Siirry pääsisältöön

Empaattiset kuuntelijat

Empaattiset ihmiset reagoivat muita voimakkaammin surulliseen musiikkiin. Tähän tulokseen tuli Tuomas Eerolan johtama tutkijaryhmä Durhamin yliopistosta. Aiheesta raportoi muiden muassa Der Tagesspiegel -lehti.

Tutkijat halusivat selvittää, miten erityyppiset ihmiset reagoivat melankoliseen musiikkiin. He valitsivat testimusiikiksi instrumentaaliteoksen, tunnussävelmän amerikkalaisesta tv-sarjasta Band of Brothers. Tutkimukseen osallistuneet henkilöt vastasivat kysymyksiin musiikkimaustaan ja musiikintuntemuksestaan sekä suorittivat useamman psykologisen testin. Osalta osallistujista mitattiin myös pulssia ja ihon vastusta samalla, kun he kuuntelivat musiikkia. Lopuksi osallistujilta kysyttiin, miltä musiikki heistä kuulosti ja millaisia tunteita se heissä herätti.

taikaa_mu


Tutkimuksessa kävi ilmi, että henkilöt, jotka todettiin psykologisten testien perusteella keskimääräistä empaattisemmiksi, kokivat musiikin surullisena ja syvästi liikuttavana. Fysiologiset mittaukset osoittivat, että näillä henkilöillä musiikin kuunteleminen vaikutti muita voimakkaammin sympaattiseen hermostoon.

Der Tagesspiegel -lehden artikkelissa ei kerrota, tutkittiinko testattavia henkilöitä suoranaisesti myös erityisherkkyyden osalta, mutta veikkaisin, että juuri siitä tässä on kyse. Ainakin minun tuntemani erityisherkät ovat todella empaattisia, jopa siinä määrin, että saattavat sairastua ihan vain siksi, kun kokevat toistenkin kipuja ja tunteita. Ja juuri samat ihmiset liikuttuvat syvästi kuullessaan kaunista musiikkia, tarkkaillessaan luontoa tai nähdessään syvämietteisen elokuvan tai näytelmän.

Minusta on miellyttävää ja helpottavaakin saada tietää, että tutkijatkin ovat löytäneet musiikista samanlaisen vaikutuksen kuin itse koen sillä olevan. Tieto saa minut pohtimaan, mikä on omaa mielimusiikkiani. Sen olen huomannut, että syksy saa minut usein rauhoittumaan klassisen musiikin pariin, kun taas keväällä kaipaan jotain kevyempää ja saatan kuunnella 70-luvun iskelmiä tai Iskelmäradion uudempia hittejä. Alkaa melkein tulla ikävä tanssilavoja, vaikka en tanssikaan - joskus menneessä elämässä tuli soitettua puhallinorkesterissa jalkoja kutkuttavaa musiikkia. Viimeistään syyskuussa on kuitenkin pakko kaivaa esiin Rahmaninovin pianokonsertot. Mitkä muut ovat suosikkejani, siitä seuraavassa postauksessa!



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ekaa kertaa lukemassa

Eilen olin ensimmäistä kertaa lukemassa ääneen oman kirjani runoja. Jännäähän se oli. Kourallinen runonystäviä kokoontui Berliinin Suomikeskukselle kuuntelemaan runoja ja musiikkia sekä kahvittelemaan ja laulamaan yhdessä. Seuraavassa pieni kuvakimara tilaisuudesta.



Kiitokset yhteistyöstä, Berliinin Suomi Keskus, kiitokset Satu ja Anni, kotiväki sekä kaikki innokkaat kuulijat!

Joutsenlaulua

Osaan harvoja runoja ulkoa, mutta jos jokin runo on minulle erityisen tärkeä, se alkaa useiden lukukertojen tuloksena soida päässä. Yksi sellainen on Otto Mannisen Joutsenlaulua, kokoelmasta Säkeitä I vuodelta 1905.

Ui merta ne unten päin utuista rantaa. Niit' aallot ne kantaa kuin kuultoa lunten.
Pois, pois yli aavain on polttava kaipuu. Mut vain se, ken vaipuu, se sävelet saa vain.
Mi helinä ikään yl' ulapan hiipi? - Vain uupunut siipi, vain mennyt ei mikään. 
Otto Manninen 1905


Mannisen kieli on kaunista, soinnikasta: hän hallitsee niin alku- kuin loppusoinnunkin. Runo toistaa - hyvin kauniilla tavalla - vanhan uskomuksen, jonka mukaan joutsen laulaa vain tehdessään kuolemaa. Sitten kun minun on aika lähteä tästä elämästä, toivoisin lähteväni joutsenen lailla, pehmeästi, laulaen, vedessä kelluen.

Mietin ja katselen Berliiniin talvehtimaan jääneitä joutsenia. Kuinka ne pärjäävät, jos joki jäätyy umpeen? Kaipaavatko ne jonnekin, ja jos niin minne? Sitäkin mietin, että minne mi…

Miten opiskella ruotsia opiskelematta ruotsia

Kuulutko sinäkin niihin, joille koulun ruotsin tuntien muisteleminen aiheuttaa ahdistusta? Minä saan näppylöitä prepositioista, enkä meinaa millään muistaa, ovatko sanat en vai ett. Kaiken lisäksi olen nähnyt painajaisia ruotsinopettajastani - vaikka minulla oli ruotsista kymppi.

Innostuin pari vuotta sitten pohjoismaisesta elokuvasta, luultavasti ja ihan rehellisesti siksi, että Ruotsissa ja Tanskassa on niin söpöjä näyttelijöitä. Mutta kun saksalaiset dubbaavat kaiken filmimateriaalin jonka saavat käsiinsä, niin en päässyt lainkaan kuulemaan, millaisilla äänillä puhuvat esimerkiksi Mikael Persbrandt, Ulrich Thomsen tai Iben Hjeile. Joo, Persbrandt puhuu Philip Moogin äänellä, ja täytyy myöntää, että hyvinhän Moog dubbaa. Mutta kun minä tahdon kuulla ehtaa aitoa skandinaavia. Niin oli pakko ruveta kertaamaan ruotsia. Hävettää myöntää, että vaikka minulla on papereissa virkamiesruotsin tutkinto, jouduin aloittamaan olla-verbin taivutuksesta.

Ilmoittauduin viime keväänä Neuköllnin kansa…