Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on toukokuu, 2016.

Vaaka

Maistuis varmaan sullekin

Luulen oivaltaneeni, missä piilee tanskalaisen elokuvan ja tanskalaisten näyttelijöiden, ohjaajien ja muiden tekijöiden menestys: heille mikään aihe ei näytä olevan tabu. Mitä ilmeisimmin he ovat tutkineet ihmisen mieltä ja ruumista perinpohjin, eikä heitä pelota näyttää tutkimuksensa tuloksia. Mistä tahansa saa kertoa, mille tahansa saa nauraa, milloin tahansa saa itkeä. Ei tarvitse tehdä asioista sen dramaattisempia kuin ne ovat, sillä asiat ovat jo sinänsä dramaattisia. Onnistuneeseen elokuvaan tarvitaan kaksi asiaa: rehellisyys ja näkökulma. Jälkimmäisestä riippuu, mihin tyylilajiin päädytään, jos päädytään.

Tanskalaisia elokuvia ja tv-sarjoja on kahdenlaisia: hyviä ja pahoja. Hyvät ovat (muutaman komedian ja trillerin ohella) hyvin tehtyjä draamaelokuvia, sellaisia, jotka nähtyäni tulen elokuvateatterista kotiin itku kurkussa ja päätän, etten enää ikinä katso yhtään elokuvaa. Niin lähelle, niin syvälle ja niin kipeästi ovat sanamiekat osuneet. Tällaisia elokuvia on esimerkiksi A S…

Yksisarvinen

Minulle kasvaa sarvi. Minun otsaani kasvaa sarvi kuin kiveen. Kuin kiveen vaivaiskoivu minun otsaani kasvaa sarvi. Maahiukkaseen kiven rakosessa kasvaa vaivaiskoivu kuin sarvi minun otsaani veden solistessa ohitse.
(C) RU -16

Ja sitten tuli Pauli ja kertoi jotakin kuusta

Lupasin kirjoittaa jotakin kuusta. Kyselin, voiko kukaan runojen kirjoittaja olla koskaan käyttämättä sanaa kuu. Asian selvittämiseksi pitäisi varmastikin laatia väitöskirjatutkimus, tai useampikin. Päätin tutkailla muutamien lempirunoilijoideni tekstejä, lukea, mitä he ovat kirjoittaneet kuusta. Missä yhteydessä he ovat maininneet sen, tai osaavatko he sanoa kuusta jotakin erityistä, jotakin ei-kliseistä, mitä kovin moni muu ei vielä ole sanonut.

Ensimmäisenä minulle tuli mieleen Christopher Poindexterin runo, jossa minä kertoo, ettei voi koskaan tulla aamuihmiseksi, sillä hän ja kuu ovat rakastuneet toisiinsa. Poindexter kirjoittaa yksinkertaisia, kauniita runoja vanhalla kirjoituskoneella huokoiselle paperille ja myy niitä noin kymmenen dollaria kappale. Ei mikään huono idea! Edes joku, joka protestoi sitä vastaan, että taiteilijoiden pitäisi tehdä taidettaan ilmaiseksi.

Seuraavaksi muistan Tomi Kontion kirjoittaneen jotakin kuun rokonarpisista kasvoista. Kyllä, hän on oikeassa - e…

Rautavaaran metsässä

"Mennään siihen!", eräs pikkutyttö huokaisi, kun äiti osoitti hänelle järven ylle avautunutta sateenkaarta. Bussi, jossa istuimme, ajeli eteenpäin, ja äiti koetti selittää tyttärelleen, miksei siihen voi mennä. Sellaisia me äidit olemme, selityksiin taipuvaisia.

Elettyäni 39 vuotta ja vähän yli olen tullut siihen tulokseen, että kyllä sateenkaareen voi mennä. Tulin sieltä juuri. Einojuhani Rautavaaran levy True And False Unicorn oli löytänyt tiensä itäberliiniläisen kirjaston musiikkiosastolle. Otin sen mukaani etupäässä kannen puhuttelevan maalauksen vuoksi. Kuuntelin levyn hetki sitten, ja opin, ettei maalausta ollut suinkaan valittu summanmutikassa.

Minä menin siihen, Rautavaaran kirjoittamaan metsään, sisälle, heti siitä hetkestä alkaen, kun kapellimestari räpelsi tikun käteensä. Kävyn alareunassa kimmalteli heti pikkuinen kuula, minikokoinen, lasinen joulupallo, joka venyi, muotoutui sukkelammaksi ja kilahti maahan, sammalelle. True and false unicorn ja sitä seuraavat t…