Siirry pääsisältöön

Kirjoitusmusiikkia

Olen viime päivät ollut musiikkitunnelmissa, johon syksy, sade ja pimenevät illat minua inspiroivat - ja musiikki puolestaan saattaa toimia innoituksen lähteenä kirjoittamiselle. Jos en saa mitään aikaiseksi, kuuntelen jonkun kappaleen, vaikkapa romanttishenkistä iskelmämusiikkia, ja sitten menen soittamaan sähköpianoa. Yritän opetella kappaleen korvakuulolta, löytää soinnut, muistaa sanat. Amatööriltä menee tunti jos toinenkin, ennen kuin kappale on korvassa ja paperilla, mutta se kannattaa, sillä kirjoitusinto palautuu takuuvarmasti tämän session jälkeen.

Kokosin vielä yhden suosikkilistan, tällä kertaa musiikkia, jota usein kuuntelen kirjoittaessani:

10 parasta sävelmää kirjoittamisen taustalle

1. Misen & Jakob Groth: Forgiveness (tv-sarjasta The Eagle)
2. Santiano, feat. Oonagh: Vergiss mein nicht
3. Faun: Isis
4. Ólafur Arnals, feat. Arnór Dan: For now I am winter
5. Ranarim: Kärleken slutar så sena
6. Sarah McLachlan: In the arms of an angel
7. Rasmus Seebach: Under sjernerne på himlen
8. Nightwish: Snowman
9. Elina: Över hedarna
10. Duivelspack: Voluspa (Yggdrasil)

Siinäpä kymmenen maagisen kaihoisaa sävellystä ja sanoitusta. Jos laulu maailmanpuu Yggdrasilista ei ole vielä tuttu, niin kuuntelepas - millaisia tunteita tämä kansansävelmä viikinkien ajalta sinussa herättää?

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ekaa kertaa lukemassa

Eilen olin ensimmäistä kertaa lukemassa ääneen oman kirjani runoja. Jännäähän se oli. Kourallinen runonystäviä kokoontui Berliinin Suomikeskukselle kuuntelemaan runoja ja musiikkia sekä kahvittelemaan ja laulamaan yhdessä. Seuraavassa pieni kuvakimara tilaisuudesta.



Kiitokset yhteistyöstä, Berliinin Suomi Keskus, kiitokset Satu ja Anni, kotiväki sekä kaikki innokkaat kuulijat!

Joutsenlaulua

Osaan harvoja runoja ulkoa, mutta jos jokin runo on minulle erityisen tärkeä, se alkaa useiden lukukertojen tuloksena soida päässä. Yksi sellainen on Otto Mannisen Joutsenlaulua, kokoelmasta Säkeitä I vuodelta 1905.

Ui merta ne unten päin utuista rantaa. Niit' aallot ne kantaa kuin kuultoa lunten.
Pois, pois yli aavain on polttava kaipuu. Mut vain se, ken vaipuu, se sävelet saa vain.
Mi helinä ikään yl' ulapan hiipi? - Vain uupunut siipi, vain mennyt ei mikään. 
Otto Manninen 1905


Mannisen kieli on kaunista, soinnikasta: hän hallitsee niin alku- kuin loppusoinnunkin. Runo toistaa - hyvin kauniilla tavalla - vanhan uskomuksen, jonka mukaan joutsen laulaa vain tehdessään kuolemaa. Sitten kun minun on aika lähteä tästä elämästä, toivoisin lähteväni joutsenen lailla, pehmeästi, laulaen, vedessä kelluen.

Mietin ja katselen Berliiniin talvehtimaan jääneitä joutsenia. Kuinka ne pärjäävät, jos joki jäätyy umpeen? Kaipaavatko ne jonnekin, ja jos niin minne? Sitäkin mietin, että minne mi…

Miten opiskella ruotsia opiskelematta ruotsia

Kuulutko sinäkin niihin, joille koulun ruotsin tuntien muisteleminen aiheuttaa ahdistusta? Minä saan näppylöitä prepositioista, enkä meinaa millään muistaa, ovatko sanat en vai ett. Kaiken lisäksi olen nähnyt painajaisia ruotsinopettajastani - vaikka minulla oli ruotsista kymppi.

Innostuin pari vuotta sitten pohjoismaisesta elokuvasta, luultavasti ja ihan rehellisesti siksi, että Ruotsissa ja Tanskassa on niin söpöjä näyttelijöitä. Mutta kun saksalaiset dubbaavat kaiken filmimateriaalin jonka saavat käsiinsä, niin en päässyt lainkaan kuulemaan, millaisilla äänillä puhuvat esimerkiksi Mikael Persbrandt, Ulrich Thomsen tai Iben Hjeile. Joo, Persbrandt puhuu Philip Moogin äänellä, ja täytyy myöntää, että hyvinhän Moog dubbaa. Mutta kun minä tahdon kuulla ehtaa aitoa skandinaavia. Niin oli pakko ruveta kertaamaan ruotsia. Hävettää myöntää, että vaikka minulla on papereissa virkamiesruotsin tutkinto, jouduin aloittamaan olla-verbin taivutuksesta.

Ilmoittauduin viime keväänä Neuköllnin kansa…