Siirry pääsisältöön

Vittula ilman jänkää

Pahoittelen otsikossa esiintyvää rumaa sanaa, mutta kyseessä on suora lainaus Adlershofin teatterin ohjelmalehtisestä. Siis Vittulan osalta. Sana "jänkä" on ilmeisesti saksalaisille hieman liian epämääräinen käsite - tai ainakin liian vaikea ääntää. Niinpä kirjan nimi on kääntynyt muotoon Populärmusik aus Vittula (anteeksi taas ruma sana, kyseessä on puhekielinen paikannimi, jonka arveltu merkitys selviää kirjasta). Mikael Niemen romaanista on moneksi, saksaksikin käännettynä. Piip-jänkää (tosin ilman jänkää, kuten sanottua) on tarjolla kirjana, äänikirjana, elokuvana ja nyt myös teatteriversiona.

Kävin toissa perjantaina Berliinin kaakkoisosassa sijaitsevassa Theater Adlershofissa katsomassa esityksen, joka oli eräänlainen dramatisoitu luentaesitys Niemen romaanista. Kaksi miesnäyttelijää luki persoonallisin äänenpainoin, ja rekvisiittaakin oli haalittu näyttämölle. Valot olivat hillityn minimalistiset, mutta nätit. Teatterissa tuoksui teatterilta. Juomaksi tarjottiin VitaColaa, joka on huonointa colajuomaa, jota olen koskaan maistanut. Mutta ei sitä nyt viitsinyt takaisin viedä, ei se NIIN pahaa ollut. Olisi siellä saanut oluttakin, mutta en minä nyt, kun ei ole kesäkään. Annetaan vatsan rauhoittua talven aikana.

Ai niin se esitys? Minulla taitaa olla vain yksi kommentti: olisi sitä voinut harjoitellakin.

Täysin draaman ulkopuolelta haluan vielä esittää valitukseni siitä, ettei nimeäni oli ripustettu Wall of Fame -tauluun, vaikka lahjoitin teatterin perustamiskeräykseen kymmenen euroa. Ei se minua tosin yllätä, olen muuttunut näkymättömäksi ennenkin, minut on unohdettu niin bussipysäkille, teatteriin kuin lääkärin odotushuoneeseenkin. Tällä kertaa minua ei kuitenkaan unohdettu minnekään, vaan puolisoni kuljetti minut turvallisesti autolla kotiin. Kaikesta huolimatta oli mukava käydä pitkästä aikaa teatterissa!

bob_foto_RU

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ekaa kertaa lukemassa

Eilen olin ensimmäistä kertaa lukemassa ääneen oman kirjani runoja. Jännäähän se oli. Kourallinen runonystäviä kokoontui Berliinin Suomikeskukselle kuuntelemaan runoja ja musiikkia sekä kahvittelemaan ja laulamaan yhdessä. Seuraavassa pieni kuvakimara tilaisuudesta.



Kiitokset yhteistyöstä, Berliinin Suomi Keskus, kiitokset Satu ja Anni, kotiväki sekä kaikki innokkaat kuulijat!

Joutsenlaulua

Osaan harvoja runoja ulkoa, mutta jos jokin runo on minulle erityisen tärkeä, se alkaa useiden lukukertojen tuloksena soida päässä. Yksi sellainen on Otto Mannisen Joutsenlaulua, kokoelmasta Säkeitä I vuodelta 1905.

Ui merta ne unten päin utuista rantaa. Niit' aallot ne kantaa kuin kuultoa lunten.
Pois, pois yli aavain on polttava kaipuu. Mut vain se, ken vaipuu, se sävelet saa vain.
Mi helinä ikään yl' ulapan hiipi? - Vain uupunut siipi, vain mennyt ei mikään. 
Otto Manninen 1905


Mannisen kieli on kaunista, soinnikasta: hän hallitsee niin alku- kuin loppusoinnunkin. Runo toistaa - hyvin kauniilla tavalla - vanhan uskomuksen, jonka mukaan joutsen laulaa vain tehdessään kuolemaa. Sitten kun minun on aika lähteä tästä elämästä, toivoisin lähteväni joutsenen lailla, pehmeästi, laulaen, vedessä kelluen.

Mietin ja katselen Berliiniin talvehtimaan jääneitä joutsenia. Kuinka ne pärjäävät, jos joki jäätyy umpeen? Kaipaavatko ne jonnekin, ja jos niin minne? Sitäkin mietin, että minne mi…

Miten opiskella ruotsia opiskelematta ruotsia

Kuulutko sinäkin niihin, joille koulun ruotsin tuntien muisteleminen aiheuttaa ahdistusta? Minä saan näppylöitä prepositioista, enkä meinaa millään muistaa, ovatko sanat en vai ett. Kaiken lisäksi olen nähnyt painajaisia ruotsinopettajastani - vaikka minulla oli ruotsista kymppi.

Innostuin pari vuotta sitten pohjoismaisesta elokuvasta, luultavasti ja ihan rehellisesti siksi, että Ruotsissa ja Tanskassa on niin söpöjä näyttelijöitä. Mutta kun saksalaiset dubbaavat kaiken filmimateriaalin jonka saavat käsiinsä, niin en päässyt lainkaan kuulemaan, millaisilla äänillä puhuvat esimerkiksi Mikael Persbrandt, Ulrich Thomsen tai Iben Hjeile. Joo, Persbrandt puhuu Philip Moogin äänellä, ja täytyy myöntää, että hyvinhän Moog dubbaa. Mutta kun minä tahdon kuulla ehtaa aitoa skandinaavia. Niin oli pakko ruveta kertaamaan ruotsia. Hävettää myöntää, että vaikka minulla on papereissa virkamiesruotsin tutkinto, jouduin aloittamaan olla-verbin taivutuksesta.

Ilmoittauduin viime keväänä Neuköllnin kansa…