Siirry pääsisältöön

Tähtiä kämmenellä

Ostin kerran rakkaalleni lahjaksi Tommy Tabermannin runokirjan Tähtiä kämmenellä. Kauniiden, suorastaan rakkauden paloa ja salaperäistä valoa huokuvien kansien välissä, on herkän aistillisia runoja, joissa myös voima ja rujous ovat läsnä. Minä olen tainnut lueskella kirjaa kumppaniani enemmän (mistä tulee väistämättä mieleen, että Tabermann varmastikin kehottaisi lueskelemaan kirjan sijasta kumppania).
Rakkautta joka kotiin

Kyvykäs runoilija kirjoitti runoja, jotka tulivat lähelle, iholle. Sanotaan, että runo on hyvä - tai ylipäätään runo - vasta sitten, kun kauneuden seasta pistää esiin jokin särmä. Tabermann on hyvä tökkimään. Kun runon minä herää vieraassa vuoteessa, kangastus seireeneistä häviää varsin nopeasti: eivät ne laulakaan, minä toteaa. Nehän kuorsaavat kuin kermassa uitettu kissa. Ainakaan runoilija ei sorru epärealistisen romanttisten kuvien maalailuun.

Toisaalta joissan kohdin (ehkä siksi että olen nainen?) pidän Tabermannin ilmauksia vähän liiankin naturalistisina, jätkämäisinä. - - herään vielä vähän humalassa // kivekset sinun käsissäsi - - Jotenkin minua hivenen ällöttää. Tekee mieli sanoa runoilijalle, että kiitos kun kerroit. Ja sitten irvistää.

Menköön kivekset miehisyyden piikkiin, en ryhdy väittelemään Tommyn kanssa niiden välttämättömyydestä. Kirjassa on hyvää ja kaunista kieltä, rikkinäistä oloa siellä välissä. Tabermann osaa ilmaista rakastelun myös kauniisti ja herkästi: Olen sinussa nyt // kuin vesi vedessä, // jo puhkeavat meissä lumpeet. Tällaiset sanat viettelevät minun kaltaistani herkkää lukijaa.

Hyvä runokirja ei ole pelkkää iholla tai ihon alla nautiskelua, vaan myös surua ja tuskaa. Pidän erityisesti Kuka rikkoi minun viuluni alkavan runon kuvastosta:

- -
Tämä tunne, kuin joku olisi pallotellut pienellä
lasisella maapallolla ja pudottanut. - - 
- - Olen vihaa ja murhetta, 
piano 
jolla soitetaan 
Tsaikovskin b-mollikonserttoa voimalla väärin.
- -

Pudonnut, särkynyt maapallo - kipu, joka voi olla vielä suurempi ja raaempi kuin lapsen synnyttämisen aiheuttama kipu. Se raastaa. Piano-metafora tuo runon särkyneestä maailmasta lähemmäksi, minun maailmaani, siihen maailmaan, jonka tärkeimpiin elementteihin piano joskus kuului. Minulle, henkilökohtaisesti, sekin on jotakin, mikä putosi ja särkyi. Tällä tavalla lukijan oma kokemusmaailma sekoittuu runoon. En haluakaan tulkita tekstiä millään muulla tavalla.

Lopuksi vielä usein lainattu runo, joka putkahtelee aina silloin tällöin esiin verkossa kauniiseen kuvaan kiinnitettynä:

Olisipa kaipaus viiniä, 
ympäripäissäni 
minä odottaisin sinua.

Meikäläisellä olisi taatusti kokonainen viinikellari luolastoineen.  

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ekaa kertaa lukemassa

Eilen olin ensimmäistä kertaa lukemassa ääneen oman kirjani runoja. Jännäähän se oli. Kourallinen runonystäviä kokoontui Berliinin Suomikeskukselle kuuntelemaan runoja ja musiikkia sekä kahvittelemaan ja laulamaan yhdessä. Seuraavassa pieni kuvakimara tilaisuudesta.



Kiitokset yhteistyöstä, Berliinin Suomi Keskus, kiitokset Satu ja Anni, kotiväki sekä kaikki innokkaat kuulijat!

Joutsenlaulua

Osaan harvoja runoja ulkoa, mutta jos jokin runo on minulle erityisen tärkeä, se alkaa useiden lukukertojen tuloksena soida päässä. Yksi sellainen on Otto Mannisen Joutsenlaulua, kokoelmasta Säkeitä I vuodelta 1905.

Ui merta ne unten päin utuista rantaa. Niit' aallot ne kantaa kuin kuultoa lunten.
Pois, pois yli aavain on polttava kaipuu. Mut vain se, ken vaipuu, se sävelet saa vain.
Mi helinä ikään yl' ulapan hiipi? - Vain uupunut siipi, vain mennyt ei mikään. 
Otto Manninen 1905


Mannisen kieli on kaunista, soinnikasta: hän hallitsee niin alku- kuin loppusoinnunkin. Runo toistaa - hyvin kauniilla tavalla - vanhan uskomuksen, jonka mukaan joutsen laulaa vain tehdessään kuolemaa. Sitten kun minun on aika lähteä tästä elämästä, toivoisin lähteväni joutsenen lailla, pehmeästi, laulaen, vedessä kelluen.

Mietin ja katselen Berliiniin talvehtimaan jääneitä joutsenia. Kuinka ne pärjäävät, jos joki jäätyy umpeen? Kaipaavatko ne jonnekin, ja jos niin minne? Sitäkin mietin, että minne mi…

Miten opiskella ruotsia opiskelematta ruotsia

Kuulutko sinäkin niihin, joille koulun ruotsin tuntien muisteleminen aiheuttaa ahdistusta? Minä saan näppylöitä prepositioista, enkä meinaa millään muistaa, ovatko sanat en vai ett. Kaiken lisäksi olen nähnyt painajaisia ruotsinopettajastani - vaikka minulla oli ruotsista kymppi.

Innostuin pari vuotta sitten pohjoismaisesta elokuvasta, luultavasti ja ihan rehellisesti siksi, että Ruotsissa ja Tanskassa on niin söpöjä näyttelijöitä. Mutta kun saksalaiset dubbaavat kaiken filmimateriaalin jonka saavat käsiinsä, niin en päässyt lainkaan kuulemaan, millaisilla äänillä puhuvat esimerkiksi Mikael Persbrandt, Ulrich Thomsen tai Iben Hjeile. Joo, Persbrandt puhuu Philip Moogin äänellä, ja täytyy myöntää, että hyvinhän Moog dubbaa. Mutta kun minä tahdon kuulla ehtaa aitoa skandinaavia. Niin oli pakko ruveta kertaamaan ruotsia. Hävettää myöntää, että vaikka minulla on papereissa virkamiesruotsin tutkinto, jouduin aloittamaan olla-verbin taivutuksesta.

Ilmoittauduin viime keväänä Neuköllnin kansa…