Siirry pääsisältöön

Ihana Nora!

Arvasin, että tässä käy näin. Saan aakkosjärjestyksenkin sekaisin. Mutta kun en osannut päättää, kenen kirjailijan teoksen esittelisin teille B-kirjaimen kohdalla. Ei huvittanut lukea Baudelairea, ja Nicolas Barreaun romanttiset romaanit tuntuvat liian kepeiltä syyslukemistoksi. Päädyin Bertolt Brechtin rakkausrunoihin, mutta ne osoittautuivat aivan kamaliksi!!!

Löysin kirjastosta vihdoin ja viimein Henrik Ibsenin draamoja - romaanihyllystä. Kas kun ei ollut aiemmin tullut mieleen sieltä katsoa. Hassua oikeastaan, etten ollut tätä ennen lukenut yhtään Ibsenin näytelmää saati nähnyt niitä teatterissa. Mutta opiskelin kotimaista kirjallisuutta (koska pelkäsin lukea kirjoja englanniksi, eikä pelko ole osoittautunut lainkaan turhaksi - hirveä kieli, sallikaa minun sanoa). Ja vaikka jossain vaiheessa aioinkin erikoistua draamakirjallisuuteen, niin en kuitenkaan erikoistunut, en itse asiassa erikoistunut yhtään mihinkään. Olisipa hauskaa opiskella uudestaan - luettavista kirjoista voisi NAUTTIA, eivätkä ne olisikaan pakkopullaa, kun ei tarvitsisi suorittaa tutkintoa.

Luin Nukketalon mitä suurimmalla nautinnolla. Vaikka menin muka päiväunille, piristyin sen sijaan että olisin nukahtanut. Niin kirpeän raikas (ja kipeäkin) on tämä kertomus virheistä, kostonhalusta, epätoivosta, rakkaudesta ja liian suurista odotuksista.

Draamoja voi olla joskus vähän hankala lukea, mutta Nukketaloa luin riemukseni. Ihastuin Noran persoonaan ja seurasin hänen kehittymistään näytelmän mittaan. Kiltistä ja naiivista pikku leivosesta leipoutuu varsin lyhyessä ajassa itsenäinen nainen. Ikään kuin Norassa alkaisi kyteä feministinen raivokkuus, kun hän huomaa, että hänen miehensä onkin enemmän huolissaan omasta maineestaan kuin Noran huolista. Ei tapahdukaan ihmeellisintä ihmettä, Torvald ei uhraudu vaimonsa puolesta. Kukapa niin nössön miehen haluaisi?!

Ibsen todella herätti kiinnostukseni. Aion lukea muitakin hänen draamojaan, vaikka juuttuisin I:hin loppuiäkseni. Ibsen, Ii, ihana, ikävä, ikä... Olisi jännittävää nähdä Nukketalo näyttämöllä, toden totta. Ja muitakin norjalaistaiturin näytelmiä. Käyn melko harvoin teatterissa, joten on viisainta valita parasta. Seuraavana olisi vuorossa MacBeth, kyllä, Tukholman Maxim-teatterissa. Jonossa ovat jo Hamlet ja Neiti Julie, en vielä tiedä milloin ja missä. Mutta sitten voisi tulla Nukketalo. Ja Peer Gynt, ja Shakespearen Kesäyön unelma. Ja sitten... tuntuu ihanalta ja jotenkin helpottavalta, että vanha rakkauteni teatteria kohtaan on tulollaan takaisin. Ihana on oivallus, ettei minun tarvitse osata kirjoittaa draamaa voidakseni lukea/katsoa/kuunnella sitä, tuntea sen väreilyä sisuksissani.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ekaa kertaa lukemassa

Eilen olin ensimmäistä kertaa lukemassa ääneen oman kirjani runoja. Jännäähän se oli. Kourallinen runonystäviä kokoontui Berliinin Suomikeskukselle kuuntelemaan runoja ja musiikkia sekä kahvittelemaan ja laulamaan yhdessä. Seuraavassa pieni kuvakimara tilaisuudesta.



Kiitokset yhteistyöstä, Berliinin Suomi Keskus, kiitokset Satu ja Anni, kotiväki sekä kaikki innokkaat kuulijat!

Joutsenlaulua

Osaan harvoja runoja ulkoa, mutta jos jokin runo on minulle erityisen tärkeä, se alkaa useiden lukukertojen tuloksena soida päässä. Yksi sellainen on Otto Mannisen Joutsenlaulua, kokoelmasta Säkeitä I vuodelta 1905.

Ui merta ne unten päin utuista rantaa. Niit' aallot ne kantaa kuin kuultoa lunten.
Pois, pois yli aavain on polttava kaipuu. Mut vain se, ken vaipuu, se sävelet saa vain.
Mi helinä ikään yl' ulapan hiipi? - Vain uupunut siipi, vain mennyt ei mikään. 
Otto Manninen 1905


Mannisen kieli on kaunista, soinnikasta: hän hallitsee niin alku- kuin loppusoinnunkin. Runo toistaa - hyvin kauniilla tavalla - vanhan uskomuksen, jonka mukaan joutsen laulaa vain tehdessään kuolemaa. Sitten kun minun on aika lähteä tästä elämästä, toivoisin lähteväni joutsenen lailla, pehmeästi, laulaen, vedessä kelluen.

Mietin ja katselen Berliiniin talvehtimaan jääneitä joutsenia. Kuinka ne pärjäävät, jos joki jäätyy umpeen? Kaipaavatko ne jonnekin, ja jos niin minne? Sitäkin mietin, että minne mi…

Miten opiskella ruotsia opiskelematta ruotsia

Kuulutko sinäkin niihin, joille koulun ruotsin tuntien muisteleminen aiheuttaa ahdistusta? Minä saan näppylöitä prepositioista, enkä meinaa millään muistaa, ovatko sanat en vai ett. Kaiken lisäksi olen nähnyt painajaisia ruotsinopettajastani - vaikka minulla oli ruotsista kymppi.

Innostuin pari vuotta sitten pohjoismaisesta elokuvasta, luultavasti ja ihan rehellisesti siksi, että Ruotsissa ja Tanskassa on niin söpöjä näyttelijöitä. Mutta kun saksalaiset dubbaavat kaiken filmimateriaalin jonka saavat käsiinsä, niin en päässyt lainkaan kuulemaan, millaisilla äänillä puhuvat esimerkiksi Mikael Persbrandt, Ulrich Thomsen tai Iben Hjeile. Joo, Persbrandt puhuu Philip Moogin äänellä, ja täytyy myöntää, että hyvinhän Moog dubbaa. Mutta kun minä tahdon kuulla ehtaa aitoa skandinaavia. Niin oli pakko ruveta kertaamaan ruotsia. Hävettää myöntää, että vaikka minulla on papereissa virkamiesruotsin tutkinto, jouduin aloittamaan olla-verbin taivutuksesta.

Ilmoittauduin viime keväänä Neuköllnin kansa…