
kuin yhden hengen rusinapakkaus. 




(C) Riikka Johanna Uhlig

PS. Berliini on ollut kotikaupunkini jo 15 vuoden ajan. Se on avannut porttinsa monille ulkomaalaisille, niin pakolaisille kuin työn tai rakkauden perässä muuttajillekin. Toivoisin, ettei ketään pakotettaisi lähtemään pois. Ettei pakolaisia lähetettäisi takaisin turvattomiin paikkoihin eikä sotilaita maihin, joita ei ole enää edes olemassa. Amerikkalaisiakin on lähtenyt, heidän neljästä tukikohdastaan enää kaksi on toiminnassa. Ajat muuttuvat. Onhan se tietysti niin, ettei liittoutuneiden enää tarvitse varsinaisesti valvoa Saksaa. Niin ne maailma ja politiikka vaikuttavat yksittäisten ihmisten kohtaloihin.