Viikon mietelause

"Usko siihen, silloin lennät." - Porot elokuvassa Niko, lentäjän poika -

perjantai 25. maaliskuuta 2016

Aforismeja

Tässä eräänä aamuna, kun koulu oli suljettu opettajien koulutuspäivän vuoksi, kuten Saksassa on tapana, lueskelimme pojan 11 v. kanssa, kahvi- ja maitokupin ääressä, Tomi Kontion aforismeja. Pysähdyimme pohtimaan seuraavaa:

Hiuskiehkuraa painamalla saadaan runoilijasta
sanansa mittainen. 

Punnitsimme ensiksi painamisen olemusta. Hiuskiehkuran painaminen voi olla aika järkyttävä, etten sanoisi mieleenpainuva, kokemus, jos sitä painetaan kovalla voimalla päätä vasten. Runoilijat joutuvat puristuksiin painotuotetta haluavan yhteiskunnan (= rahan?) ja kuun taakse piiloutuneen lyyran väliin. Tai ovat kirjoittaneet niin suoria sanoja, että niitä punnitaan lähibaarissa perjantai-iltana. Ikävä aloitus viikonlopulle, painojälki.

Kuviot tähdistä... Foto: Matti Uhlig
Hiuskiehkuran voi tietysti ottaa myös kevyesti sormien väliin, painaa sitä ihan vähän, varoen, molemmilta puolilta. Olisiko siinä sanan pituus, siinä sormien välissä? Koulussa fysiikan tunnilla mittasimme kerran hiuksen paksuutta mikrometriruuvilla. Minun oli 0,6 mm, vai olikohan se jotain vieläkin pienempää yksikköä. Jos alussa oli sana, niin oli kyllä tosi pieni, pienempi kuin oli tai ja. Toisessa aforismissaan Kontio muuten toteaa, että

Sana on enemmän kuin vähän liikaa. 

Sitäkin pohdiskelimme, ja poika totesi, että merkitys muuttuu, jos liikaa-sanan eteen panee pilkun. Vau, ajattelin, luonnontieteitä rakastavan, kaksikielisen lapsen suusta, jota ahdistaa saksan läksyksi annettu runoanalyysi.

Kolmen aforismin kahvi, foto: RU
Palaan vielä painamiseen. Ennen kuin kahvi ehti jäähtyä, olimme jo matkustaneet mielissämme kirja- tai lehtipainoon. Offset vai digitaldruck? Jos sinne panisikin tekstin sijasta hiuskiehkuran, olisiko lopputulos eli painotuote runoa? Kuvarunoa ehkä, tai jotakin sellaista kuin abstraktin maalauksen giclee-printti, jota myytäisiin tunnetun taiteilijan nimen varassa neljäsataa euroa kappale ja rahat lahjoitettaisiin hyvään tarkoitukseen.

Päädyimme ajatukseen, että kaunokirjoituksessa ja hiuskiehkurassa on jotakin samaa, jokin yhteinen ulottuvuus. Persoonalliset kiehkuran kaaret, kulmat ja painaumat. Poika piirsi ilmaan, millaista hänen käsialansa on: suoraa, kulmikasta, vinksinvonksin. Sanoin, että sellainen on hänen tukkansakin. Minun taas, sekä tukka että käsiala, on hento nippu paksuja hiuksia, isoissa kaarissa lainehtivia. Päädyimme laatimaan oman aforismin:

Millainen tukka, sellainen käsiala.

Tätä voitte punnita omalla kohdallanne pääsiäisvanukkaanne ääressä, jos hiljentyminen ja lähes toivottomalta tuntuva kesän odottelu alkaa pitkästyttää, tai pääsiäistiput ovat liian keltaisia.

Hyvää pääsiäistä tai mitä ikinä juhlittekin! Krookuksia teille, ja helisevän poreaa valkoviiniä!

RU

Foto: somebody of the Uhlig Family

PS. Onko runoilija sitten vain 0,6 mm (tai muuta yksikköä) pitkä? Ehkä, ehkä vallan näkymätön. Muttei kuulumaton: runoilija voi olla pieni, mutta sanat ovat isoja.

PPS. Runoanalyysi ja esitelmä kirjailijasta nimeltä Helge May valmistuivat tämän alkuverryttelyn jälkeen ennätysajassa. Saimme myös selville, että Helge on mies eikä nainen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti