Siirry pääsisältöön

Rautavaaran metsässä

"Mennään siihen!", eräs pikkutyttö huokaisi, kun äiti osoitti hänelle järven ylle avautunutta sateenkaarta. Bussi, jossa istuimme, ajeli eteenpäin, ja äiti koetti selittää tyttärelleen, miksei siihen voi mennä. Sellaisia me äidit olemme, selityksiin taipuvaisia.

Tarrojen piilossa Pekka Hepoluhdan maalaus
Elettyäni 39 vuotta ja vähän yli olen tullut siihen tulokseen, että kyllä sateenkaareen voi mennä. Tulin sieltä juuri. Einojuhani Rautavaaran levy True And False Unicorn oli löytänyt tiensä itäberliiniläisen kirjaston musiikkiosastolle. Otin sen mukaani etupäässä kannen puhuttelevan maalauksen vuoksi. Kuuntelin levyn hetki sitten, ja opin, ettei maalausta ollut suinkaan valittu summanmutikassa.

Minä menin siihen, Rautavaaran kirjoittamaan metsään, sisälle, heti siitä hetkestä alkaen, kun kapellimestari räpelsi tikun käteensä. Kävyn alareunassa kimmalteli heti pikkuinen kuula, minikokoinen, lasinen joulupallo, joka venyi, muotoutui sukkelammaksi ja kilahti maahan, sammalelle. True and false unicorn ja sitä seuraavat teokset Canción de nuestro tiempo ja Halavan himmeän alla eivät päästäneet minua otteestaan, eikä edes niitä seurannut hiljaisuus. Vasta kun soittokone naksahti siirtyessään stand by -tilaan, havahduin ja siirryin takaisin arkitodellisuuteen.

Foto Matti Uhlig 2015

Tein muun muassa seuraavanlaisia muistiinpanoja:

Einojuhani Rautavaaran musiikki on minulle muuta kuin ääniä ja kuin-vertauksia (se kuulostaa siltä kuin...). Einojuhani Rautavaaran musiikki on minulle kuvia, paljaita, syviä kuvia.

Sitten olen luultavasti saanut jonkin idean, koska olen rustannut vihkoon Joku konventio täytyy rikkoa (tullakseen huomatuksi). Se on lajien, genrejen konventio. Se on taiteiden välinen konventio. babyfonia (bebis), metsästysjahti, lahti, sahti jne.

Pohdittuani parin rivin verran kansallislaulun olemusta ja ääntä korrelaattina timotein korressa metsän laajuuteen nähden, olen tiivistänyt kokemukseni seuraavasti:

veden pintajännitteen muodostama kupla, joka ympäröi sohvan, minut ja musiikin jättäen sohvan ja minut reunalle, silti samaan tilaan liikkuvan musiikin, sen värähdysten kanssa.

Vaikka olen nähnyt kuullut haistanut itseni musiikin kasvattamassa metsässä lampineen ja rämeineen, koen silti käyneeni Sateenkaaressa. Kyllä, nimenomaan siellä minä kävin. Toivon, ettei kukaan äiti enää ikinä väitä yhdellekään lapselle, ettei sateenkaareen voisi mennä. Samalla olen iloinen, etten ole velvollinen kirjoittamaan kuuntelukokemuksestani tieteellistä artikkelia, sillä en todellakaan tiedä, mitä sanoisin.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ekaa kertaa lukemassa

Eilen olin ensimmäistä kertaa lukemassa ääneen oman kirjani runoja. Jännäähän se oli. Kourallinen runonystäviä kokoontui Berliinin Suomikeskukselle kuuntelemaan runoja ja musiikkia sekä kahvittelemaan ja laulamaan yhdessä. Seuraavassa pieni kuvakimara tilaisuudesta.



Kiitokset yhteistyöstä, Berliinin Suomi Keskus, kiitokset Satu ja Anni, kotiväki sekä kaikki innokkaat kuulijat!

Joutsenlaulua

Osaan harvoja runoja ulkoa, mutta jos jokin runo on minulle erityisen tärkeä, se alkaa useiden lukukertojen tuloksena soida päässä. Yksi sellainen on Otto Mannisen Joutsenlaulua, kokoelmasta Säkeitä I vuodelta 1905.

Ui merta ne unten päin utuista rantaa. Niit' aallot ne kantaa kuin kuultoa lunten.
Pois, pois yli aavain on polttava kaipuu. Mut vain se, ken vaipuu, se sävelet saa vain.
Mi helinä ikään yl' ulapan hiipi? - Vain uupunut siipi, vain mennyt ei mikään. 
Otto Manninen 1905


Mannisen kieli on kaunista, soinnikasta: hän hallitsee niin alku- kuin loppusoinnunkin. Runo toistaa - hyvin kauniilla tavalla - vanhan uskomuksen, jonka mukaan joutsen laulaa vain tehdessään kuolemaa. Sitten kun minun on aika lähteä tästä elämästä, toivoisin lähteväni joutsenen lailla, pehmeästi, laulaen, vedessä kelluen.

Mietin ja katselen Berliiniin talvehtimaan jääneitä joutsenia. Kuinka ne pärjäävät, jos joki jäätyy umpeen? Kaipaavatko ne jonnekin, ja jos niin minne? Sitäkin mietin, että minne mi…

Miten opiskella ruotsia opiskelematta ruotsia

Kuulutko sinäkin niihin, joille koulun ruotsin tuntien muisteleminen aiheuttaa ahdistusta? Minä saan näppylöitä prepositioista, enkä meinaa millään muistaa, ovatko sanat en vai ett. Kaiken lisäksi olen nähnyt painajaisia ruotsinopettajastani - vaikka minulla oli ruotsista kymppi.

Innostuin pari vuotta sitten pohjoismaisesta elokuvasta, luultavasti ja ihan rehellisesti siksi, että Ruotsissa ja Tanskassa on niin söpöjä näyttelijöitä. Mutta kun saksalaiset dubbaavat kaiken filmimateriaalin jonka saavat käsiinsä, niin en päässyt lainkaan kuulemaan, millaisilla äänillä puhuvat esimerkiksi Mikael Persbrandt, Ulrich Thomsen tai Iben Hjeile. Joo, Persbrandt puhuu Philip Moogin äänellä, ja täytyy myöntää, että hyvinhän Moog dubbaa. Mutta kun minä tahdon kuulla ehtaa aitoa skandinaavia. Niin oli pakko ruveta kertaamaan ruotsia. Hävettää myöntää, että vaikka minulla on papereissa virkamiesruotsin tutkinto, jouduin aloittamaan olla-verbin taivutuksesta.

Ilmoittauduin viime keväänä Neuköllnin kansa…