Siirry pääsisältöön

Läkkiseppä Lindblad

Olen aina silloin tällöine lueskellut P. Mustapään runoja ja kirjoitellutkin niistä. Runon Kansansävelmä (Vain pieni kansanlaulu) alussa, parenteesissa, mainitaan Läkkiseppä Lindblad. Aloin pohtia, kuka se nyt sitten olikaan. Unto kupiaisen teoksessa Suomen kirjallisuuden vaiheet (WSOY, vuodelta 1961) kerrotaan Läkkiseppä Lindbladista seuraavaa:

- - Puhetorvekseen hän (P. Mustapää) on luonut mestarillisen läkkiseppä Lindbladin hahmon: Hän on filosofi, // Lindblad, // joka tuntee elämän, // sen kaksi eri puolta, // kolkon ja lempeän, // hän tuntee surun harmaan, // ja tuntee ilon armaan, // niin, nepä tuntee hän. - -

Sellainen blogisti kuin Ripsa pysähtyi joitain vuosia sitten pohtimaan, mitä läkki oikeastaan on. Nykyihmiselle varsin vieras käsite. Muistan kuulleeni tai lukeneeni joskus sanan läkkipelti, olisiko ollut Mauri Kunnaksen Koiramäessä. Suomen länsirannikolla sanasta on käytetty myös muotoa pläkki. Läkkiseppä eli pläkkyri. Ripsa kertoo, että läkkisepät naputtelivat muun muassa ämpäreitä ja maitokannuja. Läkki oli sellaista metallia, joka ei ruostunut. Eräs lukija selvittää, että tinaa siinä ainakin oli.

Lindblad taitaa läkytellä Sampoa, pikemmin henkisen kuin rahallisen rikkauden masiinaa. P. Mustapään runossa Muudan rikas mies (kokoelmasta Koiruoho, ruusunkukka) on muutamia hehkuvia ilmauksia:

- - jos maisema on musta, 
ovat raamit punaiset. - -

- - Ja kohokorkkis vaipuu.
Ja sammalella, jaloissas
on sätkyttävä kala:
hohtava kultapala,
metalli arvokas. 

Ja korentoisen siiven
voit nähdä ruo'on latvassa:
kirkkaaksi timantiksi
sen havaitset ja siksi
sen mahdat poimia. - -

Niin, eipä tässä muuta. Maailma on sellainen, jollaisena sen näkee. Hyvää elokuuta!

Riikka

Kehaekukka_Foto_RU
Kehäkukka, Botanischer Garten, Berliini

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ekaa kertaa lukemassa

Eilen olin ensimmäistä kertaa lukemassa ääneen oman kirjani runoja. Jännäähän se oli. Kourallinen runonystäviä kokoontui Berliinin Suomikeskukselle kuuntelemaan runoja ja musiikkia sekä kahvittelemaan ja laulamaan yhdessä. Seuraavassa pieni kuvakimara tilaisuudesta.



Kiitokset yhteistyöstä, Berliinin Suomi Keskus, kiitokset Satu ja Anni, kotiväki sekä kaikki innokkaat kuulijat!

Joutsenlaulua

Osaan harvoja runoja ulkoa, mutta jos jokin runo on minulle erityisen tärkeä, se alkaa useiden lukukertojen tuloksena soida päässä. Yksi sellainen on Otto Mannisen Joutsenlaulua, kokoelmasta Säkeitä I vuodelta 1905.

Ui merta ne unten päin utuista rantaa. Niit' aallot ne kantaa kuin kuultoa lunten.
Pois, pois yli aavain on polttava kaipuu. Mut vain se, ken vaipuu, se sävelet saa vain.
Mi helinä ikään yl' ulapan hiipi? - Vain uupunut siipi, vain mennyt ei mikään. 
Otto Manninen 1905


Mannisen kieli on kaunista, soinnikasta: hän hallitsee niin alku- kuin loppusoinnunkin. Runo toistaa - hyvin kauniilla tavalla - vanhan uskomuksen, jonka mukaan joutsen laulaa vain tehdessään kuolemaa. Sitten kun minun on aika lähteä tästä elämästä, toivoisin lähteväni joutsenen lailla, pehmeästi, laulaen, vedessä kelluen.

Mietin ja katselen Berliiniin talvehtimaan jääneitä joutsenia. Kuinka ne pärjäävät, jos joki jäätyy umpeen? Kaipaavatko ne jonnekin, ja jos niin minne? Sitäkin mietin, että minne mi…

Miten opiskella ruotsia opiskelematta ruotsia

Kuulutko sinäkin niihin, joille koulun ruotsin tuntien muisteleminen aiheuttaa ahdistusta? Minä saan näppylöitä prepositioista, enkä meinaa millään muistaa, ovatko sanat en vai ett. Kaiken lisäksi olen nähnyt painajaisia ruotsinopettajastani - vaikka minulla oli ruotsista kymppi.

Innostuin pari vuotta sitten pohjoismaisesta elokuvasta, luultavasti ja ihan rehellisesti siksi, että Ruotsissa ja Tanskassa on niin söpöjä näyttelijöitä. Mutta kun saksalaiset dubbaavat kaiken filmimateriaalin jonka saavat käsiinsä, niin en päässyt lainkaan kuulemaan, millaisilla äänillä puhuvat esimerkiksi Mikael Persbrandt, Ulrich Thomsen tai Iben Hjeile. Joo, Persbrandt puhuu Philip Moogin äänellä, ja täytyy myöntää, että hyvinhän Moog dubbaa. Mutta kun minä tahdon kuulla ehtaa aitoa skandinaavia. Niin oli pakko ruveta kertaamaan ruotsia. Hävettää myöntää, että vaikka minulla on papereissa virkamiesruotsin tutkinto, jouduin aloittamaan olla-verbin taivutuksesta.

Ilmoittauduin viime keväänä Neuköllnin kansa…