Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on marraskuu, 2016.

B niin kuin Baudelaire

No niin, tulihan se Baudelaire-innostuskin takaisin. Tässä siis aakkosista B. Tai A niin kuin Albatrossi, yksi hienoimpia ranskalaisen Charles Baudelairen runoista.

Luin Pahan kukat (Les Fleurs du mal) joskus runouden opintoihini liittyen. Silloin käsissäni oli Yrjö Kaijärven suomennos, jossa kuitenkin oli vain osa runoista. Muistan runojen surumielisen, ehkä ankeankin tunnelman, eikä niiden symboliikka tuolloin vielä oikein auennut minulle. Ehkä vain ei ollut tarpeeksi aikaa paneutua asiaan. Olisi kyllä kannattanut olla.

Jokunen vuosi sitten ilmestyi Antti Nylénin suomennos (tai suomenkielinen tulkinta, kuten hän asian ilmaisee) koko teoksesta. Hänen vapaamittainen käännöksensä herätti tietysti keskustelua: voiko Baudelairea tulkita näin? Kaijärvi kirjoitti tarkkaan mittaan, Nylén taas tulkitsee runot meille suomalaisille suomeksi postmoderniin tapaan. Pidän molemmista käännöksistä, mutta vielä enemmän Nylénin työstä. Ylipäätään olen kiitollinen, että noin taivata runoniekka on suome…

Runoja henkiseen hyvinvointiin

Anna Tommola kirjoittaa tänään Helsingin Sanomissa runouden vaikutuksista oppimiseen ja hyvinvointiin. Artikkelissaan hän kokoaa lyhyesti viimeaikaista tutkimustietoa aiheesta. Olen kyllä käytännössä huomannut, että runojen lueskelu (tai kirjoittaminen) kaikessa rauhassa sohvalla parantaa psyykkistä olotilaani, mutten tiennyt, että asia on myös todistettu tieteellisesti.

"Etenkin juuri monitulkintaisen runouden lukeminen lisää aktiivisuutta aivojen oikealla puoliskolla, joka liittyy omaelämäkerralliseen muistiin. Runoista nouseviin mielleyhtymiin voi heijastella omia muistojaan ja tunteitaan." Näin kirjoittaa Tommola viitaten Liverpoolin yliopiston tutkimuksiin.

Tässäpä siis teille runopala purtavaksi, kahvitauolla keskusteltavaksi tai sohvalla nautittavaksi:

Elämä Katri Vala (kokoelmasta Paluu, 1934)

Tie tulee tuntemattomasta,
tie katoaa kaukaisuuteen.
Puitten ylitse kulkee aika.
Aurinko syttyy ja sammuu.
Tiellä on kimmeltävät läikät,
tiellä värisevät lehtien varjot.
Ma…

Över hedarna

Löysin youtubesta kaunisäänisen laulajan nimeltä Elina, ihania ruotsinkielisiä kappaleita!

Att översätta dikter

Vilken var först, dikten eller översättningen? Det har jag glömt. Man kan alltid skriva annars...

Översättandets existentiella fragor nr 1      - ändras hela tiden -
Nu
Huset blir lugnt, jag börjar teckna, börjar skriva, börjar tänka
(jag kan inte  tänka på svenska)
på hästar  och flaskor, jag 
(som drack  den å i blod)
börjar vara, existera, när huset blir lugnt nu. 


Kääntämisen eksistentiaalisia kysymyksiä nro 1      - alati muuttuva -
Nyt
Talo hiljenee, minä alan                              ajatella, kirjoittaa pohtia piirtää hevosia pulloja kissoja kissoja pulloissa ja  hevosia ilman. 
Puolikkaan enkelin?  - Ei, sen tein lumeen, siitä  on aikaa, kun 
talo hiljenee, minä alan  alan olla. Olemassa.  Minä.  Nyt.

(C) Riikka Johanna Uhlig 2016
Diktens sista förändring: 6.9.2017

Vikinää paperikasan alta

Otin torstai-iltana esiin keskeneräisen runokokoelmani liuskat, ajattelin vain käydä ne vielä nopeasti läpi. Olin kai harvinaisen kriittisellä tuulella, sillä löysin parin sentin pinkasta vain kolme kelvollista runoa. Olin niin vihainen, että puolisoni kehotti minua lopettamaan ja tekemään jotain muuta. Menin nukkumaan, mutten saanut unta pitkään aikaan.

Oman tekstin lukeminen voi olla järkyttävä kokemus. Puolisoni arveli, että olin lukiessani aivan eri mielentilassa kuin kirjoittaessani runot. Siinä hän oli kyllä oikeassa. Päätin palata teksteihin tarkemmin ensi viikolla, kunhan olen hieman rauhoittunut. Ehkä rima on liian korkealla!?! Vaikka toisaalta, inhoan huolimattomasti tehtyä kirjallisuutta.

Tässä joka tapauksessa pieni todiste siitä, että olen jotakin tehnyt: tein muutoksia runoon Muutto. Minusta se toimii paremmin kuin vanha versio, ja sopii kai se näin loppusyksyyn. Vaikka kurjet ovat taitaneet mennä jo aikaa sitten - hyvä onkin, täällä ihan selvästi tekee myrskyä. Totesimm…

Hurjaa teatterienergiaa

Kaiken maailman hyvän päivän iskulauseissa sanotaan, että levitä siipesi ennen kuin on myöhäistä. No, mikäpäs siinä, ajattelin. Päätin kumminkin luottaa paikalliseen lentoyhtiöön, kun lähdin Tukholmaan käymään teatterissa.

Mikään ex tempore -matka tämä ei kylläkään ollut, vaikka ehkä siltä kuulostaa. En yleensä ryhdy hetken mielijohteesta noin isoon projektiin. Varasin matkan jo helmikuussa. En tiedä mistä mainos tupsahti eteeni, ehkäpä bittiavaruudessa vaikuttaa enkeli, joka tiesi, että minun kannattaa tehdä tämä matka.

Olen aika kova jännittämään matkoja ja ylipäätäänkin vieraisiin paikkoihin menemistä. Meinasi hermostuttaa, kun piti lähteä teatteriin. Sitten ajattelin, että kyllä varmaan Mikael Persbrandtia jännittää enemmän, hänhän siellä on näyttämöllä enkä minä. Helpotti.

Maxim-teatteri on ihana paikka, siellä tuoksuu juuri oikeanlaiselta, teatterilta. Ja Stefan Larssonin ohjaama MacBeth oli loistava, sanokoon Expressenin arvostelija mitä tahtoo. Erinomaista teatteria, jossa tea…

MacBeth och jag

Kära läsare, rakkaat lukijat, Shakespeares MacBeth på Maxim-Teatern i Stockholm gav mig grund att blogga på svenska för första gången. Pardon, om jag inte skriver allt riktigt, men den här är en recension ur en udlänsk synvinkel. Teater är viktigare än de riktiga prepositionerna.

Kanske är jag lite galen men jag tyckte att det var en bra idé att flyga från Berlin till Stockholm om att kunna se MacBeth. Ett par dagar bara för mig själva, mammaresan sa min son och undrade att jag skulle stanna bara tre dagar. När har han blivit stor? Om att vara ärligt ville jag inte bara se MacBeth men också Mikael Persbrandt utanför rutan.

På Maxim doftar det teatriskt: Ett slags parfym typiskt för gamla hus där har spelats pjäser, av många människor, i många år. Mixturen ur trägolvet, sammetridån, strålkastarnas unkna lukt, kvinnornas eau de toilette (men ingen Chanel, något billigare). Lite damm, mycket scenskräck, mycket förväntning.

När man inte förstå alla ord tittar man automatiskt uppmärksamare…

Johan nyt on Ruunepeli

Mitä mieltä olette runokoneista? Ovatko niillä tuotetut tekstit runoja ja jos ovat, kuka niiden kirjoittaja on?

Minusta on hauska joskus leikkiä runokoneilla, saatan saada niiden tuotoksista ideoita, joista sitten kuplii muita tekstejä. Mutta varsinaista random-runoilijaa minusta ei kuitenkaan taida tulla - vai mitä mieltä olette tästä?

Jo: Johan nyt

Islannissa Veden pauhinaa
  kahvintuoksuinen alkutalvi
Tonttu vauhdilla purjehtii
  rajaton aurinko Ultima Thuleen
poro kuopii,
Aleksis Kiven päivä day spassa...

No ei ainakaan huomenna
pörräten juuriin
  kun puut halaavat toisiaan yöllä 
Hammaslääkärillä -  rakkoinen iätön kasvonaamio
poliisiauto ! 




Runokoneita:

runokone - monipuolinen tuotantorobotti
runepeli - melkeinpä edellistä hauskempi: pääset runoilemaan yhdessä kansallisrunoilijamme kanssa
kirjanselkäruno - vähän tylsä, olisi hauskempi leikkiä oikeilla kirjoilla
yöstäjä - kiva haikupeli

Kirjoitusmusiikkia

Olen viime päivät ollut musiikkitunnelmissa, johon syksy, sade ja pimenevät illat minua inspiroivat - ja musiikki puolestaan saattaa toimia innoituksen lähteenä kirjoittamiselle. Jos en saa mitään aikaiseksi, kuuntelen jonkun kappaleen, vaikkapa romanttishenkistä iskelmämusiikkia, ja sitten menen soittamaan sähköpianoa. Yritän opetella kappaleen korvakuulolta, löytää soinnut, muistaa sanat. Amatööriltä menee tunti jos toinenkin, ennen kuin kappale on korvassa ja paperilla, mutta se kannattaa, sillä kirjoitusinto palautuu takuuvarmasti tämän session jälkeen.

Kokosin vielä yhden suosikkilistan, tällä kertaa musiikkia, jota usein kuuntelen kirjoittaessani:

10 parasta sävelmää kirjoittamisen taustalle

1. Misen & Jakob Groth: Forgiveness (tv-sarjasta The Eagle)
2. Santiano, feat. Oonagh: Vergiss mein nicht
3. Faun: Isis
4. Ólafur Arnals, feat. Arnór Dan: For now I am winter
5. Ranarim: Kärleken slutar så sena
6. Sarah McLachlan: In the arms of an angel
7. Rasmus Seebach: Under sjerne…

Marraskuu

Pari vuotta sitten tuli tällaistakin kirjoitettua, vähän synkeän puoleista. Mahtaisikohan tälle marraskuulle keksiä jotain iloista, lämmintä ja mukavaa? Lämmin kaulaliina ja Maraboun suklaa voisivat tehdä terää. Kynttilöitä, kukkia, voisi piirtää värikkäitä kuvia...

Marraskuu 
Lakastun kuin marraskuu,
sadetihkuun kadonneet akordit.
Sumujen katuja kävelen,
ehkä jään, ehkä en.
lukittuina portit,
mieleni musta kuu.


(C) Riikka Johanna Uhlig 2016