Siirry pääsisältöön

Vain tahallaan voi rakastaa

Aloitan aakkoslukuhaasteen A:sta. Risto Ahdin runokokoelmalla on loistava nimi: Vain tahallaan voi rakastaa. Runoja ja merkintöjä. Jo kansilehden lukeminen saa miettimään - onko tosiaan noin? Eikö voi rakastaa vahingossa, tahtomattaan? Tapahtuuko edes rakastuminen vahingossa, vai onko sitä jo mielessään antanut itselleen luvan rakastua?

Ahti on erittäin älyllinen runoilija. En tarkoita, että muut runoilijat olisivat älyttömiä, vaan sitä, että Ahti käyttää älyä ja viisautta voimakkaasti runoissaan. Ne ovat hyvin filosofisia, eivät niin paljoa impressiolle perustuvia. Olen tavannut kirjailijan kerran Orivedellä, hänhän opettaa runoilijoita, ainakin yrittää. Viisas mies, ja samalla ihmeen hauras.

Runokokoelmassaan Vain rahallaan voi rakastaa Risto Ahti pohtii eritoten kahta asiaa: tunteiden (ja ihmisen) tekemistä näkyväksi sanojen avulla, kuvaa kuvaamalla, sekä sitä, että kun ihminen alkaa itse näkyä (sytyttää oman valonsa), muutkin alkavat näkyä. Pidän tästä ajatuksesta, siinä on hurjan paljon rohkeutta.

Näkemisen edellytyksenä on katsominen:

Näin hänet ensimmäisen kerran, 
vaikka olin nähnyt hänet tuhat kertaa.

Tulee mieleen kysyä, että oletteko muistaneet viime aikoina katsoa kumppanianne? Niin kuin sillä tavalla oikeasti, niin kuin katsoitte ensimmäisen kerran? Vaikka minä taisin kyllä enemmän haistaa - jotkut biologitkin väittävät, että ihminen valitsee itselleen luontaisesti sopivan kumppanin nimenomaan hajun perusteella. Katsominen kumminkin edellyttää tahallisuutta. Ajattelin katsoa tänään... Ahdin lyyrinen minä arvelee, että aurinko osui toisen ihmisen kasvoihin niin, että minä muisti omien kasvojensa valon. Ajatelkaapa sitä, että katsoo toisen silmiin niin intensiivisesti, että näkee niissä omat silmänsä. Se edellyttää takaisin katsomista.

Huomaan, etten pääse runosta pitkään. Jotakin vielä halusin kumminkin sanoa. Olen taittanut sivun kulman runon Hyvän käytöksen Tao kohdalta. Ahti pohtii ihmisen hyödyllisyyttä, sen tarpeellisuuttakin. Onko muiden hyödyttäminen elämisen oikeutus?

- -
Melkein kaikki kulkevat vieraissa töissä ja valtio 
kuvittelee, että kuka tahansa kelpaa sotilaaksi ja kirvesmieheksi. 

Minun luontumukseni on olla täysin hyödytön: 
Olen onnellinen, kun onnistun valehtelemaan kauniin
niin kauniiksi kuin se on - - 

No siltä minustakin tuntuu, omalla kohdallani. En vain ole osannut pukea sitä sanoiksi. Niin että makustelkaapa Risto Ahdin sanoja ja miettikää omaa kohtaanne. Hyvää uutta viikkoa!

kukko_RU

PS. Varinaiseen kysymykseenkin saadaan vastaus. Ahti kirjoittaa, että tahallinen rakastaminen on sitä, että sytyttää oman valonsa, // ja että karkottaa luotaan pois ne, // Yöperhoset, // // jotka eivät rakastajan valoon ihastuineina // sytytä omaansa. Hui kamalaa, koko rakkauden filosofia parissa lauseessa!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ekaa kertaa lukemassa

Eilen olin ensimmäistä kertaa lukemassa ääneen oman kirjani runoja. Jännäähän se oli. Kourallinen runonystäviä kokoontui Berliinin Suomikeskukselle kuuntelemaan runoja ja musiikkia sekä kahvittelemaan ja laulamaan yhdessä. Seuraavassa pieni kuvakimara tilaisuudesta.



Kiitokset yhteistyöstä, Berliinin Suomi Keskus, kiitokset Satu ja Anni, kotiväki sekä kaikki innokkaat kuulijat!

Joutsenlaulua

Osaan harvoja runoja ulkoa, mutta jos jokin runo on minulle erityisen tärkeä, se alkaa useiden lukukertojen tuloksena soida päässä. Yksi sellainen on Otto Mannisen Joutsenlaulua, kokoelmasta Säkeitä I vuodelta 1905.

Ui merta ne unten päin utuista rantaa. Niit' aallot ne kantaa kuin kuultoa lunten.
Pois, pois yli aavain on polttava kaipuu. Mut vain se, ken vaipuu, se sävelet saa vain.
Mi helinä ikään yl' ulapan hiipi? - Vain uupunut siipi, vain mennyt ei mikään. 
Otto Manninen 1905


Mannisen kieli on kaunista, soinnikasta: hän hallitsee niin alku- kuin loppusoinnunkin. Runo toistaa - hyvin kauniilla tavalla - vanhan uskomuksen, jonka mukaan joutsen laulaa vain tehdessään kuolemaa. Sitten kun minun on aika lähteä tästä elämästä, toivoisin lähteväni joutsenen lailla, pehmeästi, laulaen, vedessä kelluen.

Mietin ja katselen Berliiniin talvehtimaan jääneitä joutsenia. Kuinka ne pärjäävät, jos joki jäätyy umpeen? Kaipaavatko ne jonnekin, ja jos niin minne? Sitäkin mietin, että minne mi…

Miten opiskella ruotsia opiskelematta ruotsia

Kuulutko sinäkin niihin, joille koulun ruotsin tuntien muisteleminen aiheuttaa ahdistusta? Minä saan näppylöitä prepositioista, enkä meinaa millään muistaa, ovatko sanat en vai ett. Kaiken lisäksi olen nähnyt painajaisia ruotsinopettajastani - vaikka minulla oli ruotsista kymppi.

Innostuin pari vuotta sitten pohjoismaisesta elokuvasta, luultavasti ja ihan rehellisesti siksi, että Ruotsissa ja Tanskassa on niin söpöjä näyttelijöitä. Mutta kun saksalaiset dubbaavat kaiken filmimateriaalin jonka saavat käsiinsä, niin en päässyt lainkaan kuulemaan, millaisilla äänillä puhuvat esimerkiksi Mikael Persbrandt, Ulrich Thomsen tai Iben Hjeile. Joo, Persbrandt puhuu Philip Moogin äänellä, ja täytyy myöntää, että hyvinhän Moog dubbaa. Mutta kun minä tahdon kuulla ehtaa aitoa skandinaavia. Niin oli pakko ruveta kertaamaan ruotsia. Hävettää myöntää, että vaikka minulla on papereissa virkamiesruotsin tutkinto, jouduin aloittamaan olla-verbin taivutuksesta.

Ilmoittauduin viime keväänä Neuköllnin kansa…