Siirry pääsisältöön

Humppaa ja muistoja

Kun olin pieni, meillä oli perjantaisin siivouspäivä. Silloin isäni laittoi kasettisoittimeen kopioidun kasetin, jonka nimikylttiin oli kirjoitettu "Humppaa". Siellä oli kaikenlaista kepeää musiikkia humpasta kuplettiin. Yhtä hyvin siinä olisi voinut lukea "Siivousmusiikkia", sillä muulloin sitä ei juuri kuunneltu.

Liekö rakkauteni vanhaan tanssimusiikkiin ja laulelmiin lähtöisin noista perjantai-iltapäivistä, joina ratsastelin apuliisalla ympäri huushollia saamatta aikaan kovinkaan puhdasta jälkeä; joka tapauksessa tykkäsin naputella pianolla jenkkoja ja humppia ja valsseja, tietämättä, miten niitä oikeastaan kuuluisi soittaa. Lempiyhtye: Dallapé, sekä vanha että uusi.

Aikuisuuden kynnyksellä pääsin huilistiksi pieneen Säynätsalon Puhallinyhtyeeseen, ja vaikkei se mikään ammattibändi ollutkaan, opin paljon yhdessä soittamisesta ja kapellimestarin seuraamisesta. Eniten pidin vanhoista tanssikappaleista, joita kaivettiin esiin nuottikansioista ja kellastuneista soittovihkoista. Monet kappaleet oli sovitettu seitsikolle, joten orkesterinjohtaja joutui tekemään uusia sovituksia kymmenhenkiselle bändillemme.

Kerran lähdin parin tutun kanssa säestämään yhteislaulukeikkaa, sillä kertaa kosketinsoittimilla (piano ei olisi mahtunut sisävesiristeilijän kyytiin). Silloin opin, mikä merkitys soitolle on sillä, että yleisö viihtyy. Kun heillä oli hauskaa, meilläkin oli! Todettiin kaverin kanssa, että jos yleisö haluaa laulaa viisi kertaa Jätkän humpan kertosäkeen, niin sitten soitetaan viisi kertaa Jätkän humpan kertosäe. Basta.

Hieman haikeudella muistelen soittoaikojani näiden kymmenen suosikkini myötä:

Tanssimusiikki Top 10


1. Rantakoivun alla, valssi (jota kerran soitimme rantakoivun alla Tuomiojärven rannalla)
2. Koivu-valssi (baritonisoolo kruunaa valssin)
3. Lapin tango (jos jotain pitäisi karaokessa koettaa, niin tätä)
4. Kotkan ruusu, tango (eka tango, jonka opin pianolla)
5. Jätkän humppa (rakastettu yhteislaulu)
6. Sellainen ol' Viipuri, humppa (Kuuntele Henry Theelin "ainoa oikea versio"!)
7. Pieni polku, nopea foxtrot (kivat huilujutut jäivät mieleen)
8. Budapestin Juliska, nopea foxtrot (räväkkä laulelma, joka tunnetaan Saksassakin)
9. Säkkijärven polkka (Iiriksen kanssa Yläkaupungin yössä)
10. Ievan polokka (tässä upeana a cappella -versiona)

Jenkat jäivät listalta, mutta se onkin ainoa tanssi, jota osaan mitenkuten tanssia - ja tässähän muistelin soitteloita.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ekaa kertaa lukemassa

Eilen olin ensimmäistä kertaa lukemassa ääneen oman kirjani runoja. Jännäähän se oli. Kourallinen runonystäviä kokoontui Berliinin Suomikeskukselle kuuntelemaan runoja ja musiikkia sekä kahvittelemaan ja laulamaan yhdessä. Seuraavassa pieni kuvakimara tilaisuudesta.



Kiitokset yhteistyöstä, Berliinin Suomi Keskus, kiitokset Satu ja Anni, kotiväki sekä kaikki innokkaat kuulijat!

Joutsenlaulua

Osaan harvoja runoja ulkoa, mutta jos jokin runo on minulle erityisen tärkeä, se alkaa useiden lukukertojen tuloksena soida päässä. Yksi sellainen on Otto Mannisen Joutsenlaulua, kokoelmasta Säkeitä I vuodelta 1905.

Ui merta ne unten päin utuista rantaa. Niit' aallot ne kantaa kuin kuultoa lunten.
Pois, pois yli aavain on polttava kaipuu. Mut vain se, ken vaipuu, se sävelet saa vain.
Mi helinä ikään yl' ulapan hiipi? - Vain uupunut siipi, vain mennyt ei mikään. 
Otto Manninen 1905


Mannisen kieli on kaunista, soinnikasta: hän hallitsee niin alku- kuin loppusoinnunkin. Runo toistaa - hyvin kauniilla tavalla - vanhan uskomuksen, jonka mukaan joutsen laulaa vain tehdessään kuolemaa. Sitten kun minun on aika lähteä tästä elämästä, toivoisin lähteväni joutsenen lailla, pehmeästi, laulaen, vedessä kelluen.

Mietin ja katselen Berliiniin talvehtimaan jääneitä joutsenia. Kuinka ne pärjäävät, jos joki jäätyy umpeen? Kaipaavatko ne jonnekin, ja jos niin minne? Sitäkin mietin, että minne mi…

Miten opiskella ruotsia opiskelematta ruotsia

Kuulutko sinäkin niihin, joille koulun ruotsin tuntien muisteleminen aiheuttaa ahdistusta? Minä saan näppylöitä prepositioista, enkä meinaa millään muistaa, ovatko sanat en vai ett. Kaiken lisäksi olen nähnyt painajaisia ruotsinopettajastani - vaikka minulla oli ruotsista kymppi.

Innostuin pari vuotta sitten pohjoismaisesta elokuvasta, luultavasti ja ihan rehellisesti siksi, että Ruotsissa ja Tanskassa on niin söpöjä näyttelijöitä. Mutta kun saksalaiset dubbaavat kaiken filmimateriaalin jonka saavat käsiinsä, niin en päässyt lainkaan kuulemaan, millaisilla äänillä puhuvat esimerkiksi Mikael Persbrandt, Ulrich Thomsen tai Iben Hjeile. Joo, Persbrandt puhuu Philip Moogin äänellä, ja täytyy myöntää, että hyvinhän Moog dubbaa. Mutta kun minä tahdon kuulla ehtaa aitoa skandinaavia. Niin oli pakko ruveta kertaamaan ruotsia. Hävettää myöntää, että vaikka minulla on papereissa virkamiesruotsin tutkinto, jouduin aloittamaan olla-verbin taivutuksesta.

Ilmoittauduin viime keväänä Neuköllnin kansa…