Viikon mietelause

"Rakkaus ei ole koskaan estänyt ketään seuraamasta unelmiaan." - Paulo Coelho -

perjantai 28. lokakuuta 2016

Humppaa ja muistoja

Kun olin pieni, meillä oli perjantaisin siivouspäivä. Silloin isäni laittoi kasettisoittimeen kopioidun kasetin, jonka nimikylttiin oli kirjoitettu "Humppaa". Siellä oli kaikenlaista kepeää musiikkia humpasta kuplettiin. Yhtä hyvin siinä olisi voinut lukea "Siivousmusiikkia", sillä muulloin sitä ei juuri kuunneltu.

Liekö rakkauteni vanhaan tanssimusiikkiin ja laulelmiin lähtöisin noista perjantai-iltapäivistä, joina ratsastelin apuliisalla ympäri huushollia saamatta aikaan kovinkaan puhdasta jälkeä; joka tapauksessa tykkäsin naputella pianolla jenkkoja ja humppia ja valsseja, tietämättä, miten niitä oikeastaan kuuluisi soittaa. Lempiyhtye: Dallapé, sekä vanha että uusi.

Aikuisuuden kynnyksellä pääsin huilistiksi pieneen Säynätsalon Puhallinyhtyeeseen, ja vaikkei se mikään ammattibändi ollutkaan, opin paljon yhdessä soittamisesta ja kapellimestarin seuraamisesta. Eniten pidin vanhoista tanssikappaleista, joita kaivettiin esiin nuottikansioista ja kellastuneista soittovihkoista. Monet kappaleet oli sovitettu seitsikolle, joten orkesterinjohtaja joutui tekemään uusia sovituksia kymmenhenkiselle bändillemme.

Kerran lähdin parin tutun kanssa säestämään yhteislaulukeikkaa, sillä kertaa kosketinsoittimilla (piano ei olisi mahtunut sisävesiristeilijän kyytiin). Silloin opin, mikä merkitys soitolle on sillä, että yleisö viihtyy. Kun heillä oli hauskaa, meilläkin oli! Todettiin kaverin kanssa, että jos yleisö haluaa laulaa viisi kertaa Jätkän humpan kertosäkeen, niin sitten soitetaan viisi kertaa Jätkän humpan kertosäe. Basta.

Hieman haikeudella muistelen soittoaikojani näiden kymmenen suosikkini myötä:

Tanssimusiikki Top 10


1. Rantakoivun alla, valssi (jota kerran soitimme rantakoivun alla Tuomiojärven rannalla)
2. Koivu-valssi (baritonisoolo kruunaa valssin)
3. Lapin tango (jos jotain pitäisi karaokessa koettaa, niin tätä)
4. Kotkan ruusu, tango (eka tango, jonka opin pianolla)
5. Jätkän humppa (rakastettu yhteislaulu)
6. Sellainen ol' Viipuri, humppa (Kuuntele Henry Theelin "ainoa oikea versio"!)
7. Pieni polku, nopea foxtrot (kivat huilujutut jäivät mieleen)
8. Budapestin Juliska, nopea foxtrot (räväkkä laulelma, joka tunnetaan Saksassakin)
9. Säkkijärven polkka (Iiriksen kanssa Yläkaupungin yössä)
10. Ievan polokka (tässä upeana a cappella -versiona)

Jenkat jäivät listalta, mutta se onkin ainoa tanssi, jota osaan mitenkuten tanssia - ja tässähän muistelin soitteloita.


perjantai 21. lokakuuta 2016

Lempimusiikkia

Klassinen musiikki on tärkeä osa syksyäni. Olen huomannut, että opin kuuntelemaan etenkin klassista musiikkia todella vasta, kun lopetin aktiivisen soittamisen. Sähläys kaikenlaisten kiinnostavien harrasteiden välillä vei kai voimat keskittymiseltä. On helpottavaa, kun ei enää tarvitse soittaa, mutta saa soittaa, jos tahtoo, saa kuunnella, ja tietää sentään jotain musiikista. Kokosin alle Top 10 -luettelon klassisista suosikkikappaleistani. Onkohan joukossa joku sinunkin suosikkisi?


1. Sergej Rahmaninov: Pianokonsertto nro 3, d-molli
2. Ludvig van Beethoven: Für Elise (Älkää naurako, olen aina rakastanut tätä!)
3. Igor Stravinsky: Baletti Kevätuhri (tuttu elokuvasta Coco Chanel ja Igor Stravinsky)
4. Pjotr Tšaikovski: Baletti Pähkinänsärkijä
5. Pjotr Tšaikovski: Baletti Joutsenlampi
6. Frederic Chopin: Valssi, cis-molli (Les Sylphides)
7. Claude Debussy: Clair de lune
8. Antonin Dvorak: Slaavilaiset tanssit
9. Gabriel Fauré: Pavane huilulle, Op. 50
10. Christoph Willibald Gluck: Orfeus et Eurydike


Unohdin varmasti monta kaunista teosta, mutta toisaalta kymmenen joukkoon mahtuu vain kymmenen. Kuunnelkaa nyt päivänne iloksi vaikkapa Faurén Pavanea YouTubesta. Ensi kerralla humppaa!

lauantai 15. lokakuuta 2016

Lokakuun arvonnan tulokset

Lokakuun arvonnassa kysyttiin - "hieman" blogin aihepiiristä poiketen - missä hevosella on yönsilmä. Oikea vastaus on: c) jalassa. Kyseessä on säären sisäpuolella sijaitseva sarveispaukura, joka on muinaisjäänne hevosen toisesta varpaasta.

Oikeita vastauksia tuli seitsemän. Arpaonni suosi tällä kertaa Sallia! Saat palkinnoksi Sirkka Turkan runokirjan Niin kovaa se tuuli löi. Otan sinuun pian yhteyttä sähköpostitse ja kysyn osoitettasi.

Ja sitten vain: Onnea voittajalle ja sijoittuneille. Kunniakierros! Tunnen jo hevosen hajun nenässäni... Radetzky-marssi.




keskiviikko 12. lokakuuta 2016

Empaattiset kuuntelijat

Empaattiset ihmiset reagoivat muita voimakkaammin surulliseen musiikkiin. Tähän tulokseen tuli Tuomas Eerolan johtama tutkijaryhmä Durhamin yliopistosta. Aiheesta raportoi muiden muassa Der Tagesspiegel -lehti.

Tutkijat halusivat selvittää, miten erityyppiset ihmiset reagoivat melankoliseen musiikkiin. He valitsivat testimusiikiksi instrumentaaliteoksen, tunnussävelmän amerikkalaisesta tv-sarjasta Band of Brothers. Tutkimukseen osallistuneet henkilöt vastasivat kysymyksiin musiikkimaustaan ja musiikintuntemuksestaan sekä suorittivat useamman psykologisen testin. Osalta osallistujista mitattiin myös pulssia ja ihon vastusta samalla, kun he kuuntelivat musiikkia. Lopuksi osallistujilta kysyttiin, miltä musiikki heistä kuulosti ja millaisia tunteita se heissä herätti.

taikaa_mu


Tutkimuksessa kävi ilmi, että henkilöt, jotka todettiin psykologisten testien perusteella keskimääräistä empaattisemmiksi, kokivat musiikin surullisena ja syvästi liikuttavana. Fysiologiset mittaukset osoittivat, että näillä henkilöillä musiikin kuunteleminen vaikutti muita voimakkaammin sympaattiseen hermostoon.

Der Tagesspiegel -lehden artikkelissa ei kerrota, tutkittiinko testattavia henkilöitä suoranaisesti myös erityisherkkyyden osalta, mutta veikkaisin, että juuri siitä tässä on kyse. Ainakin minun tuntemani erityisherkät ovat todella empaattisia, jopa siinä määrin, että saattavat sairastua ihan vain siksi, kun kokevat toistenkin kipuja ja tunteita. Ja juuri samat ihmiset liikuttuvat syvästi kuullessaan kaunista musiikkia, tarkkaillessaan luontoa tai nähdessään syvämietteisen elokuvan tai näytelmän.

Minusta on miellyttävää ja helpottavaakin saada tietää, että tutkijatkin ovat löytäneet musiikista samanlaisen vaikutuksen kuin itse koen sillä olevan. Tieto saa minut pohtimaan, mikä on omaa mielimusiikkiani. Sen olen huomannut, että syksy saa minut usein rauhoittumaan klassisen musiikin pariin, kun taas keväällä kaipaan jotain kevyempää ja saatan kuunnella 70-luvun iskelmiä tai Iskelmäradion uudempia hittejä. Alkaa melkein tulla ikävä tanssilavoja, vaikka en tanssikaan - joskus menneessä elämässä tuli soitettua puhallinorkesterissa jalkoja kutkuttavaa musiikkia. Viimeistään syyskuussa on kuitenkin pakko kaivaa esiin Rahmaninovin pianokonsertot. Mitkä muut ovat suosikkejani, siitä seuraavassa postauksessa!



maanantai 10. lokakuuta 2016

Mielenterveyspäiväkollaasi

Tänään vietetään kansainvälistä mielenterveyspäivää. Sen kunniaksi olen koonnut kollaasin muutamista sitaateista, joita on tullut vastaan tietoa etsiessä. Tämä on vain pieni kurkistus ihmiseen.

This is not art it's my head

sunnuntai 9. lokakuuta 2016

Luova kirjoittaminen ja toimeentulo

Sain runokokoelmani valmiiksi, sikäli kun se nyt voi ylipäätään tulla valmiiksi. En tiedä, löydänkö sille kustantajan. En tiedä, ovatko runot edes hyviä. Mitä "hyvä" ylipäätään tarkoittaa?

Keksin idean romaaniin, mutta se ei olisi ensimmäinen kerta. En ole koskaan kirjoittanut kokonaista romaania. Sitä paitsi minulla on flunssa. Ei huvittaisi edes kirjoittaa blogia. Niinpä luen toisten blogeja.

Melissa Donovan kirjoittaa aiheesta "Kun luova kirjoittaminen lakkaa olemasta hauskaa". Ensimmäisenä takerrun sanaan livelihood. Mitä se tarkoittaa? Jotain eloisaa, elävää. Eloisana hupussa, niin kuin Robin Hood? Huppu silmillä? Sanakirja kertoo, että kyse on toimeentulosta. Voisiko kirjoittamalla tulla toimeen, siis taloudellisesti, siltä kannalta, että riittävätkö perunat ja saako vielä kastikettakin?

Sain juuri ensimmäisen luovan kääntämisen tehtäväni, ja olen siitä iloinen. Kyseessä on pieni teksti verkkomarkkinointia, tehtävänanto kuuluu "ymmärrä teksti ja kirjoita samantapainen, omaan kulttuuriisi sopiva omalla kielelläsi". Jännää, vaikkei sillä suuria summia tienaakaan. Luova kääntäminen ja sisällöntuotanto ylipäätään sijaitsevat pisteessä, jossa kapitalismi ja luovuus (taide?) kohtaavat. Ehkä on pyrittävä juuri siihen pisteeseen, jos meinaa elättää itsensä kirjoittamalla. Muun perheen elättämisen jätän suosiolla puolisolleni, jolla on tiukemmin jalat maassa ja selkeämpi käsitys kapitalismin toimintatavoista.

money_foto_mu
Melissa kuvailee flow-kokemusta runoa kirjoittaessa, mutta huomauttaa, ettei kirjoittajan kannattaisi vain jäädä odottelemaan seuraavaa inspiraatiota, vaan tehdä jotakin siinä välillä. Olen juuri tässä välitilassa. Luovuus on kovaa työtä, kymmenen prosenttia lahjakkuutta ja yhdeksänkymmentä prosenttia vahvoja istumalihaksia, niin kuin joku kirjailija on joskus todennut. Varmaan aika monikin kirjailija.

Mitäpä tässä välissä sitten tekisi? Olen omasta mielestäni kehittynyt kirjoittajana, kun olen kirjoittanut mainostekstejä ja kääntänyt muiden tekstejä. Ei blogin kirjoittaminenkaan huono idea ole, tosin joskus tulee tyhjä olo, tuntuu, että johan minä jo sanoin kaiken. Välillä on hyvä lukea muiden blogeja, eikä muidenkaan tekstilajien lukemisesta ole haittaa. Jopa sanakirjasta voi saada uusia ideoita.

Kirjoittajana olen välitilassa, enemmän kuin vain kahden tekstin välissä. Leijailen jossain harrastuksen ja ammatin välimaastossa. Melissa kehottaa kirjoittamaan ahkerasti ja tekemään kovasti töitä. Ajattelen, että joskus jopa peruna voi olla kimmoke tekstin kirjoittamiselle. Se voi innostaa kirjoittamaan sellaisenkin tekstin, jota ei ehkä olisi kirjoittanut, jos siitä ei maksettaisi. Onko se sitten sielunsa myymistä? Ehkä, mutta pelkällä runouden hengellä ei valitettavasti pysy kovin kauaa hengissä.

poetry_food_RU
Ruokaa runoilijalle

tiistai 4. lokakuuta 2016

Ihana Nora!

Arvasin, että tässä käy näin. Saan aakkosjärjestyksenkin sekaisin. Mutta kun en osannut päättää, kenen kirjailijan teoksen esittelisin teille B-kirjaimen kohdalla. Ei huvittanut lukea Baudelairea, ja Nicolas Barreaun romanttiset romaanit tuntuvat liian kepeiltä syyslukemistoksi. Päädyin Bertolt Brechtin rakkausrunoihin, mutta ne osoittautuivat aivan kamaliksi!!!

Löysin kirjastosta vihdoin ja viimein Henrik Ibsenin draamoja - romaanihyllystä. Kas kun ei ollut aiemmin tullut mieleen sieltä katsoa. Hassua oikeastaan, etten ollut tätä ennen lukenut yhtään Ibsenin näytelmää saati nähnyt niitä teatterissa. Mutta opiskelin kotimaista kirjallisuutta (koska pelkäsin lukea kirjoja englanniksi, eikä pelko ole osoittautunut lainkaan turhaksi - hirveä kieli, sallikaa minun sanoa). Ja vaikka jossain vaiheessa aioinkin erikoistua draamakirjallisuuteen, niin en kuitenkaan erikoistunut, en itse asiassa erikoistunut yhtään mihinkään. Olisipa hauskaa opiskella uudestaan - luettavista kirjoista voisi NAUTTIA, eivätkä ne olisikaan pakkopullaa, kun ei tarvitsisi suorittaa tutkintoa.

Luin Nukketalon mitä suurimmalla nautinnolla. Vaikka menin muka päiväunille, piristyin sen sijaan että olisin nukahtanut. Niin kirpeän raikas (ja kipeäkin) on tämä kertomus virheistä, kostonhalusta, epätoivosta, rakkaudesta ja liian suurista odotuksista.

Draamoja voi olla joskus vähän hankala lukea, mutta Nukketaloa luin riemukseni. Ihastuin Noran persoonaan ja seurasin hänen kehittymistään näytelmän mittaan. Kiltistä ja naiivista pikku leivosesta leipoutuu varsin lyhyessä ajassa itsenäinen nainen. Ikään kuin Norassa alkaisi kyteä feministinen raivokkuus, kun hän huomaa, että hänen miehensä onkin enemmän huolissaan omasta maineestaan kuin Noran huolista. Ei tapahdukaan ihmeellisintä ihmettä, Torvald ei uhraudu vaimonsa puolesta. Kukapa niin nössön miehen haluaisi?!

Ibsen todella herätti kiinnostukseni. Aion lukea muitakin hänen draamojaan, vaikka juuttuisin I:hin loppuiäkseni. Ibsen, Ii, ihana, ikävä, ikä... Olisi jännittävää nähdä Nukketalo näyttämöllä, toden totta. Ja muitakin norjalaistaiturin näytelmiä. Käyn melko harvoin teatterissa, joten on viisainta valita parasta. Seuraavana olisi vuorossa MacBeth, kyllä, Tukholman Maxim-teatterissa. Jonossa ovat jo Hamlet ja Neiti Julie, en vielä tiedä milloin ja missä. Mutta sitten voisi tulla Nukketalo. Ja Peer Gynt, ja Shakespearen Kesäyön unelma. Ja sitten... tuntuu ihanalta ja jotenkin helpottavalta, että vanha rakkauteni teatteria kohtaan on tulollaan takaisin. Ihana on oivallus, ettei minun tarvitse osata kirjoittaa draamaa voidakseni lukea/katsoa/kuunnella sitä, tuntea sen väreilyä sisuksissani.


lauantai 1. lokakuuta 2016

Lokakuun arvonta Runometsässä

Runometsässäkin alkavat lehdet kellastua, mikä ei tosin vähennä luku- ja kirjoitusintoa, vaan pikemminkin päin vastoin: kuppi lämmintä juotavaa, viisi kerrosta vaatteita päälle ja kynä käteen. Tai dekkari, jos siltä tuntuu.

Lokakuun arvonta keskittyy runoon. Palkintona on Sirkka Turkan kertaalleen luettu runoteos "Niin kovaa se tuuli löi". Runoilija tunnetaan muun muassa siitä, että hänen runoissaan esiintyy usein koiria ja hevosia. Koska allekirjoittanut ei ole koiraihminen, arvontaan liittyvä tietokilpailukysymys koskee hevosia.

Missä hevosella on niinkin poeettinen ruumiinosa kuin yönsilmä?
a) päässä
b) kaviossa
c) jalassa

Arvontaan voivat osallistua kaikki 18 vuotta täyttäneet maapallon ihmiset. Kukin saa osallistua vain kerran joko blogissa tai Runometsän facebook-sivulla. Jos joku arvaa molemmissa, hänet diskataan. Kilpailu alkaa 1.10. ja päättyy 14.10. Keski-Euroopan aikaa klo 23 (eli Suomen aikaa klo 24).

Osallistujat voivat käyttää apunaan tietokirjoja tai kysäistä kaverilta, jos itse eivät tiedä. Googlaaminen on sallittua, muttei suositeltavaa, sillä tämä on kirjablogi.

Arvonta suoritetaan siten, että Onnetar kirjoittaa kaikkien oikein vastanneiden nimet paperille allekkain aakkosjärjestyksessä ja lukee sitten ääneen Entten tentten -lorua. Pois-sanan kohdalle osunut nimi tai nimimerkki on voittaja, ja hänelle ilmoitetaan henkilökohtaisesti joko sähköpostitse tai fb:n yksityisviestillä. Palkintokirja lähetetään voittajalle postitse. Runometsä maksaa postikulut mihin tahansa maahan (kosmonautit voivat ilmoittaa Maassa sijaitsevan osoitteensa).