Siirry pääsisältöön

Pitkiä pellavia

Minulla on ollut ja on monta työtä. Hommat vaihtelevat sen mukaan, mihin on kysyntää ja mikä milloinkin inspiroi ja sopii elämäntilanteeseen. Useimmat työni ovat liittyneet kieleen, kulttuuriin tai kirjoittamiseen. Viime aikoina olen kirjoittanut aika paljon vaatemainoksia. Korvaus työstä on kohtuullinen, kun otetaan huomioon, että humanistit ovat usein alipalkattuja eikä taiteellisesta työstä välttämättä makseta yhtään mitään. Mainosten kirjoittaminen eli copywriting on jotakin kaupallisen ja luovan työn välimaastosta. Toisinaan on vaikea keksiä ideoita, toisinaan taas aihe on niin innostava, että saattaa kirjoittaessaan joutua flow-tilaan.

Sain hiljattain kirjoitettavakseni pellavahousumainoksen. Taustatietoa hankkiakseni selailin nettisivuja, joilla kerrottiin pellavan valmistuksesta ja pellavakankaan ominaisuuksista. Varsinainen aarre tuo pellava! Ostin aiemmin kesällä pellavatunnikan, ja se on kyllä ollut mieluinen vaate, tosin vähän karheampi kuin vastaavat puuvillaiset. Mutta ei hiosta, mikä onkin pellavan parhaita ominaisuuksia.

Jotenkin pellava-asiat jäivät pyörimään mielessä, ehkä siksikin, että kävimme Dahlemissa kasvitieteellisessä puutarhassa, jonka lääkintäkasviosastolla kukki pellava. Kasvit aaltoilivat tuulessa kuin pikkuinen sininen meri. Ja siitä tuli sitten mieleeni Otto Mannisen Pellavan kitkijä (kokoelmasta Säkeitä I), joka on yksi lempirunojani. Runo viittaa sekä ihmisten eriarvoiseen asemaan (yksi tekee työtä toisen hyväksi) että myös suomalaisen luonteen melankoliaan:

Muien paioiksi pellava kasvaa, 
minä vaan sen kitken. 
Muien iloiksi iloan, 
mut itsekseni itken. 

Otto_Manninen_Runoja

Kyllä ihmiselle tekisi hyvää välillä itkeä muidenkin, ainakin hyvän ystävän, nähden. Moni runoilija itkee runossaan, taidemaalari tauluissaan. Tästä minulle tuleekin heti monta muuta aihetta mieleen, mutta säästän ne seuraaviin teksteihin, ettei yhdestä blogipostauksesta sentään tule romaanin mittaista... Mannisen lyyrinen peltotyöläinen on menettänyt uskonsa unelmiin, jopa kauniiseen iltaruskoon hän suhtautuu sarkastisesti:

Pilvet on pilviä, vaikka ne kuinka 
kullassa ruskotelkoot. 
Toivot on turhia, vaikka ne kuinka 
onnea uskotelkoot. 

Botanischer_Gartenin_kukkaloistoa



Voisi kuvastaa minunkin nuoruuden aikaista elämänasennetta. Nykyään taitaisin mieluummin pysähtyä katselemaan ja ihailemaan auringon laskua ajatellen, että huomenna se taas nousee, aurinko. Miksi ei nousisi? Jos pellava ei kasva, niin ehkä hamppu. Jos uusia mainoksia ei tule kirjoitettavaksi, niin ehkä saan kiinnostavan käännöstehtävän tai runoni pääsee lehteen tai mainoskamppanjaa suunnitteleva yritys tarvitsee Pohjoismaa-asiantuntijaa. Jotakin on aina ilmaantunut, ennemmin tai myöhemmin. Laskiaispäivän huuto "pitkiä pellavia, hienoja hamppuja" on mukava ja optimistinen toive.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ekaa kertaa lukemassa

Eilen olin ensimmäistä kertaa lukemassa ääneen oman kirjani runoja. Jännäähän se oli. Kourallinen runonystäviä kokoontui Berliinin Suomikeskukselle kuuntelemaan runoja ja musiikkia sekä kahvittelemaan ja laulamaan yhdessä. Seuraavassa pieni kuvakimara tilaisuudesta.



Kiitokset yhteistyöstä, Berliinin Suomi Keskus, kiitokset Satu ja Anni, kotiväki sekä kaikki innokkaat kuulijat!

Joutsenlaulua

Osaan harvoja runoja ulkoa, mutta jos jokin runo on minulle erityisen tärkeä, se alkaa useiden lukukertojen tuloksena soida päässä. Yksi sellainen on Otto Mannisen Joutsenlaulua, kokoelmasta Säkeitä I vuodelta 1905.

Ui merta ne unten päin utuista rantaa. Niit' aallot ne kantaa kuin kuultoa lunten.
Pois, pois yli aavain on polttava kaipuu. Mut vain se, ken vaipuu, se sävelet saa vain.
Mi helinä ikään yl' ulapan hiipi? - Vain uupunut siipi, vain mennyt ei mikään. 
Otto Manninen 1905


Mannisen kieli on kaunista, soinnikasta: hän hallitsee niin alku- kuin loppusoinnunkin. Runo toistaa - hyvin kauniilla tavalla - vanhan uskomuksen, jonka mukaan joutsen laulaa vain tehdessään kuolemaa. Sitten kun minun on aika lähteä tästä elämästä, toivoisin lähteväni joutsenen lailla, pehmeästi, laulaen, vedessä kelluen.

Mietin ja katselen Berliiniin talvehtimaan jääneitä joutsenia. Kuinka ne pärjäävät, jos joki jäätyy umpeen? Kaipaavatko ne jonnekin, ja jos niin minne? Sitäkin mietin, että minne mi…

Miten opiskella ruotsia opiskelematta ruotsia

Kuulutko sinäkin niihin, joille koulun ruotsin tuntien muisteleminen aiheuttaa ahdistusta? Minä saan näppylöitä prepositioista, enkä meinaa millään muistaa, ovatko sanat en vai ett. Kaiken lisäksi olen nähnyt painajaisia ruotsinopettajastani - vaikka minulla oli ruotsista kymppi.

Innostuin pari vuotta sitten pohjoismaisesta elokuvasta, luultavasti ja ihan rehellisesti siksi, että Ruotsissa ja Tanskassa on niin söpöjä näyttelijöitä. Mutta kun saksalaiset dubbaavat kaiken filmimateriaalin jonka saavat käsiinsä, niin en päässyt lainkaan kuulemaan, millaisilla äänillä puhuvat esimerkiksi Mikael Persbrandt, Ulrich Thomsen tai Iben Hjeile. Joo, Persbrandt puhuu Philip Moogin äänellä, ja täytyy myöntää, että hyvinhän Moog dubbaa. Mutta kun minä tahdon kuulla ehtaa aitoa skandinaavia. Niin oli pakko ruveta kertaamaan ruotsia. Hävettää myöntää, että vaikka minulla on papereissa virkamiesruotsin tutkinto, jouduin aloittamaan olla-verbin taivutuksesta.

Ilmoittauduin viime keväänä Neuköllnin kansa…