Viikon mietelause

"Valtaa tarvitset vain, jos aiot tehdä jotakin pahaa. Kaikesta muusta selviät rakkaudella." - Charlie Chaplin -

torstai 8. syyskuuta 2016

Valkeat koirat

Nappasin Seutulan Book Swapista mukaani Tapio Koivukarin novellikokoelman Mansikkapellot, iankaikkisesti. Opus seikkailee ympäri maata ja maailmaa bookcrossing-kirjana. Muistan lukeneeni aiemminkin jotain Koivukarin kirjoittamaa, mutta en muista mitä, en edes, oliko kyse fiktiivisestä vai asiatekstistä. Jostain syystä kirjailijan nimi jäi kuitenkin mieleen.

Mansikkapellot, iankaikkisesti, sisältää seitsemän modernia novellia. Kertojien äänistä ja näkökulmista minulle tulee mieleen jotkut Tuuve Aron novellit, jotka on kylläkin kirjoitettu myöhemmin. Sekä Aro että Koivukari osaavat oivallisesti asettua erilaisten, eri tilanteissa elävien ihmisten nahkoihin. Kaikki ei ole vain sileää ja kaunista, henkilöiden ratkaisut saattavat tulla lukijalle yllätyksenä. Tapio Koivukarin novellit sisältävät lisäksi maagisen realismin elementtejä. Se tarkoittaa, että tavallisen arjen keskellä tapahtuu jotakin erikoista, jotain, mikä ei tunnu olevan tästä maailmasta.

Kaikki Mansikkapeltojen tekstit tempaisivat minut mukaansa, saivat pohtimaan henkilöiden ratkaisuja, pähkäilemään osin avoimiksi jääviä loppuja. Suurimman vaikutuksen minuun teki novelli Valkoinen samojedinpystykorva. Siinä tyttö lähtee kesätöiksi Lappiin valvomaan palovaaraa. Asuu yksikseen mökissä, noutaa vettä kaivosta ja kiipeä välillä torniin tarkkaamaan, palaako missään. Ennen lähtöään hän on pohtinut kaverinsa kanssa, voiko jotain tulla todeksi, kun sitä vain tarpeeksi sitkeästi ajattelee. Voi: tyttö haluaisi samojedinkoiran, ja pian hänelle ilmestyy sellainen. Heidän suhteensa tiivistyy, eikä koira haluaisi päästää häntä lähtemään, kun kesä ja työ päättyvät. Tytön onnistuu lukita koira majan ulkopuolelle, mutta kun hän avaa oven uudestaan lähteäkseen, maasta nousee lauma murisevia, valkoisia samojedinkoiria. Lukijan mietittäväksi jää, mistä on kysymys ja mitä sitten tapahtuu.

Onko novellin tytölle puhjennut pohjoisen yksinäisyydessä psykoosisairaus vai onko koira todella olemassa? Myös kauppa-auton kuljettaja, joka esiintyy kertomuksessa vain ohimennen, näkee koiran. Olisiko koira Lapin taikaa? Tai ehkä yksi koira todellakin on olemassa, mutta maasta nousevat valkeat koirat ovat näky, kangastus - tai shamaanien tepposia.

Olen silti taipuvainen ajattelemaan, että koirilla on tässä jokin suurempi merkitys. Ikäänkuin tuonpuoleiset voimat haluaisivat antaa tytölle opetuksen, ettei maagisia voimia pidä käyttää väärin. Opetuksen antaja voi tietysti olla myös tytön sisäinen ääni, joka kehottaa häntä jäämään tuntureille, jättämään kaupunkien oravanpyörät muille. Ehkäpä valkoinen pystykorva on tytön voimaeläin, sellainen, joka ilmestyy näyissä ja kulkee hänen rinnallaan, haluaa suojella häntä joltain, mistä me lukijat emme tiedä.

Novellin lopun pelko ja ahdistus, epävarmuus tulevaisuudesta ja omasta itsestäkin, ovat kouriintuntuvia. Vaikka lukija on jo päiviä sitten laskenut käsistään Tapio Koivukarin kirjan Mansikkapellot, iankaikkisesti, valkoiset samojedinpystykorvat eivät jätä rauhaan, putkahtavat mieleen milloin minkäkin nurkan takaa, kysyvät olemustaan. Sitäkin ne kysyvät, mikä merkitys valkoisuudella on. Eivätkö samojedinkoirat ole aina valkoisia?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti