Viikon mietelause

"Ei tule elo etsimättä, kala jalan kastamatta." - Suomalainen sananlasku -

sunnuntai 10. heinäkuuta 2016

Pitkiä pellavia

Minulla on ollut ja on monta työtä. Hommat vaihtelevat sen mukaan, mihin on kysyntää ja mikä milloinkin inspiroi ja sopii elämäntilanteeseen. Useimmat työni ovat liittyneet kieleen, kulttuuriin tai kirjoittamiseen. Viime aikoina olen kirjoittanut aika paljon vaatemainoksia. Korvaus työstä on kohtuullinen, kun otetaan huomioon, että humanistit ovat usein alipalkattuja eikä taiteellisesta työstä välttämättä makseta yhtään mitään. Mainosten kirjoittaminen eli copywriting on jotakin kaupallisen ja luovan työn välimaastosta. Toisinaan on vaikea keksiä ideoita, toisinaan taas aihe on niin innostava, että saattaa kirjoittaessaan joutua flow-tilaan.

Sain hiljattain kirjoitettavakseni pellavahousumainoksen. Taustatietoa hankkiakseni selailin nettisivuja, joilla kerrottiin pellavan valmistuksesta ja pellavakankaan ominaisuuksista. Varsinainen aarre tuo pellava! Ostin aiemmin kesällä pellavatunnikan, ja se on kyllä ollut mieluinen vaate, tosin vähän karheampi kuin vastaavat puuvillaiset. Mutta ei hiosta, mikä onkin pellavan parhaita ominaisuuksia.

Jotenkin pellava-asiat jäivät pyörimään mielessä, ehkä siksikin, että kävimme Dahlemissa kasvitieteellisessä puutarhassa, jonka lääkintäkasviosastolla kukki pellava. Kasvit aaltoilivat tuulessa kuin pikkuinen sininen meri. Ja siitä tuli sitten mieleeni Otto Mannisen Pellavan kitkijä (kokoelmasta Säkeitä I), joka on yksi lempirunojani. Runo viittaa sekä ihmisten eriarvoiseen asemaan (yksi tekee työtä toisen hyväksi) että myös suomalaisen luonteen melankoliaan:

Muien paioiksi pellava kasvaa, 
minä vaan sen kitken. 
Muien iloiksi iloan, 
mut itsekseni itken. 

Otto_Manninen_Runoja

Kyllä ihmiselle tekisi hyvää välillä itkeä muidenkin, ainakin hyvän ystävän, nähden. Moni runoilija itkee runossaan, taidemaalari tauluissaan. Tästä minulle tuleekin heti monta muuta aihetta mieleen, mutta säästän ne seuraaviin teksteihin, ettei yhdestä blogipostauksesta sentään tule romaanin mittaista... Mannisen lyyrinen peltotyöläinen on menettänyt uskonsa unelmiin, jopa kauniiseen iltaruskoon hän suhtautuu sarkastisesti:

Pilvet on pilviä, vaikka ne kuinka 
kullassa ruskotelkoot. 
Toivot on turhia, vaikka ne kuinka 
onnea uskotelkoot. 

Botanischer_Gartenin_kukkaloistoa



Voisi kuvastaa minunkin nuoruuden aikaista elämänasennetta. Nykyään taitaisin mieluummin pysähtyä katselemaan ja ihailemaan auringon laskua ajatellen, että huomenna se taas nousee, aurinko. Miksi ei nousisi? Jos pellava ei kasva, niin ehkä hamppu. Jos uusia mainoksia ei tule kirjoitettavaksi, niin ehkä saan kiinnostavan käännöstehtävän tai runoni pääsee lehteen tai mainoskamppanjaa suunnitteleva yritys tarvitsee Pohjoismaa-asiantuntijaa. Jotakin on aina ilmaantunut, ennemmin tai myöhemmin. Laskiaispäivän huuto "pitkiä pellavia, hienoja hamppuja" on mukava ja optimistinen toive.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti