Siirry pääsisältöön

Uninovelli

Vietän suurimman osan iltapäivää sängyssä valitellen, ainakin mielessäni, mitä erilaisimpia fyysisiä ja psyykkisiä oireita. Sen sijaan, että saisin unen päästä kiinni, saan luettua loppuun Arthur Schnitzlerin novellin Traumnovelle. Päätän palata työpöydän ääreen ja kirjoittaa siitä muutaman rivin. Pöydälläni on avoinna kokoelma vanhoja suomalaisia runoja ja sananlaskuja, luen muutaman, ja erityisesti yksi sanonta liikauttaa omaatuntoani: "Kyllä sika syitä saa, kun ei maata kääntää viitsi: maa kylmä, kärsä kipeä." Mitäpä siihen lisäämään. Lapio käteen.

Löysin "Uninovellin" viime käynnilläni kirjakaapista. Otin sen mukaani ehkä siksi, että olen kiinnostunut unista, tai siksi, että novelli on riittävän lyhyt luettavaksi muutamassa päivässä. Tai sitten siksi, että kannessa oleva Ernest Proctorin maalaus kahdesta alastomasta ihmisestä toisiinsa kietoutuneina viehätti minua. Arthur Schnitzler -nimisestä kirjailijasta en muista kuulleeni.

Takakannen mukaan kyse on eroottissävytteisestä novellista, jossa kirjailija muuntaa Freudin teorioita kirjalliseen muotoon. Teosta verrataan Stanley Kubrikin elokuvaan "Eyes Wide Shut". Muistan elokuvan kuin eilisen päivän, joskin eilinen päivä oli huomattavasti viihdyttävämpi kuin mainittu elokuva. Olihan filmissä eroottista latausta ja jännitystäkin, mutta juonta vain puoliksi. Taustalla jankuttava jännitysmusiikki, pianolla soitettu suuri septimi soi vieläkin korvissani, kun kuulen sanat eys, wide, shut.

Schnitzlerin kirjalla ei ole paljoakaan tekemistä elokuvan kanssa. Tapahtumat sijoittuvat Wieniin, arviolta noin sadan vuoden taakse. Kaupungilla ei näy autoja, taksit ovat hevosvetoisia vankkureita, fiakereita. Päähenkilö Fridolin on hieman harhateillä rakkausasioissaan, mitä taitaa tapahtua yhdelle jos toiselle 35 - 45 -vuotiaalle naimisissa olevalle henkilölle. Salaiset unelmat ja todellisuus eivät aina kohtaa, ja sitten kun ne ovat kohdatakseen, se onkin pelottavaa. Sekään ei aina ole selvää, mitä on tapahtunut oikeasti, mistä on vain haaveillut ja mikä on ollut unta.

Novellia voisi halutessaan luonnehtia hyvin kirjoitetuksi, lyhyehköksi eroottiseksi trilleriksi - paitsi että en halua. Schnitzlerin kieli on täsmällistä ja harkittua, kaunistakin, vanhahtavaa, hivenen ylätyylistä Itävallan saksaa. Eivät viihdekirjailijat kirjoita tuolla tavalla. Muutamien sivistyssanojen ja itävaltalaisten ilmausten takia joudun selailemaan Dudenia, mutta ihme kyllä se ei haittaa lukemista. Fridolinin tarina, öinen Wien ja salaiset, kielletyt mieliteot tempaisevat siinä määrin mukaansa. Kirjan jännite muodostuu siitä, että jotakin on vähällä tapahtua. Kirjailija jättää lukijan pääteltäväksi, tapahtuiko lopulta jotakin peruuttamatonta. Tällainen tapahtumien avoimeksi jättäminen on tyypillisempää taide- kun viihdekirjallisuudelle. Minusta tuntuu siltä, että Fridolinin tarina on yksi niitä juttuja, jotka kirjailijan vain yksinkertaisesti piti kirjoittaa. Mitään lisäämättä, mitään pois jättämättä.

Sen verran utelias olen, että etsin tietoja kirjailijasta: Schnitzlerin kerrotaan syntyneen Wienissä 1862. Kas, ilmankos teksti kuulostaa vanhalta. Kädessäni oleva teos on kuitenkin ilmestynyt vasta 2005 Anaconda-kustantamolta. Vanhempaa laitosta ei mainita. Schnitzler työskenteli ennen kirjailijanuraansa lääkärinä. Hän kuoli 1931 aivoverenvuotoon. Sitä ennen hän oli naimisissa erään näyttelijän kanssa ja sai kaksi lasta, joista toinen teki itsemurhan. Schnitzler kirjoitti kolme romaania, useita näytelmiä ja pitkiä novelleja. Traumnovellen (Rhapsody tai Dream Story) kerrotaan ilmestyneen ensi kerran 1925/26. Wikipedian tietojen mukaan teksti todellakin toimi Kubrikin elokuvan innoittajana. No, olkoon sitten niin. Voin kai sitten sanoa, että tämä kirja kuuluu niihin tapauksiin, joissa kirja on parempi kuin sen filmatisointi. Kannattaa lukea!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ekaa kertaa lukemassa

Eilen olin ensimmäistä kertaa lukemassa ääneen oman kirjani runoja. Jännäähän se oli. Kourallinen runonystäviä kokoontui Berliinin Suomikeskukselle kuuntelemaan runoja ja musiikkia sekä kahvittelemaan ja laulamaan yhdessä. Seuraavassa pieni kuvakimara tilaisuudesta.



Kiitokset yhteistyöstä, Berliinin Suomi Keskus, kiitokset Satu ja Anni, kotiväki sekä kaikki innokkaat kuulijat!

Joutsenlaulua

Osaan harvoja runoja ulkoa, mutta jos jokin runo on minulle erityisen tärkeä, se alkaa useiden lukukertojen tuloksena soida päässä. Yksi sellainen on Otto Mannisen Joutsenlaulua, kokoelmasta Säkeitä I vuodelta 1905.

Ui merta ne unten päin utuista rantaa. Niit' aallot ne kantaa kuin kuultoa lunten.
Pois, pois yli aavain on polttava kaipuu. Mut vain se, ken vaipuu, se sävelet saa vain.
Mi helinä ikään yl' ulapan hiipi? - Vain uupunut siipi, vain mennyt ei mikään. 
Otto Manninen 1905


Mannisen kieli on kaunista, soinnikasta: hän hallitsee niin alku- kuin loppusoinnunkin. Runo toistaa - hyvin kauniilla tavalla - vanhan uskomuksen, jonka mukaan joutsen laulaa vain tehdessään kuolemaa. Sitten kun minun on aika lähteä tästä elämästä, toivoisin lähteväni joutsenen lailla, pehmeästi, laulaen, vedessä kelluen.

Mietin ja katselen Berliiniin talvehtimaan jääneitä joutsenia. Kuinka ne pärjäävät, jos joki jäätyy umpeen? Kaipaavatko ne jonnekin, ja jos niin minne? Sitäkin mietin, että minne mi…

Miten opiskella ruotsia opiskelematta ruotsia

Kuulutko sinäkin niihin, joille koulun ruotsin tuntien muisteleminen aiheuttaa ahdistusta? Minä saan näppylöitä prepositioista, enkä meinaa millään muistaa, ovatko sanat en vai ett. Kaiken lisäksi olen nähnyt painajaisia ruotsinopettajastani - vaikka minulla oli ruotsista kymppi.

Innostuin pari vuotta sitten pohjoismaisesta elokuvasta, luultavasti ja ihan rehellisesti siksi, että Ruotsissa ja Tanskassa on niin söpöjä näyttelijöitä. Mutta kun saksalaiset dubbaavat kaiken filmimateriaalin jonka saavat käsiinsä, niin en päässyt lainkaan kuulemaan, millaisilla äänillä puhuvat esimerkiksi Mikael Persbrandt, Ulrich Thomsen tai Iben Hjeile. Joo, Persbrandt puhuu Philip Moogin äänellä, ja täytyy myöntää, että hyvinhän Moog dubbaa. Mutta kun minä tahdon kuulla ehtaa aitoa skandinaavia. Niin oli pakko ruveta kertaamaan ruotsia. Hävettää myöntää, että vaikka minulla on papereissa virkamiesruotsin tutkinto, jouduin aloittamaan olla-verbin taivutuksesta.

Ilmoittauduin viime keväänä Neuköllnin kansa…