Siirry pääsisältöön

Hurjaa teatterienergiaa

Kaiken maailman hyvän päivän iskulauseissa sanotaan, että levitä siipesi ennen kuin on myöhäistä. No, mikäpäs siinä, ajattelin. Päätin kumminkin luottaa paikalliseen lentoyhtiöön, kun lähdin Tukholmaan käymään teatterissa.

Mikään ex tempore -matka tämä ei kylläkään ollut, vaikka ehkä siltä kuulostaa. En yleensä ryhdy hetken mielijohteesta noin isoon projektiin. Varasin matkan jo helmikuussa. En tiedä mistä mainos tupsahti eteeni, ehkäpä bittiavaruudessa vaikuttaa enkeli, joka tiesi, että minun kannattaa tehdä tämä matka.

Olen aika kova jännittämään matkoja ja ylipäätäänkin vieraisiin paikkoihin menemistä. Meinasi hermostuttaa, kun piti lähteä teatteriin. Sitten ajattelin, että kyllä varmaan Mikael Persbrandtia jännittää enemmän, hänhän siellä on näyttämöllä enkä minä. Helpotti.
noita_RU
Noita-akka

Maxim-teatteri on ihana paikka, siellä tuoksuu juuri oikeanlaiselta, teatterilta. Ja Stefan Larssonin ohjaama MacBeth oli loistava, sanokoon Expressenin arvostelija mitä tahtoo. Erinomaista teatteria, jossa teatterin perinteitä tulkitaan postmodernilla otteella. Kaikki näyttelijät olivat upeita.

Kirjoitin teatterikokemuksestani hieman tarkemmin ruotsiksi, en tiedä miksi, mutta se tuntui tarpeelliselta. Minulle tuli tunne, että Mikael Persbrandtin kyvyt menevät osin hukkaan elokuvissa ja tv-sarjoissa. Hän on loistava tulkitsija, mikä toki näkyy tv-ruudussakin, mutta hänen energiansa pystyy tuntemaan vain kun on fyysisesti läsnä. Hän oli, niin olin minäkin.

Kuvia näytelmästä löytyy Maxim-teatterin nettisivulta. Minä piirsin noita-akan.




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ekaa kertaa lukemassa

Eilen olin ensimmäistä kertaa lukemassa ääneen oman kirjani runoja. Jännäähän se oli. Kourallinen runonystäviä kokoontui Berliinin Suomikeskukselle kuuntelemaan runoja ja musiikkia sekä kahvittelemaan ja laulamaan yhdessä. Seuraavassa pieni kuvakimara tilaisuudesta.



Kiitokset yhteistyöstä, Berliinin Suomi Keskus, kiitokset Satu ja Anni, kotiväki sekä kaikki innokkaat kuulijat!

Joutsenlaulua

Osaan harvoja runoja ulkoa, mutta jos jokin runo on minulle erityisen tärkeä, se alkaa useiden lukukertojen tuloksena soida päässä. Yksi sellainen on Otto Mannisen Joutsenlaulua, kokoelmasta Säkeitä I vuodelta 1905.

Ui merta ne unten päin utuista rantaa. Niit' aallot ne kantaa kuin kuultoa lunten.
Pois, pois yli aavain on polttava kaipuu. Mut vain se, ken vaipuu, se sävelet saa vain.
Mi helinä ikään yl' ulapan hiipi? - Vain uupunut siipi, vain mennyt ei mikään. 
Otto Manninen 1905


Mannisen kieli on kaunista, soinnikasta: hän hallitsee niin alku- kuin loppusoinnunkin. Runo toistaa - hyvin kauniilla tavalla - vanhan uskomuksen, jonka mukaan joutsen laulaa vain tehdessään kuolemaa. Sitten kun minun on aika lähteä tästä elämästä, toivoisin lähteväni joutsenen lailla, pehmeästi, laulaen, vedessä kelluen.

Mietin ja katselen Berliiniin talvehtimaan jääneitä joutsenia. Kuinka ne pärjäävät, jos joki jäätyy umpeen? Kaipaavatko ne jonnekin, ja jos niin minne? Sitäkin mietin, että minne mi…

Miten opiskella ruotsia opiskelematta ruotsia

Kuulutko sinäkin niihin, joille koulun ruotsin tuntien muisteleminen aiheuttaa ahdistusta? Minä saan näppylöitä prepositioista, enkä meinaa millään muistaa, ovatko sanat en vai ett. Kaiken lisäksi olen nähnyt painajaisia ruotsinopettajastani - vaikka minulla oli ruotsista kymppi.

Innostuin pari vuotta sitten pohjoismaisesta elokuvasta, luultavasti ja ihan rehellisesti siksi, että Ruotsissa ja Tanskassa on niin söpöjä näyttelijöitä. Mutta kun saksalaiset dubbaavat kaiken filmimateriaalin jonka saavat käsiinsä, niin en päässyt lainkaan kuulemaan, millaisilla äänillä puhuvat esimerkiksi Mikael Persbrandt, Ulrich Thomsen tai Iben Hjeile. Joo, Persbrandt puhuu Philip Moogin äänellä, ja täytyy myöntää, että hyvinhän Moog dubbaa. Mutta kun minä tahdon kuulla ehtaa aitoa skandinaavia. Niin oli pakko ruveta kertaamaan ruotsia. Hävettää myöntää, että vaikka minulla on papereissa virkamiesruotsin tutkinto, jouduin aloittamaan olla-verbin taivutuksesta.

Ilmoittauduin viime keväänä Neuköllnin kansa…