Siirry pääsisältöön

Isoisän runo



Mennyt ennen kuin ehdin

Isoisä, sinun tarinasi
tässä, elämien varjossa
kirjoittamatta jäänyt
sinun valosi, jonka repaleiset lehdet
nyt maassa maatuvat –
ei, kauan sitten
maatuneet
kaatuneet.

Sinun junasi hiilesi
ratakiskosi äänitorvesi
sota ja uhka ja
tuli ja tuhka ja
tuli ja tuhka ja…

Sinun valosi, isoisä,
sinun varjosi
näin: tuossa
lumen peittämillä
ratakiskoilla, poissa
uhka, jäljellä vain tuli
ja tuhka.


(C) Riikka Johanna Uhlig 2016

Kommentit

  1. Hei Riikka, hieno runo. Sattumalta jotain kautta tänne päädyin nopsasti vilkuilemaan. Myönnän olevani aika ankara kriitikko, mikä ei ehkä ole paras luonteenpiirteeni, ja ehkä juuri siksi kun kehun aihetta on, kehun pyrin myös antamaan. Vaikka se meiltä suomalaisilta ei aina luonnostaan ulos tulekaan... Yksi hienoimmista jutuista kirjoittajalle on varmasti se, kun oma teksti aiheuttaa vieraassa jonkin tunnetilan (no, ainakin muun kuin inhon tai vastaavan :D) tai jopa kyyneleet silmiin. Näin kävi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vau! Mukava kuulla, että runo on osunut. Varmaan meillä kaikilla on yhteisiä elämänkokemuksia, mutta ihan helppoa ei ole sanoittaa niitä niin, että muut voisivat jakaa kokemuksen.

      Kuuntelin tässä joskus äänikirjana vietnamilaisen munkin Thick Nhat Hanhin pohdiskeluja hengellisistä asioista, ja hän muistutti omien juurien tärkeydestä. Se tuli tässä nyt mieleen. Ehkä voimme runouden tai muun taiteen kautta saada yhteyden niihin läheisiimme ja esi-isiimme, jotka eivät enää ole joukossamme maan päällä, tai joita emme edes koskaan ole tavanneet.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ekaa kertaa lukemassa

Eilen olin ensimmäistä kertaa lukemassa ääneen oman kirjani runoja. Jännäähän se oli. Kourallinen runonystäviä kokoontui Berliinin Suomikeskukselle kuuntelemaan runoja ja musiikkia sekä kahvittelemaan ja laulamaan yhdessä. Seuraavassa pieni kuvakimara tilaisuudesta.



Kiitokset yhteistyöstä, Berliinin Suomi Keskus, kiitokset Satu ja Anni, kotiväki sekä kaikki innokkaat kuulijat!

Joutsenlaulua

Osaan harvoja runoja ulkoa, mutta jos jokin runo on minulle erityisen tärkeä, se alkaa useiden lukukertojen tuloksena soida päässä. Yksi sellainen on Otto Mannisen Joutsenlaulua, kokoelmasta Säkeitä I vuodelta 1905.

Ui merta ne unten päin utuista rantaa. Niit' aallot ne kantaa kuin kuultoa lunten.
Pois, pois yli aavain on polttava kaipuu. Mut vain se, ken vaipuu, se sävelet saa vain.
Mi helinä ikään yl' ulapan hiipi? - Vain uupunut siipi, vain mennyt ei mikään. 
Otto Manninen 1905


Mannisen kieli on kaunista, soinnikasta: hän hallitsee niin alku- kuin loppusoinnunkin. Runo toistaa - hyvin kauniilla tavalla - vanhan uskomuksen, jonka mukaan joutsen laulaa vain tehdessään kuolemaa. Sitten kun minun on aika lähteä tästä elämästä, toivoisin lähteväni joutsenen lailla, pehmeästi, laulaen, vedessä kelluen.

Mietin ja katselen Berliiniin talvehtimaan jääneitä joutsenia. Kuinka ne pärjäävät, jos joki jäätyy umpeen? Kaipaavatko ne jonnekin, ja jos niin minne? Sitäkin mietin, että minne mi…

Miten opiskella ruotsia opiskelematta ruotsia

Kuulutko sinäkin niihin, joille koulun ruotsin tuntien muisteleminen aiheuttaa ahdistusta? Minä saan näppylöitä prepositioista, enkä meinaa millään muistaa, ovatko sanat en vai ett. Kaiken lisäksi olen nähnyt painajaisia ruotsinopettajastani - vaikka minulla oli ruotsista kymppi.

Innostuin pari vuotta sitten pohjoismaisesta elokuvasta, luultavasti ja ihan rehellisesti siksi, että Ruotsissa ja Tanskassa on niin söpöjä näyttelijöitä. Mutta kun saksalaiset dubbaavat kaiken filmimateriaalin jonka saavat käsiinsä, niin en päässyt lainkaan kuulemaan, millaisilla äänillä puhuvat esimerkiksi Mikael Persbrandt, Ulrich Thomsen tai Iben Hjeile. Joo, Persbrandt puhuu Philip Moogin äänellä, ja täytyy myöntää, että hyvinhän Moog dubbaa. Mutta kun minä tahdon kuulla ehtaa aitoa skandinaavia. Niin oli pakko ruveta kertaamaan ruotsia. Hävettää myöntää, että vaikka minulla on papereissa virkamiesruotsin tutkinto, jouduin aloittamaan olla-verbin taivutuksesta.

Ilmoittauduin viime keväänä Neuköllnin kansa…