Viikon mietelause

"Ei tule elo etsimättä, kala jalan kastamatta." - Suomalainen sananlasku -

tiistai 26. heinäkuuta 2016

Liekit vailla rakkautta

Luin pari vuotta sitten Anna Janssonin dekkarin Tuhopolttaja. En muista suomentajan nimeä, mutta käännöksen on täytynyt olla hyvä, koska siitä ei jäänyt mieleen mitään erityistä, toisin sanoen mikään tekstissä ei muistuttanut siitä, että se on käännös. Hiljattain ostin kirjan fb-kirpparilta alkukielellä, ruotsiksi. Sain luettua sen yllättävänkin nopeasti.

Dans på glödande kol koukutti toisellakin lukukerralla. Kuvittelin, että muistaisin pääkohdat, mutta itse asiassa en juurikaan muistanut niitä. Sen sijaan jotkut yksityiskohdat, yksittäiset kohtaukset, olivat jääneet mieleen. Niin kuin vaikka se kun Leo ja hänen isänsä istuvat sohvalla edessään avoimet pitsalaatikot ja valikoima alkoholijuomia, joilla poika on halunnut miellyttää isäänsä. Poika siis ei juo niitä, vaan limsaa, mutta voin kuvitella, miltä scene on näyttänyt sisään astuvasta sosiaalitädistä.

Anna Janssonin kieli on sujuvaa ja helppolukuista, mikä ei tarkoita, että se olisi yksitoikkoista. Päin vastoin, hän hallitsee hyvin sekä kuvaukset että juonen käänteet. Minä pidän hänen henkilöistään ja siitä, että rikostutkijat perheineen ja tuttavineen kehittyvät teoksesta toiseen (toisin kuin ikävä kyllä esim. Camilla Läckbergin kirjoissa). Ainoa, joka usein mainitaan vain nimeltä, on Haraldsson - poliisi, jota kaiketi tarvitaan vain täytteeksi. Minä en kyllä haluaisi olla poliisi, jota tarvitaan vain täytteeksi, ajatelkaa nyt, miltä se Haraldssonista tuntuu! Toivon, että kirjailija jossain myöhemmässä teoksessaan nostaa Haraldssoninkin esiin, antaa hänelle äänen ja muodot.

Mietin dekkarin nimeä: Dans på glödande kol tarkoittaa tanssia tulisilla hiilillä. Että joku tekee jotain, jossa voi pian tulla tiukat paikat. Yksi ja toinenhan tässä kirjassa on pahassa paikassa, enempi ja vähempi tahtomattaan. Leosta ei huoledi kukaan, hänen hampuusi-isänsä yrittää parhaansa mukaan elättää perheen. Ole-pappa jakaa nuorisolle kyseenalaisia neuvoja. Menestyvälle kunnallispoliitikolle ollaan kateellisia ja vihaisia, hänen poliittiset ratkaisunsa ja perintö-Porschensa ärsyttävät monia. Hillevillä on ahdistusta ja pakkomielteitä, hän on rakkautta kaipaava kamala kiusaaja. Ja Maria ei tiedä, mikä Björn on miehiään, menevätkö asiat vain enemmän sekaisin ja selviääkö hän itsekään hengissä. Per Arvidssonilla (minun suosikkihenkilöni Janssonin dekkareissa) on sydämentuskia. Liv auttaa heikompia mutta ahdistelee vahvempia. Minusta nimi Tuhopolttaja jättää kaikki nämä aspektit huomiotta ja kääntää huomion henkilöön, joka on pyromaani, vaikkei koko teoksessa ole yhtään pyromaania. Selvästi markkinointiosaston idea koko nimi, kauheaa, kuohuttavaa, osta tämä...

Anna Janssonin kirjassa on kaksi keskeistä teemaa: sosiaaliset ongelmat, ennen kaikkea lasten jääminen liian vähälle huolenpidolle, pienten sielut vailla rakkautta, jota ne kipeästi kaipaisivat. Ja toisaalta kauneus ja sen puute. Miten paljon naisen pitää olla valmis uhraamaan voidakseen olla kaunis, voidakseen taistella miesten huomiosta? Ai niin, on kolmaskin teema: lääketeollisuuden kieroilut. Mutta siitä en kerro enempää, muutenhan teiltä menisi lukuinto.

Anna Janssonin Tuhopolttaja on nimestään huolimatta erinomainen dekkari, yksi parhaita, joita olen koskaan lukenut. Suosittelen! Näissä kirjoissa rikokset ja niiden ratkonta ovat kulissi, joihin ihmisenä olemisen draama sijoittuu.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti