Viikon mietelause

"Metsässä olisi hyvin hiljaista, jos vain ne linnut laulaisivat, jotka parhaiten osaavat." - Henry van Dyke -

perjantai 25. marraskuuta 2016

B niin kuin Baudelaire

No niin, tulihan se Baudelaire-innostuskin takaisin. Tässä siis aakkosista B. Tai A niin kuin Albatrossi, yksi hienoimpia ranskalaisen Charles Baudelairen runoista.

Luin Pahan kukat (Les Fleurs du mal) joskus runouden opintoihini liittyen. Silloin käsissäni oli Yrjö Kaijärven suomennos, jossa kuitenkin oli vain osa runoista. Muistan runojen surumielisen, ehkä ankeankin tunnelman, eikä niiden symboliikka tuolloin vielä oikein auennut minulle. Ehkä vain ei ollut tarpeeksi aikaa paneutua asiaan. Olisi kyllä kannattanut olla.

Jokunen vuosi sitten ilmestyi Antti Nylénin suomennos (tai suomenkielinen tulkinta, kuten hän asian ilmaisee) koko teoksesta. Hänen vapaamittainen käännöksensä herätti tietysti keskustelua: voiko Baudelairea tulkita näin? Kaijärvi kirjoitti tarkkaan mittaan, Nylén taas tulkitsee runot meille suomalaisille suomeksi postmoderniin tapaan. Pidän molemmista käännöksistä, mutta vielä enemmän Nylénin työstä. Ylipäätään olen kiitollinen, että noin taivata runoniekka on suomentanut ranskalaista lyriikkaa - minä en muuten saisi sitä luettua, ranskan alkeisopinnot riittävät juuri ja juuri Baudelairen nimen ääntämiseen.

pahankukkia_RU
Charles Baudelaire: Pahan kukkia

Yksi tunnetuimmista kokoelman runoista on Albatrossi. Siinä ei juuri ole tulkinnallisia haasteita, mutta se on kaunis ja vaikuttava. Merimiehet ottavat albatrossin kiinni ja kiusaavat sitä - vain huvitellakseen. Siitäkö kiusaamisessa onkin kysymys, huvittelusta? Myös P. Mustapää tarttui aiheeseen linnun näkökulmasta. Baudelaire taas vertaa runoilijaa lintuun. Lainaan Nyléniä:

- - Runoilija on kuin tuo pilvien ruhtinas. 

Myrskyssä se viihtyy ja 
jousimiestä ilkkuu
mutta kovalla maalla
pilkkaringin keskellä
henkipatto muukalainen on. - - 

Niin, väärässä ympäristössä herkän yksilön parhaat ominaisuudet eivät pääse esiin, niille (tai heikommille ominaisuuksille) nauretaan. Kuulostaako tutulta, omakohtaiselta? Jos kyllä, niin kannattaa ehkä lukea enemmänkin Baudelairea, kun sitä kerran on näin taidokkaasti suomennettuna tarjolla.

meri_mu
Meri. (C) mu 2015.

Svenska läsare hittar Albatrossen t.ex. här som text eller här läst av skådespelaren Mikael Persbrandt (Alltings början, i ca 14:41).

torstai 24. marraskuuta 2016

Runoja henkiseen hyvinvointiin

Anna Tommola kirjoittaa tänään Helsingin Sanomissa runouden vaikutuksista oppimiseen ja hyvinvointiin. Artikkelissaan hän kokoaa lyhyesti viimeaikaista tutkimustietoa aiheesta. Olen kyllä käytännössä huomannut, että runojen lueskelu (tai kirjoittaminen) kaikessa rauhassa sohvalla parantaa psyykkistä olotilaani, mutten tiennyt, että asia on myös todistettu tieteellisesti.

"Etenkin juuri monitulkintaisen runouden lukeminen lisää aktiivisuutta aivojen oikealla puoliskolla, joka liittyy omaelämäkerralliseen muistiin. Runoista nouseviin mielleyhtymiin voi heijastella omia muistojaan ja tunteitaan." Näin kirjoittaa Tommola viitaten Liverpoolin yliopiston tutkimuksiin.

Tässäpä siis teille runopala purtavaksi, kahvitauolla keskusteltavaksi tai sohvalla nautittavaksi:

Elämä

Katri Vala

kirjajakukkia_RU(kokoelmasta Paluu, 1934)

Tie tulee tuntemattomasta,
tie katoaa kaukaisuuteen.
Puitten ylitse kulkee aika.
Aurinko syttyy ja sammuu.
Tiellä on kimmeltävät läikät,
tiellä värisevät lehtien varjot.
Matkamies tulee tuntemattomasta,
näkee kimmeltävän läikän, kaksi,
näkee erään varjon - -
ja matka jatkuu.


sunnuntai 20. marraskuuta 2016

Över hedarna

Löysin youtubesta kaunisäänisen laulajan nimeltä Elina, ihania ruotsinkielisiä kappaleita!

lauantai 19. marraskuuta 2016

Att översätta dikter


Vilken var först, dikten eller översättningen? Det har jag glömt. Man kan alltid skriva annars...

Översättandets existentiella fragor nr 1
     - ändras hela tiden -

Nu

Huset blir lugnt,
jag
börjar teckna,
börjar skriva,
börjar tänka

(jag kan inte 
tänka på svenska)

på hästar 
och flaskor, jag 

(som drack 
den å i blod)

börjar vara, existera,
när huset
blir lugnt
nu. 



Kääntämisen eksistentiaalisia kysymyksiä nro 1
     - alati muuttuva -

Nyt

Talo hiljenee, minä alan 
                            ajatella,
kirjoittaa pohtia piirtää
hevosia pulloja kissoja
kissoja pulloissa ja 
hevosia ilman. 

Puolikkaan enkelin? 
- Ei, sen tein lumeen, siitä 
on aikaa, kun 

talo hiljenee, minä alan 
alan olla. Olemassa. 
Minä. 
Nyt.


(C) Riikka Johanna Uhlig 2016

Diktens sista förändring: 6.9.2017

perjantai 18. marraskuuta 2016

Vikinää paperikasan alta

Otin torstai-iltana esiin keskeneräisen runokokoelmani liuskat, ajattelin vain käydä ne vielä nopeasti läpi. Olin kai harvinaisen kriittisellä tuulella, sillä löysin parin sentin pinkasta vain kolme kelvollista runoa. Olin niin vihainen, että puolisoni kehotti minua lopettamaan ja tekemään jotain muuta. Menin nukkumaan, mutten saanut unta pitkään aikaan.

Oman tekstin lukeminen voi olla järkyttävä kokemus. Puolisoni arveli, että olin lukiessani aivan eri mielentilassa kuin kirjoittaessani runot. Siinä hän oli kyllä oikeassa. Päätin palata teksteihin tarkemmin ensi viikolla, kunhan olen hieman rauhoittunut. Ehkä rima on liian korkealla!?! Vaikka toisaalta, inhoan huolimattomasti tehtyä kirjallisuutta.

Tässä joka tapauksessa pieni todiste siitä, että olen jotakin tehnyt: tein muutoksia runoon Muutto. Minusta se toimii paremmin kuin vanha versio, ja sopii kai se näin loppusyksyyn. Vaikka kurjet ovat taitaneet mennä jo aikaa sitten - hyvä onkin, täällä ihan selvästi tekee myrskyä. Totesimme juuri kaverin kanssa somen välityksellä, että kummallakin kolottaa sääpolvea. Jos teilläkin on sääpolvi, kääriytykää huopaan, juokaa kuumaa mehua ja lukekaa jotain josta tiedätte tykkäävänne. Minä aion palata Baudelairen pariin.

Muutto

Peitä hiilet, on aamu jo -
kurkien aura kattojen yllä
kirkuen matkalla Afrikkaan.

Muistojen muoto,
liikkeiden levottomuus:
kauas minäkin haluaisin,
meren ylle, siivilleni;

nämä sanat, nämä
     merkkien vajavaiset jonot
ovat ilmaa
hetken kantavaa
aamun kajetta vain,
     purppurautua
            taivaan heijastusta
kylmenevistä peltikatoista.


(C) Riikka Johanna Uhlig 2016


torstai 17. marraskuuta 2016

Hurjaa teatterienergiaa

Kaiken maailman hyvän päivän iskulauseissa sanotaan, että levitä siipesi ennen kuin on myöhäistä. No, mikäpäs siinä, ajattelin. Päätin kumminkin luottaa paikalliseen lentoyhtiöön, kun lähdin Tukholmaan käymään teatterissa.

Mikään ex tempore -matka tämä ei kylläkään ollut, vaikka ehkä siltä kuulostaa. En yleensä ryhdy hetken mielijohteesta noin isoon projektiin. Varasin matkan jo helmikuussa. En tiedä mistä mainos tupsahti eteeni, ehkäpä bittiavaruudessa vaikuttaa enkeli, joka tiesi, että minun kannattaa tehdä tämä matka.

Olen aika kova jännittämään matkoja ja ylipäätäänkin vieraisiin paikkoihin menemistä. Meinasi hermostuttaa, kun piti lähteä teatteriin. Sitten ajattelin, että kyllä varmaan Mikael Persbrandtia jännittää enemmän, hänhän siellä on näyttämöllä enkä minä. Helpotti.
noita_RU
Noita-akka

Maxim-teatteri on ihana paikka, siellä tuoksuu juuri oikeanlaiselta, teatterilta. Ja Stefan Larssonin ohjaama MacBeth oli loistava, sanokoon Expressenin arvostelija mitä tahtoo. Erinomaista teatteria, jossa teatterin perinteitä tulkitaan postmodernilla otteella. Kaikki näyttelijät olivat upeita.

Kirjoitin teatterikokemuksestani hieman tarkemmin ruotsiksi, en tiedä miksi, mutta se tuntui tarpeelliselta. Minulle tuli tunne, että Mikael Persbrandtin kyvyt menevät osin hukkaan elokuvissa ja tv-sarjoissa. Hän on loistava tulkitsija, mikä toki näkyy tv-ruudussakin, mutta hänen energiansa pystyy tuntemaan vain kun on fyysisesti läsnä. Hän oli, niin olin minäkin.

Kuvia näytelmästä löytyy Maxim-teatterin nettisivulta. Minä piirsin noita-akan.




MacBeth och jag

Kära läsare, rakkaat lukijat, Shakespeares MacBeth på Maxim-Teatern i Stockholm gav mig grund att blogga på svenska för första gången. Pardon, om jag inte skriver allt riktigt, men den här är en recension ur en udlänsk synvinkel. Teater är viktigare än de riktiga prepositionerna.

Kanske är jag lite galen men jag tyckte att det var en bra idé att flyga från Berlin till Stockholm om att kunna se MacBeth. Ett par dagar bara för mig själva, mammaresan sa min son och undrade att jag skulle stanna bara tre dagar. När har han blivit stor? Om att vara ärligt ville jag inte bara se MacBeth men också Mikael Persbrandt utanför rutan.

På Maxim doftar det teatriskt: Ett slags parfym typiskt för gamla hus där har spelats pjäser, av många människor, i många år. Mixturen ur trägolvet, sammetridån, strålkastarnas unkna lukt, kvinnornas eau de toilette (men ingen Chanel, något billigare). Lite damm, mycket scenskräck, mycket förväntning.

När man inte förstå alla ord tittar man automatiskt uppmärksamare på rörelser, mimik, masker och kulisser. Mann lyssnar, ser, förnimmer allt exakter. Vilken kraftfull uttrycksförmåga har Persbrandt - och inte bara han: det hela teamet spelar med full känslan, med brinnande hjärtat. De enkla svart-vita kostymerna och den knappa rekvisitan funkar jättebra och bygger en bro mellan Shakespeares och vår tid.

Regissören Stefan Larsson har gjort underbart gott arbete med sina skådespelare. Hans tolkning över themat är minimalistisk men rörande. Han har a sensible touch. Någonting som Brechts Verfremdungseffekt förekommer men annars, inte brechtiskt, kanske larssoniskt!?! Regissören respekterar den traditionella teatern men arbetar postmodernt och vågar sin egna återgivning.

Till exempel diskuterar häxorna om vilka ämnen kommer in i magiska suppen. En av dem förslår nånting som är för modernt (jag förstår inte vad men alla skrattar), passar inte. När allt blir för mycket för MacBeth är det dags för fika. Laxbröd, om jag ser riktigt, och kaffe ur thermosflaskan. Ett ögonblick, det har jag sett någon annanstans. Sista år i Berlin på Schlossplatzteater, en isländisk pjäs mellan tradition och avantgarde - men där stod kaffeflaskan i kylskåpet... Jo men, det smakar. Tillbaka hos MacBeth. Han vill flyga, vem vill inte det? Även jag flygade, för teaterns skull. Eller är det bara en uppenbarelse ur häxornas gryta? Hallusination? Jag tänker på Leonardos flygande maskiner. Nej, det är sant. På teatern är allt sant. Men så fina solglasögon hade Leonardo säkerligen inte.

macbeth_RU
Kungen med sin nya näsa



Jag ville skriva kort men jag måste nämna ändå yxan. Vad ville MacBeth göra med den? Kanske var det lite kalt i slottet och de behövde mer ved. Men jag tror att jag vet det bättre: utan yxan finns det ingen nordisk teater. Varken i Berlin eller i Stockholm. Basta.

Den finaste scen, så tycker jag, var när MacBeth såg demonen eller spöket (Banquo, säger man, men jag såg Duncan) som satt vid bordet. Försiktigt, du som sitter i publiken, stäng porten och skydda din aura, den här skådespelaren har styrkan att låta alla känslor (med vreden inräknade) komma ut som ett jordskalv. En eldkanon sköt sin elektriska boll genom mig. Det händer igen: teater förvandlar mig till en Hattifnatte. Även tillbaka i Berlin känner jag den starka påverkan.

Jaså, var det en bra idé? Ja, absolut. Tack Stockholm, tack Maxim, tack Shakespeare. Nu börjar ja spara pengar för min nästa teaterresa.

perjantai 11. marraskuuta 2016

Johan nyt on Ruunepeli

Mitä mieltä olette runokoneista? Ovatko niillä tuotetut tekstit runoja ja jos ovat, kuka niiden kirjoittaja on?

Minusta on hauska joskus leikkiä runokoneilla, saatan saada niiden tuotoksista ideoita, joista sitten kuplii muita tekstejä. Mutta varsinaista random-runoilijaa minusta ei kuitenkaan taida tulla - vai mitä mieltä olette tästä?

Jo: Johan nyt

Islannissa Veden pauhinaa
  kahvintuoksuinen alkutalvi
Tonttu vauhdilla purjehtii
  rajaton aurinko Ultima Thuleen
poro kuopii,
Aleksis Kiven päivä day spassa...

No ei ainakaan huomenna
pörräten juuriin
  kun puut halaavat toisiaan yöllä 
Hammaslääkärillä - 
rakkoinen iätön kasvonaamio
poliisiauto ! 


kirjaruno_RU
Ihmisen filosofia, raja // Hannibal kuin tuuli tähkäpäissä


Runokoneita:

runokone - monipuolinen tuotantorobotti
runepeli - melkeinpä edellistä hauskempi: pääset runoilemaan yhdessä kansallisrunoilijamme kanssa
kirjanselkäruno - vähän tylsä, olisi hauskempi leikkiä oikeilla kirjoilla
yöstäjä - kiva haikupeli

perjantai 4. marraskuuta 2016

Kirjoitusmusiikkia

Olen viime päivät ollut musiikkitunnelmissa, johon syksy, sade ja pimenevät illat minua inspiroivat - ja musiikki puolestaan saattaa toimia innoituksen lähteenä kirjoittamiselle. Jos en saa mitään aikaiseksi, kuuntelen jonkun kappaleen, vaikkapa romanttishenkistä iskelmämusiikkia, ja sitten menen soittamaan sähköpianoa. Yritän opetella kappaleen korvakuulolta, löytää soinnut, muistaa sanat. Amatööriltä menee tunti jos toinenkin, ennen kuin kappale on korvassa ja paperilla, mutta se kannattaa, sillä kirjoitusinto palautuu takuuvarmasti tämän session jälkeen.

Kokosin vielä yhden suosikkilistan, tällä kertaa musiikkia, jota usein kuuntelen kirjoittaessani:

10 parasta sävelmää kirjoittamisen taustalle

1. Misen & Jakob Groth: Forgiveness (tv-sarjasta The Eagle)
2. Santiano, feat. Oonagh: Vergiss mein nicht
3. Faun: Isis
4. Ólafur Arnals, feat. Arnór Dan: For now I am winter
5. Ranarim: Kärleken slutar så sena
6. Sarah McLachlan: In the arms of an angel
7. Rasmus Seebach: Under sjernerne på himlen
8. Nightwish: Snowman
9. Elina: Över hedarna
10. Duivelspack: Voluspa (Yggdrasil)

Siinäpä kymmenen maagisen kaihoisaa sävellystä ja sanoitusta. Jos laulu maailmanpuu Yggdrasilista ei ole vielä tuttu, niin kuuntelepas - millaisia tunteita tämä kansansävelmä viikinkien ajalta sinussa herättää?

tiistai 1. marraskuuta 2016

Marraskuu

Pari vuotta sitten tuli tällaistakin kirjoitettua, vähän synkeän puoleista. Mahtaisikohan tälle marraskuulle keksiä jotain iloista, lämmintä ja mukavaa? Lämmin kaulaliina ja Maraboun suklaa voisivat tehdä terää. Kynttilöitä, kukkia, voisi piirtää värikkäitä kuvia...

Marraskuu 


Lakastun kuin marraskuu,
sadetihkuun kadonneet akordit.
Sumujen katuja kävelen,
ehkä jään, ehkä en.
lukittuina portit,
mieleni musta kuu.


(C) Riikka Johanna Uhlig 2016