Siirry pääsisältöön

Hyvää uutta vuotta

Hyvää uutta vuotta, hyvät lukijat, ja terveisiä Keski-Suomesta! Oletteko jo tehneet uuden vuoden lupauksia? Minä olen luvannut pedata sängyn joka aamu. Lisäksi otin vastaan kirjahaasteen. Suomen satavuotisjuhlan kunniaksi vuonna 2017 tulee lukea 100 kirjaa. Huh huijakkaa, yleensä luen ehkä kymmenen vuodessa. Saattaa olla, että ensi joulun ja uuden vuoden välillä on kova kiire lukea lasten kuvakirjoja...

Aloitan ruotsalaisella dekkarilla, Anna Janssonin kirjalla Alla kan se dig. Sain sen joulupukilta. Haluan opiskella ruotsia. Ja kuulla uutisia Maria Wernin rakkauselämästä. Olen myös vallan ihastunut Sjöwallin & Wahlöön vanhoihin Komisario Beck -romaaneihin. Niiden tapahtumat ovat aika kaukana samannimisen tv-sarjan maailmasta, mutta henkilöt ovat hauskoja. Pidän myös kirjojen yhteiskuntakritiikistä. Ja kun dekkareista puhutaan, ei pidä unohtaa vanhaa kunnon Sherlock Holmesia. Dekkarihyllyssäni on varsin kuluneen näköinen, pehmeäkantinen laitos novellikokoelmasta Punatukkaisten säätiö ja muita kertomuksia.

Kotona minua odottaa pari psykologiaa käsittelevää teosta sekä saksankielinen filosofian historia. Runoja varmasti luen myös, ainakin Karin Boyea ja Edith Södergrania - heidän runoistaan ajattelin kirjoitella teillekin. Joulupukki toi minulle myös yhden romaanin paljon kehutulta Knausgårdilta, joka on minulle uusi tuttavuus.

Haasteessa ei kielletä lukemasta uudestaan jo aiemmin lukemiaan kirjoja. Niitä kirjoja, jotka haluaa lukea uudestaan ja joista pitää aina vain. Lasten kirjoista aion lukea ainakin Elsa Beskowin Petterin ja Lotan joulun, joka on tallella äitini hyllyssä. Myös Uspenskin Fedja-setä, kissa ja koira on upeaa luettavaa, ainakin jos pitää piilosarkastisesta neuvostohuumorista. Lukisinkohan sen neljännen kerran? Samalla tulee mieleen Montgomeryn Runotyttö - miltähän se vaikuttaisi nyt aikuisena?

Sitten on niitä innolla aloitettuja ja kirjastoon palautettuja kirjoja, jotka jäivät sekä mieleen että kesken. Julia Franckin romaani Ruecken an Ruecken on yksi sellainen, samoin James Joycen Taitelijan omakuva nuoruudenvuosilta. Ja sitten se Lasijalkatyttö, olikohan kirjoittajan nimi Ali Shaw. Se oli hiukan omituinen ja jäi kai siksi kesken, mutta saatan siihen vielä palata.

Ehkäpä näillä pääsee alkuun, satahan alkaa ykkösestä. Mitä sinä aiot lukea uutena vuotena?




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ekaa kertaa lukemassa

Eilen olin ensimmäistä kertaa lukemassa ääneen oman kirjani runoja. Jännäähän se oli. Kourallinen runonystäviä kokoontui Berliinin Suomikeskukselle kuuntelemaan runoja ja musiikkia sekä kahvittelemaan ja laulamaan yhdessä. Seuraavassa pieni kuvakimara tilaisuudesta.



Kiitokset yhteistyöstä, Berliinin Suomi Keskus, kiitokset Satu ja Anni, kotiväki sekä kaikki innokkaat kuulijat!

Joutsenlaulua

Osaan harvoja runoja ulkoa, mutta jos jokin runo on minulle erityisen tärkeä, se alkaa useiden lukukertojen tuloksena soida päässä. Yksi sellainen on Otto Mannisen Joutsenlaulua, kokoelmasta Säkeitä I vuodelta 1905.

Ui merta ne unten päin utuista rantaa. Niit' aallot ne kantaa kuin kuultoa lunten.
Pois, pois yli aavain on polttava kaipuu. Mut vain se, ken vaipuu, se sävelet saa vain.
Mi helinä ikään yl' ulapan hiipi? - Vain uupunut siipi, vain mennyt ei mikään. 
Otto Manninen 1905


Mannisen kieli on kaunista, soinnikasta: hän hallitsee niin alku- kuin loppusoinnunkin. Runo toistaa - hyvin kauniilla tavalla - vanhan uskomuksen, jonka mukaan joutsen laulaa vain tehdessään kuolemaa. Sitten kun minun on aika lähteä tästä elämästä, toivoisin lähteväni joutsenen lailla, pehmeästi, laulaen, vedessä kelluen.

Mietin ja katselen Berliiniin talvehtimaan jääneitä joutsenia. Kuinka ne pärjäävät, jos joki jäätyy umpeen? Kaipaavatko ne jonnekin, ja jos niin minne? Sitäkin mietin, että minne mi…

Miten opiskella ruotsia opiskelematta ruotsia

Kuulutko sinäkin niihin, joille koulun ruotsin tuntien muisteleminen aiheuttaa ahdistusta? Minä saan näppylöitä prepositioista, enkä meinaa millään muistaa, ovatko sanat en vai ett. Kaiken lisäksi olen nähnyt painajaisia ruotsinopettajastani - vaikka minulla oli ruotsista kymppi.

Innostuin pari vuotta sitten pohjoismaisesta elokuvasta, luultavasti ja ihan rehellisesti siksi, että Ruotsissa ja Tanskassa on niin söpöjä näyttelijöitä. Mutta kun saksalaiset dubbaavat kaiken filmimateriaalin jonka saavat käsiinsä, niin en päässyt lainkaan kuulemaan, millaisilla äänillä puhuvat esimerkiksi Mikael Persbrandt, Ulrich Thomsen tai Iben Hjeile. Joo, Persbrandt puhuu Philip Moogin äänellä, ja täytyy myöntää, että hyvinhän Moog dubbaa. Mutta kun minä tahdon kuulla ehtaa aitoa skandinaavia. Niin oli pakko ruveta kertaamaan ruotsia. Hävettää myöntää, että vaikka minulla on papereissa virkamiesruotsin tutkinto, jouduin aloittamaan olla-verbin taivutuksesta.

Ilmoittauduin viime keväänä Neuköllnin kansa…