Viikon mietelause

"Ei tule elo etsimättä, kala jalan kastamatta." - Suomalainen sananlasku -

torstai 21. heinäkuuta 2016

Tähtiä kämmenellä

Ostin kerran rakkaalleni lahjaksi Tommy Tabermannin runokirjan Tähtiä kämmenellä. Kauniiden, suorastaan rakkauden paloa ja salaperäistä valoa huokuvien kansien välissä, on herkän aistillisia runoja, joissa myös voima ja rujous ovat läsnä. Minä olen tainnut lueskella kirjaa kumppaniani enemmän (mistä tulee väistämättä mieleen, että Tabermann varmastikin kehottaisi lueskelemaan kirjan sijasta kumppania).
Rakkautta joka kotiin

Kyvykäs runoilija kirjoitti runoja, jotka tulivat lähelle, iholle. Sanotaan, että runo on hyvä - tai ylipäätään runo - vasta sitten, kun kauneuden seasta pistää esiin jokin särmä. Tabermann on hyvä tökkimään. Kun runon minä herää vieraassa vuoteessa, kangastus seireeneistä häviää varsin nopeasti: eivät ne laulakaan, minä toteaa. Nehän kuorsaavat kuin kermassa uitettu kissa. Ainakaan runoilija ei sorru epärealistisen romanttisten kuvien maalailuun.

Toisaalta joissan kohdin (ehkä siksi että olen nainen?) pidän Tabermannin ilmauksia vähän liiankin naturalistisina, jätkämäisinä. - - herään vielä vähän humalassa // kivekset sinun käsissäsi - - Jotenkin minua hivenen ällöttää. Tekee mieli sanoa runoilijalle, että kiitos kun kerroit. Ja sitten irvistää.

Menköön kivekset miehisyyden piikkiin, en ryhdy väittelemään Tommyn kanssa niiden välttämättömyydestä. Kirjassa on hyvää ja kaunista kieltä, rikkinäistä oloa siellä välissä. Tabermann osaa ilmaista rakastelun myös kauniisti ja herkästi: Olen sinussa nyt // kuin vesi vedessä, // jo puhkeavat meissä lumpeet. Tällaiset sanat viettelevät minun kaltaistani herkkää lukijaa.

Hyvä runokirja ei ole pelkkää iholla tai ihon alla nautiskelua, vaan myös surua ja tuskaa. Pidän erityisesti Kuka rikkoi minun viuluni alkavan runon kuvastosta:

- -
Tämä tunne, kuin joku olisi pallotellut pienellä
lasisella maapallolla ja pudottanut. - - 
- - Olen vihaa ja murhetta, 
piano 
jolla soitetaan 
Tsaikovskin b-mollikonserttoa voimalla väärin.
- -

Pudonnut, särkynyt maapallo - kipu, joka voi olla vielä suurempi ja raaempi kuin lapsen synnyttämisen aiheuttama kipu. Se raastaa. Piano-metafora tuo runon särkyneestä maailmasta lähemmäksi, minun maailmaani, siihen maailmaan, jonka tärkeimpiin elementteihin piano joskus kuului. Minulle, henkilökohtaisesti, sekin on jotakin, mikä putosi ja särkyi. Tällä tavalla lukijan oma kokemusmaailma sekoittuu runoon. En haluakaan tulkita tekstiä millään muulla tavalla.

Lopuksi vielä usein lainattu runo, joka putkahtelee aina silloin tällöin esiin verkossa kauniiseen kuvaan kiinnitettynä:

Olisipa kaipaus viiniä, 
ympäripäissäni 
minä odottaisin sinua.

Meikäläisellä olisi taatusti kokonainen viinikellari luolastoineen.  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti