Siirry pääsisältöön

Vesillä

Runoilija-minä on mielestään ansaitsemallaan tauolla, mutta onneksi sain kerran Martta-mummolta ison paksun kirjan kauniita vanhoja runoja. Niin että voin lainata parempia oppi-isiä ja -äitejä.

Olen monesti lueskellut Unto Kupiaisen Lyhyttä runousoppia, sillä se on yksi maailman parhaita oppikirjoja silloin, kun ei vielä tiedä runoudesta paljon mitään. Kannattaa kysyä kirjastosta tai antikvariaatista, se on todellinen aarre! Minulta on kuitenkin jäänyt huomaamatta, että Kupiainen kirjoitti myös itse runoja. Etsiessäni kohtuullisen lyhyttä runoa tälle päivälle löysin Suuresta runokirjasta hänen runonsa soutaja.

Se sopii näin kesään muutenkin, mikäpä olisi hauskempaa kuin soudella omassa rauhassa ja kuunnella, kuinka pisarat tipahtelevat airoista veden pintaan. En tosin ole vielä ehtinyt soutelemaan, pitäisi ajaa naapurikaupunginosaan ja vuokrata vene. Mutta vielä tässä ehtii, lomani alkaa vasta ensi viikolla.

Unto Kupiainen kirjoittaa soutamisesta kuitenkin elämän allegoriana. Ihminen soutaa venettään unelmiaan tavoitellen, mutta mahtaako saavuttaa?

Vieras on virta, ja vieras on vene,
eivät ne unelmies uomia mene.
Ilta on ihmisessä, aamu on outo;
illasta aamuun on ihmisen souto. 

Yöllä soudellaan. Yö on tosi erilainen täällä Saksassa ja vanhassa Koto-Suomessa. Yöllä soutelun ero on siinä, että Suomessa näkee jotain, Saksassa ei. Yö tulee täällä melko tarkalleen kello kymmenen, pimeys humahtaa ylle kuin tumma esirippu. Tai mastosta irronnut purje, miten vaan. Runoa lukee väistämättä eri tavalla, kun istuu Berliinissä kirjoituspöytänsä ääressä tai Suomessa äidin kodin terassilla. Usein runoissa kuvataan elämää matkana aamusta iltaan, niin kuin aamu olisi syntymä ja ilta kuolema, mutta Unto Kupiaisen runossa Soutaja asiat ovatkin toisinpäin, varmaankin siksi, että pimeässähän tässä soudellaan, kukapa tietäisi, mitä huominen tuo tullessaan. Runoilija Kupiainen kannustaa soutajaa jatkamaan:

Illasta aamuun on yöllistä matkaa;
jos jaksat uskoa, jaksat jatkaa.
Taapäin tuijotat, soudat eteen
outoa venettä outoon veteen. 

Minusta tuo on lohdullista. Koitetaan sitten jaksaa, uskoa ja jatkaa. Juuri tänä aamuna tuntui siltä, että mahtaakohan. Mutta tässä sitä istutaan, kahvikuppi pöydän kulmalla. Aion opetella runon ulkoa, se on niin kaunis ja hyvässä mielessä yksinkertainen.

Illasta_aamuun_Foto_Tino_Uhlig
Illasta aamuun on yöllistä matkaa

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ekaa kertaa lukemassa

Eilen olin ensimmäistä kertaa lukemassa ääneen oman kirjani runoja. Jännäähän se oli. Kourallinen runonystäviä kokoontui Berliinin Suomikeskukselle kuuntelemaan runoja ja musiikkia sekä kahvittelemaan ja laulamaan yhdessä. Seuraavassa pieni kuvakimara tilaisuudesta.



Kiitokset yhteistyöstä, Berliinin Suomi Keskus, kiitokset Satu ja Anni, kotiväki sekä kaikki innokkaat kuulijat!

Joutsenlaulua

Osaan harvoja runoja ulkoa, mutta jos jokin runo on minulle erityisen tärkeä, se alkaa useiden lukukertojen tuloksena soida päässä. Yksi sellainen on Otto Mannisen Joutsenlaulua, kokoelmasta Säkeitä I vuodelta 1905.

Ui merta ne unten päin utuista rantaa. Niit' aallot ne kantaa kuin kuultoa lunten.
Pois, pois yli aavain on polttava kaipuu. Mut vain se, ken vaipuu, se sävelet saa vain.
Mi helinä ikään yl' ulapan hiipi? - Vain uupunut siipi, vain mennyt ei mikään. 
Otto Manninen 1905


Mannisen kieli on kaunista, soinnikasta: hän hallitsee niin alku- kuin loppusoinnunkin. Runo toistaa - hyvin kauniilla tavalla - vanhan uskomuksen, jonka mukaan joutsen laulaa vain tehdessään kuolemaa. Sitten kun minun on aika lähteä tästä elämästä, toivoisin lähteväni joutsenen lailla, pehmeästi, laulaen, vedessä kelluen.

Mietin ja katselen Berliiniin talvehtimaan jääneitä joutsenia. Kuinka ne pärjäävät, jos joki jäätyy umpeen? Kaipaavatko ne jonnekin, ja jos niin minne? Sitäkin mietin, että minne mi…

Miten opiskella ruotsia opiskelematta ruotsia

Kuulutko sinäkin niihin, joille koulun ruotsin tuntien muisteleminen aiheuttaa ahdistusta? Minä saan näppylöitä prepositioista, enkä meinaa millään muistaa, ovatko sanat en vai ett. Kaiken lisäksi olen nähnyt painajaisia ruotsinopettajastani - vaikka minulla oli ruotsista kymppi.

Innostuin pari vuotta sitten pohjoismaisesta elokuvasta, luultavasti ja ihan rehellisesti siksi, että Ruotsissa ja Tanskassa on niin söpöjä näyttelijöitä. Mutta kun saksalaiset dubbaavat kaiken filmimateriaalin jonka saavat käsiinsä, niin en päässyt lainkaan kuulemaan, millaisilla äänillä puhuvat esimerkiksi Mikael Persbrandt, Ulrich Thomsen tai Iben Hjeile. Joo, Persbrandt puhuu Philip Moogin äänellä, ja täytyy myöntää, että hyvinhän Moog dubbaa. Mutta kun minä tahdon kuulla ehtaa aitoa skandinaavia. Niin oli pakko ruveta kertaamaan ruotsia. Hävettää myöntää, että vaikka minulla on papereissa virkamiesruotsin tutkinto, jouduin aloittamaan olla-verbin taivutuksesta.

Ilmoittauduin viime keväänä Neuköllnin kansa…