Siirry pääsisältöön

Pyhä Nikolaus

Suomen itsenäisyyspäivä ja Pyhän Nikolauksen päivä ovat ainoat juhlapäivät, jotka sattuvat Suomessa ja Saksassa samalle päivälle, mutta ovat eri juhlia.


Olipa kerran kolme köyhää tyttöä. Heidän köyhä isänsä, lihamestari tai mikä lie halonhakkaaja olikaan, olisi halunnut naittaa heidät, mutta perheellä ei ollut varaa myötäjäisiin. Tyttöjä uhkasi prostituutio. Mutta silloin Pyhä Nikolaus käveli tai ratsasti tai ajoi mopolla heidän ikkunansa ohi, ja koska ikkuna oli auki - saksalaisethan rakastavat tuulettamista - hän kuuli heidän huolensa. Niinpä hän heitti kolme kultarahaa sisään ikkunasta. Ne tipahtivat takan reunuksella roikkuviin sukkiin tai kilahtivat kakluunin eteen asetettuihin kenkiin. Kultarahat riittivät myötäjäisiksi, ja tytöt pääsivät asianmukaisiin naimisiin.

Muistelemme Nikolauksen hyväntahtoisuutta ja anteliaisuutta 6.12., tai oikeastaan jo edellisenä iltana. Puhdistamme kenkämme ja asetamme ne hyvään järjestykseen oven ulkopuolelle. Yöllä Nikolaus käy tuomassa niihin hedelmiä, pähkinöitä ja suklaata. Niitä on sitten mukava popsia ja miettiä, mitä tapahtuikaan silloin, kun Suomesta tuli itsenäinen valtio.


Tässä hauskassa runossa (jonka kirjoittajan nimeä en näin äkkiseltään löytänyt) pyydetään, ettei Nikolaus olisi kovin tarkka kenkien puhtauden suhteen. Mahtaakohan se tuoda herkkuja laiskurille, joka ei ole kiillottanut saappaitaan?

Lieber guter Nikolaus
Ich stell die Schuhe schmutzig raus
Ich sehe das nämlich nicht so eng
Du bist doch da nicht allzu streng?

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ekaa kertaa lukemassa

Eilen olin ensimmäistä kertaa lukemassa ääneen oman kirjani runoja. Jännäähän se oli. Kourallinen runonystäviä kokoontui Berliinin Suomikeskukselle kuuntelemaan runoja ja musiikkia sekä kahvittelemaan ja laulamaan yhdessä. Seuraavassa pieni kuvakimara tilaisuudesta.



Kiitokset yhteistyöstä, Berliinin Suomi Keskus, kiitokset Satu ja Anni, kotiväki sekä kaikki innokkaat kuulijat!

Joutsenlaulua

Osaan harvoja runoja ulkoa, mutta jos jokin runo on minulle erityisen tärkeä, se alkaa useiden lukukertojen tuloksena soida päässä. Yksi sellainen on Otto Mannisen Joutsenlaulua, kokoelmasta Säkeitä I vuodelta 1905.

Ui merta ne unten päin utuista rantaa. Niit' aallot ne kantaa kuin kuultoa lunten.
Pois, pois yli aavain on polttava kaipuu. Mut vain se, ken vaipuu, se sävelet saa vain.
Mi helinä ikään yl' ulapan hiipi? - Vain uupunut siipi, vain mennyt ei mikään. 
Otto Manninen 1905


Mannisen kieli on kaunista, soinnikasta: hän hallitsee niin alku- kuin loppusoinnunkin. Runo toistaa - hyvin kauniilla tavalla - vanhan uskomuksen, jonka mukaan joutsen laulaa vain tehdessään kuolemaa. Sitten kun minun on aika lähteä tästä elämästä, toivoisin lähteväni joutsenen lailla, pehmeästi, laulaen, vedessä kelluen.

Mietin ja katselen Berliiniin talvehtimaan jääneitä joutsenia. Kuinka ne pärjäävät, jos joki jäätyy umpeen? Kaipaavatko ne jonnekin, ja jos niin minne? Sitäkin mietin, että minne mi…

Miten opiskella ruotsia opiskelematta ruotsia

Kuulutko sinäkin niihin, joille koulun ruotsin tuntien muisteleminen aiheuttaa ahdistusta? Minä saan näppylöitä prepositioista, enkä meinaa millään muistaa, ovatko sanat en vai ett. Kaiken lisäksi olen nähnyt painajaisia ruotsinopettajastani - vaikka minulla oli ruotsista kymppi.

Innostuin pari vuotta sitten pohjoismaisesta elokuvasta, luultavasti ja ihan rehellisesti siksi, että Ruotsissa ja Tanskassa on niin söpöjä näyttelijöitä. Mutta kun saksalaiset dubbaavat kaiken filmimateriaalin jonka saavat käsiinsä, niin en päässyt lainkaan kuulemaan, millaisilla äänillä puhuvat esimerkiksi Mikael Persbrandt, Ulrich Thomsen tai Iben Hjeile. Joo, Persbrandt puhuu Philip Moogin äänellä, ja täytyy myöntää, että hyvinhän Moog dubbaa. Mutta kun minä tahdon kuulla ehtaa aitoa skandinaavia. Niin oli pakko ruveta kertaamaan ruotsia. Hävettää myöntää, että vaikka minulla on papereissa virkamiesruotsin tutkinto, jouduin aloittamaan olla-verbin taivutuksesta.

Ilmoittauduin viime keväänä Neuköllnin kansa…