Viikon mietelause

"Ei tule elo etsimättä, kala jalan kastamatta." - Suomalainen sananlasku -

maanantai 8. helmikuuta 2016

Uninovelli

Vietän suurimman osan iltapäivää sängyssä valitellen, ainakin mielessäni, mitä erilaisimpia fyysisiä ja psyykkisiä oireita. Sen sijaan, että saisin unen päästä kiinni, saan luettua loppuun Arthur Schnitzlerin novellin Traumnovelle. Päätän palata työpöydän ääreen ja kirjoittaa siitä muutaman rivin. Pöydälläni on avoinna kokoelma vanhoja suomalaisia runoja ja sananlaskuja, luen muutaman, ja erityisesti yksi sanonta liikauttaa omaatuntoani: "Kyllä sika syitä saa, kun ei maata kääntää viitsi: maa kylmä, kärsä kipeä." Mitäpä siihen lisäämään. Lapio käteen.

Löysin "Uninovellin" viime käynnilläni kirjakaapista. Otin sen mukaani ehkä siksi, että olen kiinnostunut unista, tai siksi, että novelli on riittävän lyhyt luettavaksi muutamassa päivässä. Tai sitten siksi, että kannessa oleva Ernest Proctorin maalaus kahdesta alastomasta ihmisestä toisiinsa kietoutuneina viehätti minua. Arthur Schnitzler -nimisestä kirjailijasta en muista kuulleeni.

Takakannen mukaan kyse on eroottissävytteisestä novellista, jossa kirjailija muuntaa Freudin teorioita kirjalliseen muotoon. Teosta verrataan Stanley Kubrikin elokuvaan "Eyes Wide Shut". Muistan elokuvan kuin eilisen päivän, joskin eilinen päivä oli huomattavasti viihdyttävämpi kuin mainittu elokuva. Olihan filmissä eroottista latausta ja jännitystäkin, mutta juonta vain puoliksi. Taustalla jankuttava jännitysmusiikki, pianolla soitettu suuri septimi soi vieläkin korvissani, kun kuulen sanat eys, wide, shut.

Schnitzlerin kirjalla ei ole paljoakaan tekemistä elokuvan kanssa. Tapahtumat sijoittuvat Wieniin, arviolta noin sadan vuoden taakse. Kaupungilla ei näy autoja, taksit ovat hevosvetoisia vankkureita, fiakereita. Päähenkilö Fridolin on hieman harhateillä rakkausasioissaan, mitä taitaa tapahtua yhdelle jos toiselle 35 - 45 -vuotiaalle naimisissa olevalle henkilölle. Salaiset unelmat ja todellisuus eivät aina kohtaa, ja sitten kun ne ovat kohdatakseen, se onkin pelottavaa. Sekään ei aina ole selvää, mitä on tapahtunut oikeasti, mistä on vain haaveillut ja mikä on ollut unta.

Novellia voisi halutessaan luonnehtia hyvin kirjoitetuksi, lyhyehköksi eroottiseksi trilleriksi - paitsi että en halua. Schnitzlerin kieli on täsmällistä ja harkittua, kaunistakin, vanhahtavaa, hivenen ylätyylistä Itävallan saksaa. Eivät viihdekirjailijat kirjoita tuolla tavalla. Muutamien sivistyssanojen ja itävaltalaisten ilmausten takia joudun selailemaan Dudenia, mutta ihme kyllä se ei haittaa lukemista. Fridolinin tarina, öinen Wien ja salaiset, kielletyt mieliteot tempaisevat siinä määrin mukaansa. Kirjan jännite muodostuu siitä, että jotakin on vähällä tapahtua. Kirjailija jättää lukijan pääteltäväksi, tapahtuiko lopulta jotakin peruuttamatonta. Tällainen tapahtumien avoimeksi jättäminen on tyypillisempää taide- kun viihdekirjallisuudelle. Minusta tuntuu siltä, että Fridolinin tarina on yksi niitä juttuja, jotka kirjailijan vain yksinkertaisesti piti kirjoittaa. Mitään lisäämättä, mitään pois jättämättä.

Sen verran utelias olen, että etsin tietoja kirjailijasta: Schnitzlerin kerrotaan syntyneen Wienissä 1862. Kas, ilmankos teksti kuulostaa vanhalta. Kädessäni oleva teos on kuitenkin ilmestynyt vasta 2005 Anaconda-kustantamolta. Vanhempaa laitosta ei mainita. Schnitzler työskenteli ennen kirjailijanuraansa lääkärinä. Hän kuoli 1931 aivoverenvuotoon. Sitä ennen hän oli naimisissa erään näyttelijän kanssa ja sai kaksi lasta, joista toinen teki itsemurhan. Schnitzler kirjoitti kolme romaania, useita näytelmiä ja pitkiä novelleja. Traumnovellen (Rhapsody tai Dream Story) kerrotaan ilmestyneen ensi kerran 1925/26. Wikipedian tietojen mukaan teksti todellakin toimi Kubrikin elokuvan innoittajana. No, olkoon sitten niin. Voin kai sitten sanoa, että tämä kirja kuuluu niihin tapauksiin, joissa kirja on parempi kuin sen filmatisointi. Kannattaa lukea!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti